Arvatkaa, mikä somessa ärsyttää?

Keskustelimme Instagramissa bloggaajakollegan kanssa siitä, mikä somessa ärsyttää. Oikeastaan hän oli laittanut liikkeelle kyselyn, jossa kysyi, mikä somessa ärsyttää. Minä vastasin ja jäin samalla lukemaan muiden vastauksia. Lopuksi keskustelimme hetken aiheesta ja hän innosti minut kirjoittamaan siitä blogiin –  ja tässä ollaan!

Kännykkäkuvan ottaminen ruoasta

Olen täysin rehellinen, kun sanon, että ainoa asia, jonka pystyin kirjoittamaan omaksi vastauksekseni tuolloin, oli seuraava trio: epäaitous, persoonattomuus ja väkisin tekeminen. Hieman jopa yllätyin muiden vastauksista. Googletin. Vastaukset ja ärsytyksen aiheet toistuvat. Löysin samalla googlettamisella Ylen testin aiheesta. Tein sen ja sain vastaukseksi seuraavan:

”Sinua ei somessa ärsytä kovinkaan moni asia. Se on hyvä asia, koska sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Somesta saa enemmän irti, jos ei suhtaudu siihen liian ärhäkkäästi.” No niinpä.

Jokin siinä somessa kuitenkin minuakin ärsyttää

Ja se on jo aiemmin mainitsemani epäaitous. Epäaitouteen liittyvät kiinteästi sekä persoonattomuus että väkisin tekeminen. Epäaitous ei minusta tai minulle tarkoita sitä, että somettaja kuvaa siistin ja edustavan nurkan kodistaan tai ottaa selfien itsestään seesteisessä maisemassa. Se ei tarkoita kaunista arkea eikä siloteltua pintaa.

Ne minä kestän, ja niitä minä oikeastaan jopa janoan. Elän kauneudesta, nautin kauneudesta ja saan näistä kuvista paitsi hyvän mielen myös aivan erityisen hallinnan tunteen kokemuksen. Ne eivät ärsytä minua, koska tiedän, että kuva on yksi rajattu neliö isosta – varmasti sotkuisesta ja perusarkisesta – ympäristöstä.

Osaan nauttia siitä, että jollakulla on siistiä. Hymyilen ja innostun nähdessäni kauniita kuvia!

Minulle epäaitous ja persoonattomuus tarkoittavat ennen kaikkea kahta asiaa: 1) toisten tekemisen kopiointia ja 2) sellaisen tekeminen, joka ei yhtään istu somettajan olemukseen, olemiseen ja muuhun tekemiseen. Kolmantena voisin mainita liian tehdyt kuvat. Liian tehdyt kuvat tarkoittavat minulle sitä, että kuvat on tehty kuvankäsittelyohjelmilla tai niissä on aina samat raamit, kuplat, kuviot ja piirrokset. Muokatut kuvat ja kaikenlaiset (epäaidot) filtterit.

Ymmärrän tämän kaupallisissa tileissä, mutta muuten ne saattavat herkästi ylittää ärsytyskynnyksen. Kuvista puuttuu aitous, arki, oikeus. Jotain sellaista.

Huomaan ärsyyntyväni myös rumista kuvista tai sellaisista kuvista, joista en saa selvää. En oikein jaksa julkista valittamistakaan. Sellaista jatkuvaa narinaa. Pessimistisyyttä. Ja kun oikein asiaa pohdin, minua ärsyttää myös se, että some ei ole some – se ei ole sosiaalinen, vaan ilmentää varsin usein yksipuolista jakamisen ja huomionhaun kulttuuria. Some kun on some juuri siksi, että siellä käydään keskustelua, reagoidaan, vastataan, jaetaan ja niin edelleen. Onpa muuten ärsyttävää, jos tämä ei toteudu.

Nainen selaa käynnykkää

Suuri osa tuntuu ärsyyntyvän sporttisista postauksista, peppuselfieistä ja ”liiallisesta sähinästä”. Myös fraasit ja sutkautukset (”Lomalle lompsis!” ja ”Elämä on.”) ärsyttävät, samoin tiedon heruttajat. Minua näistä harmittaa oikeasti vain tiedon herutus, sillä olen melkoisen utelias ihminen. Sen sijaan pidän urheilujutuista, treeniohjeista ja nautin katsoa tekemisen meininkiä. Fraasitkin lähinnä huvittavat.

Kun katselen bloggaajakollegan saamia vastauksia ja googletustuloksia, huomaan, että ärsytyksen takana on usein kateus.

”Miksi joku ansaitsee onnistumisia/hemmottelua/kauneutta/matkoja/terveyttä, kun itse en ole nukkunut/matkustanut/ollut terve/saanut kukkia/kokenut onnistumisen tunnetta puoleentoista vuoteen?”

Tämä taitaakin olla yleisin syy siihen, miksi some ärsyttää. Jostain syystä koemme, että jonkun toisen tekeminen, valinnat tai onnistumiset ovat henkilökohtaisia iskuja meitä kohtaan. Vaikka niin se ei tietenkään ole.

Some ärsyttää monin eri tavoin. Naurahdin ääneen lukiessani seuraavat ärsytyskynnyksen ylittävät some-piirteet: ihmisten tarve raportoida ihan kaikki, mitä on milloinkin tekemässä, omista julkaisuista tykkääminen, kehukerjääminen, jatkuva seuraajien haaliminen sekä sellaiset tyypit, jotka kysyvät Facebookissa jotain, minkä he voisivat selvittää yhdellä googlauksella.

Nyökkään viimeisen kohdalla. Jos ei ärsyttävää, niin ainakin todella rasittavaa.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Unsplash

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä

Sano se ääneen: Arvostus työelämässä – mitä se tarkoittaa?

Elokuussa, oikeastaan heti kesälomani jälkeen, osallistuin työyhteisöni strategiapäivään. Me saamme siis osallistua organisaation strategian luomiseen – olemme yhdessä tekemisen ja laadukkaan tekemisen ytimessä! – ja siten vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisia tavoitteita asetamme seuraavalle viidelle vuodelle ja minkälaisella arvopohjalla työtämme teemme.

Strategiapäivässä keskustelimme monissa pienryhmissä yhdestä tärkeästä asiasta: arvostuksesta. Mitä arvostus työelämässä tarkoittaa, mitä arvostus arvopohjassa tarkoittaa entä miten arvostus meidän työyhteisössämme näkyy?

Jalat katuun piirretyn hymiön vieressä

Jäin pohtimaan asiaa vielä pitkään ja juuri siksi esitinkin taannoin Twitterissä päivän kysymyksen: Mistä työyhteisöarvostus syntyy ja mitä arvostus työyhteisössä tarkoittaa? Sain uskomattoman hienoja ja oivaltavia vastauksia seuraajiltani.

Arvostus on iloa, innostusta ja hyvän puhumista selän takana

Halusin nostaa tämän kärkeen, sillä olen muutaman twiittaajaan kanssa ihan samoilla linjoilla: arvostus työssä on iloa ja innostusta ja erityisesti sitä, että sen saa näyttää. Arvostus on yhteisen hyvän vaalimista, mutta myös sitä, että löytää yhteisen hyvän omasta työyhteisöstään ja sen toimintatavoista.

Tähän linkittyy tiiviisti yksi tärkeä arvostavan työkulttuurin piirre: puhutaan toisista hyvää selän takana.

Se osoittaa arvostusta. ”Se opettaa myös näkemään itsessä ja muissa hyvää, potentiaalia, osaamista sekä ominaisuuksia ja piirteitä, joita yhteiseen onnistumiseen tarvitaan”, kirjoitti yksi seuraajani. Naulan kantaan, juuri näin olisin sanoittanut tämän itsekin!

Ja koska asiat eivät koskaan ole yksiselitteisiä, voidaan edelliseen yhdistää ja linkittää vielä erilaisuuden salliminen ja erityisesti erilaisuuden arvostus. Se taas vaatii toisen työn tuntemista, mikä puolestaan edellyttää organisaatiolta jokaisen työntekijän työnkuvan selkeyttämistä, työn tavoitteiden tunnistamista sekä esimerkiksi työtehtävien määrittämistä.

Arvostus on kuulluksi ja nähdyksi tulemista sekä kollegiaalisuutta

Moni twiittaja totesi työyhteisarvostuksen olevan sitä, että jokainen työyhteisön jäsen tulee kuulluksi ja nähdyksi. Nämä perusasiat, kohtaaminen ja nähdyksi tuleminen, synnyttävät luottamusta ja toisen arvostamista.

Vastaajien mukaan työyhteisöarvostusta lisää se, että jokainen ammattiryhmä ymmärtää toistensa työnkuvan ja arvostaa toistensa työtä. Tähän liittyy erityisesti arvostus eri ammattiryhmien kesken, riittävä perehdytysprosessi sekä positiivisen palautteen antaminen ja vahva luottamus omaan työryhmään.

Arvostus on tavoitesuuntaista tekemistä

”Arvostusta on tavoitteiden selkeys ja tavoitesuuntautunut työskentely, osaamisen ja tiedon jakaminen, pelisäännöt ja yhteisen hyvän vaaliminen”, kirjoitti eräs vastaaja twiitissään. Olen jälleen täysin samoilla linjoilla. Tässä tulee näkyviin arvostuksen linkittyminen organisaation arvo- ja tavoitepohjaan, jossa koulutusorganisaatiossa luontevasti on esitetty mm. sivistys, osaaminen ja laatu.

Tavoitesuuntainen tekeminen lähtee aina johtamisesta.

Lähes kaikki kysymykseeni vastanneet mainitsivat arvostuksen linkittyvän tavalla tai toisella johtamiseen, johon taas liittyvät kiinteästi tasa-arvoisuus, selkeät pelisäännöt, oikeudenmukaisuus, viestintä ja vastuun antaminen sekä se, että annetaan työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa työhönsä. Nämä kaikki luettelemani seikat lukeutuvat minusta työyhteisötasolla arvostukseen.

Arvostus on luottamusta ja lupa erehtyä

Puhuttaessa arvostuksesta on hyvä muistaa, että arvostuksen kokeminen on edellytys itsetunnon kehittymiselle ja säilymiselle. Ammatillinen itsetunto rakentuu sekä oman työn arvostamiseen että muilta saatuun arvostukseen. Arvostavassa työyhteisössä työntekijä kokee olevansa tarpeellinen eli toisin sanoen olevansa oikeassa paikassa ja osaavansa hommansa.

Osaamista pönkittää se, että työntekijä tiedostaa voivansa luottaa siihen, että hän voi pyytää apua, saada apua ja kykenee auttamaan muita. Tämä lisää keskinäistä luottamusta ja vahvistaa sen tosiasian, että arvostavassa työyhteisössä on lupa tehdä virheitä ja erehtyä. ”Arvostavassa työyhteisössä on välillä lupa olla heikko”, totesi yksi vastaajista osuvasti.

Tässä kohdassa on helppo nyökkäillä. Itse näen arvostuksen myös organisaation arvostamisena, maineena; miltä me ja tekemisemme näyttäytyvät ulospäin?

Arvostusta työyhteisöissä on aika ajoin hyvä pohtia – työntekijöiden kokema arvostus työpaikalla synnyttää hyviä tuloksia, lisää sitoutumista, vähentää henkilöstön vaihtuvuutta, nostaa asiakastyytyväisyyttä ja suunniteltua organisaation kasvua.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään