Neljännen lomaviikon plussat ja miinukset
Olen ollut neljä viikkoa lomalla. Saman verran on vielä edessä – opettajan vapaajaksot ovat pitkiä. Ja välillä puuduttavia. Loma on toki aina lomaa, mutta ilman päivittäistä tekemistä ja aktiivista otetta lomakauteen en selviäisi. Olen tosissani.
Tällä viikolla on ollut minunkaltaiselleni kesäkuuman diggaajalle aivan liian kylmä. Siis aivan liian kylmä. Torstain tuulessa meinasi tukka lähteä päästä, ja perjantaina kaivelin villasukkia esille. Parasta viikossa oli Maarianhamina-mökki-seikkailun loppuosa, paluu kotiympyröihin sekä loppuviikon fillariretki Seikkailupuistoon ja Turun linnalle ja ystävätreffit Skanssissa. Kokosin tämän viikon parhaat plussina ja miinuksina.
Ensin viikon plussat
Retki Maarianhaminaan. Kuten viime viikon parhaissa kerroin, teimme pienen veneretken saarimökiltämme Maarianhaminaan. Maanantain seikkailimme ympäri kaupunkia ja nautimme lounaskahvit Bakarstuganissa. Ihana paikka! Iltapäivän puolella pakkasimme tavaramme hotelilta ja veneilimme Bärön paistettujen ahventen kautta takaisin mökkirantaan. Vietimme yhden yön mökillä, tiistaiaamulla starttasimme veneen kohti kotilaituria.
Kotiin paluu. Kotiin palaaminen on aina mukavaa. Lähteminenkin on ihanaa, mutta olen huomannut nauttivani erityisesti paluuhetkistä. Oma koti kullan kallis. Totta se on. Olimme kotona puolen päivän jälkeen, jolloin ehdin vielä vaikka mitä: lenkki kukkakauppaan, kotitreeni omassa rauhassa, pientä pintasiivousta ja äänikirjan loppuun saattaminen. Lapsi löysi pihasta kaverin, minä olin onnellinen.
Fillariretket. Päivät lomaolosuhteissa kymmenvuotiaan kanssa sujuvat varsin kivasti, kun on jotain tekemistä. Tiedän, toistan itseäni. Usein tekemisemme ajoittuu lounaan jälkeiseen aikaan, aikaan ennen iltapäiväruokaa ja iltajuttuja. Tekeminen ikään kuin katkaisee päivän ja tuo iltapäiviin ja iltoihin uudenlaista ryhtiä.
Tällä viikolla fillaroimme Seikkailupuistoon (ihan ihaninta Turussa lapsille ja lapsenmielisille), jokirantaan ja teimme retken myös Turun linnalle. Meidän piti käväistä linnassa sisälläkin, mutta kesälomaporukkaa oli niin paljon liikenteessä, että me päätimme tyytyä linnan ympäri kuljeskeluun ja läheisessä kahvilassa piipahtamiseen.
Ystävätreffit. Perjantaina pyöräilimme jäätävässä kelissä ja tihkusateessa Skanssiin ja takaisin. Mutta kyllä kannatti: tapasimme hyvän ystäväni ja nautimme kahvilalounaat. Kymmenvuotias kierteli kaupoissa etsimässä koulutarvikkeita, ja minä sain istua rauhassa ystävän kanssa kahvilassa. Win-win.
Hieronta. Kallonpohja on ollut jumissa. Olen nyt käynyt kahdesti Voimistaja-Riikalla ja todennut sen kannattavaksi. Ensi viikoksi varasin myös ajan. Nautin, kun hieroja osaa asiansa. Myös niskani ja kallonpohjani kiittävät kuorossa.
Matruusipojan luona piipahdus. Tämä oli pakko nostaa plussiin, sillä sain lyhyestä vierailustani niin hyvän mielen. Poika pyysi minua ”kylään” ja hiukan siivousavuksi, näyttämään, kuinka lattiat pestään. Ja minähän menin heti torstaisen hierojakäyntini jälkeen. Tällä pojalla on aina siistiä, joten homma oli hetkessä taputeltu. Tai pyyhkäisty… Juteltiin ja ihmeteltiin elämää. Oli mukavaa.
Sitten viikon miinukset…
Sää. Aina on hyvä hetki puhua hetki säästä. Nyt se on liian kylmää. Liian kylmää kesäksi, liian kylmää heinäkuuksi. Melkein itkettää. Perjantaina lampsin kotona villasukissa ja surkuttelin säätiedotuksia silmäillessäni.
Tuleva sää. Jatkan sää-aiheella. Tulevakin sää näyttää apaattiselta ja harmaalta, kylmältä ja epävakaiselta – missä ovat heinäkuun helteet? Tänne saisivat tulla. Ja heti!
Korona. Pentele sentään. Lähipiirissä (ja vähän valtakunnallisesti muissakin piireissä) alkaa olla toisen kierroksen koronatartunnat meneillään. Ensimmäisen kerran kunnolla oireisina sairastaneet sairastavat uudelleen noin 3-6 kuukauden kuluttua edellisestä. Olemme vaaravyöhykkeellä.
Minä olen koronanpelkoinen. Edelleen. Hetken jo ehdinkin hengähtää. Nyt saa laittaa jos-etuliitteen elokuun alun kahdenkeskiseen Palman matkaan. Jos päästään. Jos ei sairastuta. Jos sitä ja jos tätä. Sama koskee samaan aikaan edessä olevaa kymmenvuotiaan reissua Lontooseen, jonka hän tekee isovanhempiensa kanssa. Jos tekee.
Mustikat eivät olleetkaan poimintakunnossa. Viikon ehdoton plussa on se, että lähdimme perjantaina melko extempore kymmenvuotiaan kanssa mustikkaan vanhempieni mökille lähikuntaan. Retki kääntyi kuitenkin aavistuksen miinukselle, sillä mustikat eivät olletkaan täysin poimintavalmiita.
Saimme kuitenkin ihanan kesäisen (vaikkei ilma sitä ollutkaan) kuha-aterian ja lapsi jäi lopulta mökille yöksi. Minä pääsin aivan yksin kahville ja sieltä kotiin kirjoittamaan blogeja ja kuuntelemaan äänikirjaa.
Plussalle jäätiin.
Tähän on tultu.
Minna
