Kirjavinkkejä kesään – lue ainakin nämä!

On taas se aika vuodesta, kun äänikirjahyllyn kesäkirjapino hupenee vauhdilla. Kun kirjat ja niiden kiehtovat tarinat saavat huomiota enemmän kuin arkena. Kun aamukahvin jälkeen voi rötväillä kotivaatteissa, hörpätä toisen kupin kahvia kaikessa rauhassa, siirtyä terassille ihastelemaan istutuksia ja painaa kirjan korvilleen kaikessa rauhassa. Kun ei ole kiire minnekään.  Silloin ehtii lukea. Tai kuunnella. Vinkkasin aiemmin muutaman hyvän kesäkirjan, nyt listaan muutaman lisää – ainakin itselläni kuluu liki kahden kuukauden opettajan lomalla kirjoja paljon!

Nainen lukee kirjaa rannalla

Tiia Rantanen: Suurin piirtein

Kosmos-kustantamo sen sanoi (tai kirjoitti): ”Tiia Rantasen Suurin piirtein on omaelämäkerta, joka osaa nauraa itselleen ja ottaa rennosti”. Totta joka sana. Painottaisin rentoutta. Rantasen omaelämäkerrallinen esikoisteos on kirja siitä, että vaikka kaikki ei aina menisi aivan nappiin, voi elämä silti olla hyvää ja hauskaa. Kirjailija tarttuu kevyellä otteella elämän sattumuksiin eikä pelkää epäonnistumisia.

Ja minä tartuin kirjaan, koska näin siitä jutun Instagramissa. Sosiaalisen median voima on ihmeellinen.

Suurin piirtein on melko nopeasti koukuttava kirja, johon tietynlaiseen erilaisuuteen lukija viehättyy – minä ainakin! Osa elämätarinoista on niin kiinnostavia, että olisin kuullut niistä mieluusti lisää, mutta paikoin myös tylsistyin. Kirja ylsi perushyvä-kategoriaan, kolmeen tähteen.

Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu

Ai ettien että. Tämä oli ihana! Tykästyin ensiriveiltä ja himmailin lopussa, jottei kirja vain loppuisi. Kävele, unohdu, rakastu on Kastikaisen omakohtainen tarina siitä, kun hän päätti lähteä kävelemään Suomen halki. Matka on pitkä ja vaikea eikä se mene ihan kuten kirjailija suunnitteli: hän joutuu paarmojen kohteeksi ja saa moni vammoja ympäri kehoa. Vastapainoksi hän tapaa upeita,itselleen ennestään tuntemattomia ihmisiä ja näkee huikeita maisemia matkansa varrella. Kävele, unohdu, rakastu -teos kuvailee sitä, miten Kastikainen ikään kuin löytää itseänsä uudestaan. Kiehtova, koukuttava ja mukaansa tempaava kirja, taiten kirjoitettu. Liki viisi tähteä. P.S. Loppu hieman yllättää.

Ida Pimenoff (toim.): Kasvukausia – kirjoituksia äitiydestä

Kasvukausia – kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään. ”Teos on kirja elämästä, aikuisuudesta, valinnoista ja siitä, miten olla muita varten kadottamatta silti itseään”, kuvailee WSOY teosta. Äitiys on aihe, joka koskettaa kaikkia. Kokemus äitiydestä ja vanhemmuudesta on universaali ja intiimi yhtä aikaa. Erityiseksi siksi Kasvukausia-teos on niin hieno.

Jokainen teoksen kirjoitus rakentaa kuvaa äitiyden moninaisuudesta, sen rajoista ja rajattomuudesta.

Tarinoissa voi havaita iloa ja surua, menneisyyden varjoja ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, toivoa. Kaiken keskiössä on ajatus suhteesta äitiyteen, oman näköisestä tavasta rakastaa ja olla olemassa. Itselleni teoksen tärkeimmiksi ja kiehtovimmiksi esseiksi ylsivät Marjo Niemen älykäs ja yhteiskunnallinen Erityisen hyvä elämä, Venla Rossin rehellinen ja mutkaton Välipalavanhempi sekä Juhani Karilan Vanhemmuuden odotusaula. Karila taisi lopulta yltää ihan ykköseksi!  Karila kuvaa hienosti tunteita, joita äidin raskaus, synnytys ja vauvavuosi isässä saavat aikaan.

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo

Ihana, ihana ja vielä kerran ihana! Hyvänmielen kesäkirja vailla vertaa! Yltää Lucy Diamondin edellisen teoksen tasolle koukuttavuudeltaan ja kepeydellään. Hyvin rakennetut henkilöhahmot, ihastuttava ympäristö, kivoja ja onnistuneesti laadittuja käänteitä. Iloja ja suruja, monenlaisia mutkia. Elämää yksissä kansissa! Diamondin kerronta on oivaltavaa ja jollakin tavalla erityistä. Lämmintä.

Tämä olisi voinut olla ns. kategoria-kirja, jossa kirja valitaan kannen perusteella. Jokin kirjan kannessa viehätti (ja viehättää edelleen) minua. Annoin tälle vahvan neljä tähteä ja suosittelen sitä jokaiselle kesälukemiseksi. Myös lukija (Maija Lang) on ihastuttava! Kuuntelin tämänkin kirjan lukunopeudella 1,25.

Mitä teoksia suosittelisit minulle? Kesä on pitkä, kaikki ehdotukset otetaan mieluusti vastaan!

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat Suosittelen

Ku(in)ka salakuljettaa alkoholia festareille? Menneiden vuosien kikkakakkoset

Selasin eräänä aamuna aamukahvilla tuttuun tapaani Twitteriä. Pysähdyin erääseen keskustelun aloitukseen, jossa aloittaja kysyi seuraajiltaan, minkälaisia hassunhauskoja tai epätoivoisia kikkoja he ovat käyttäneet saadakseen salakuljetettua kesäfestareille alkoholia.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, en ole alkoholinaisia, mutta muutama vuosikymmen nuorempana tämä oli päivän polttavin kysymys ja dilemma. Kuka keksikään parhaan tavan piilottaa ja saada juomansa alueelle? Luin kaikki 259 vastaustwiittiä ja pohdin samalla oman nuoruuteni kikkakakkosia. Täältä pesee!

Kaksi naista kävelevät festareille

Heti alkuun yksi vastaajista kertoi parhaan sisäänpääsykikan ikinä: rokkiin haluava mietti bussissa, miten pääsisi sisään alueelle. Lopulta hän kaivoi roskiksesta pari muovipussia ja kauppakuitin ja kirjoitti kauppakuittiin: ”Kävi viemässä tyhjät pullot. Päästetään takaisin sisään.” Perään epämääräinen syherö allekirjoitus, jonka jälkeen porteille ja heittämällä sisään. Naurahdan ääneen, kaikenlaista…

Iso osa twiittaajista kirjoitti piilottaneensa viinakset rintaliiveihin Minigrip-pusseissa tai muissa vastaavissa tiiviissä paketeissa. Myös limsapullon sinetin höyryttäminen ja limsan korvaaminen alkoholilla sekä alkoholin injektoiminen mehutölkkeihin tai pillimehutetroihin näyttää olleen jo vuosia (vuosikymmeniä) suosiossa. Nyökyttelen, näitä myös minä olen kokeillut varsin menestyksekkäästi!

Leipään, sipsipussin pohjalle sekä hedelmiin ruiskulla injektoiminen tuntuvat olevan nykykävijän trendejä.

”Pari tuttavaa meni aikanaan Ilosaarirockiin. Molemmilla oli mukana lanttukukko: toinen oli aivan tavallinen, syötävä lanttukukko. Toinen oli ns. coq au vin”, kerrottiin yhdessä twiitissä.

Viinanjanoinen kansa suorastaan hamuaa pieniä viinapulloja hiuksiinsa, maiharinvarsiin, vaatekääröihin ja alusvaatteisiinsa. Joku oli rohkeasti käärinyt viinapullonsa takin sisään, laittanut takin reppuun ja jättänyt repun narikkaan. Sisäpuolella näppärä piilottaja sitten kävi illan viileydessä hakemassa repusta takkinsa – pullo kulkeutui siinä samassa keikkalavan edustalle.

Epätoivoisia ja eettisesti arveluttavia keinoja on käytetty ja käytetään varmasti vieläkin.

”Pääsin viinoineni sisään röyhkeästi joskus 80-luvulla, kun serkku ajoi portille autolla, heitti viltin jalkojeni päälle ja sanoi, että hän vie liikuntarajoitteisen ystävänsä sisälle. Ei ne tajunnut portilla kysellä edes lippuja ku oli niin hämmentyneitä.” Mietin hiljaa mielessäni, vieläköhän järjestysmiehet ja porttivahdit saa hämmennyksiin tällaisilla.

Eettisesti arveluttavaa, tai ainakin hyvin alkoholinhimoista, on sekin, että terveysalan ammattilaisten viinat löytyvät katetripusseista tai ”tippapulloista”. Nämä sitten feikataan oikeiksi teatteritasoisella lavastuksella eli ns. tekeydytään sairaiksi ja sairaiden hoitajiksi.

Festarikävijä alkoholimuki kädessään

Useassa vastauksessa mainittiin viinakätköt. Ennen varsinaista festaria käydään piilottamassa pullo tai pullot maastoon, hiekkaan tai merenpohjaan. Nohevimmat olivat piirtäneet itselleen muistin virkistämiseksi aarrekartan! Osan kätköt olivat lopulta jääneet bahamajojen tai lavan alle… Yksi vastaajista oli ilmiselvästi lintuihmisiä:

”Alueelle puuhun ripustettu linnunpönttö jossa teksti Turun yliopiston biologian laitos, koe nro 552 ja sisälle pullo hyvää.”

Yksi omassa nuoruudessakin testattu temppu oli muidenkin hallussa. Siinä tempussa laitettiin rähjäisin ja kännisin kaveri menemään porteista sisään ensimmäisenä reppu täynnä tyhjiä pulloja. Järjestyshenkilöt olivat tietysti hänen kimpussaan, ja muut pääsivät  täysine pulloineen sisään tarkastuksetta. Oltiinpa ovelia!

On pakko nyökytellä twiitin kohdalla, jossa todetaan tämän alkoholikeskeisyyden ja siihen liittyvän alkoholin piilottelu ja salakuljettelu -tavan olevan surkuhupaisa – suomalaisin ilmiö ikinä!

Yhdyn myös seuraavaan, kun mietin ihan parasta kikkailijaa : ”Kyl se sorsana sisään uinut tyyppi on se kruunaamaton kuningas!”

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Unsplash

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Ajattelin tänään Höpsöä