Korona ei olekaan ohi

…enkä niin ihan oikeasti syksyn alussa luullutkaan, mutta toivoa ehdin elätellä ja hetken hengitellä. Iloitsin rokotteista, rajoitteiden purusta ja siitä, että olimme vapaita. Nautin lähiopetuksesta, elokuvahetkistä ja ravintolaillallista. Unohdin yli kuukaudeksi THL:n raportit ja jatkuvassa nousukiidossa olleet tilastokäyrät.

Uskalsin osallistua kasvokkain tapaamisiin ja nauttia illanistujaisista, matkustaa Helsinkiin koulutustilaisuuteen ja istua julkisissa kulkuvälineissä. Uskalsin riisua maskin.

Yhteiskunta avautui.  Tunsin rohkeutta. Voitonriemu valtasi minut hetkittäin. Rokotekattavuus- ja sairaalatilastot saivat hymyilemään vielä syyskuussa. Lokakuussa leukani putosi rintaan: tässäkö tämä oli?

Korona ei olekaan ohi.

Kasvomaski roikkuu aidalla

Rokottamattomia on valtava joukko, ja rokotevastaiset ovatkin oma vahva rintamansa. Erityisesti nuoret aikuiset uskovat pseudotietoa ja karttavat rokotetta. Valtakunnan eri tahot yrittävät kampanjoida, pystyttää non stop -rokotepisteitä ja tiedottaa rokotteen tutkituista hyödyistä. Valtakunnassa otettiin käyttöön koronapassi.

Kaikkea yritetään, mutta tämä joukko ei omasta kannastaan tingi.

Yhtäkkiä koronatilastot vilkkuvat punaisella ja THL:n aiempi ennuste sairaalapaikkamääristä toteutui. Jos olisimme malttaneet syksyn alussa odottaa alkuperäisen suunnitelman yli 80 prosentin rokotekattavuutta, uskallan väittää, että ennuste olisi toisenlainen, varmasti myös nykytilanne.

Me avasimme laajasti ja melkein kaiken. Me avasimme ennen kuin tavoiteltu rokotekattavuus oli saavutettu. Me avasimme liian aikaisin ja kertarysäyksellä. Ja kuinkas sitten kävikään?

Lokakuussa kaksi tuttavaperhettämme sairastui koronaan rokotteista huolimatta, ja heti tämän uutisen jälkeen Matruusin kaveripiirissä tapahtui sama re-ilmiö. Kaiken kruunasi se, että suuri nuorisojoukko oli altistunut taudille. Nämä altistuneet ,jo aiemmin koronan sairastaneet ja rokotteet saaneet, saavat kuitenkin valtakunnallisten ohjeiden mukaan jatkaa normaalia elämäänsä kontaktin jälkeenkin.

Mikäs siinä. Viidettä aaltoa odotellessa.

Olen hiljaa mielessäni pohtinut, missä ovat uutisoinnit näistä tartunnoista, joita alkaa ilmaantua heille, jotka ovat joko sairastaneet koronan tai saaneet molemmat rokoteannokset. Minua korona pelottaa, ja pohdinkin sairaalatilastoja tarkastellessani, missä ovat suunnitelmat uusista linjauksista, jos (ja kun!) tautitilanne tästä vielä pahemmaksi äityy.

Viisas ystäväni totesi taannoin, että ei tässä ole kyse sairaudesta tai tautitaakasta, tässä on kyse politiikasta, osallisuudesta, yhteiskunnan toiminnasta ja vapaudesta. Tämä tällaisen kansanterveystieteilijänplantun oli helppo niellä. Nyökkäilin, hymähtelin. Ystävä on oikeassa.

Lisäksi tässä on vahvasti kyse taloudesta. Terveystalous-näkökulma on toki varsin viisas – jopa pakollinen yhteiskunnan toimivuutta ja kestävyyttä ajatellen –  mutta silti tohdin pohtia ääneen, miksi ihmeessä tässä tilanteessa emme testaa rokotettuja tai koronan jo sairastaneita, miksi emme ennakoi viidettä aaltoa ja miksi ihmeessä emme ota koronapassia laajempaan käyttöön.

Tiedetään jo nyt, että sen käyttöönotto sai rokottamattomat nuoret liikkeelle!

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Terveys Ajattelin tänään

Miksi juuri minä? Vuoden opettajan mietteitä tunnustuksestaan

Sain yhden elämäni parhaimmista tunnustuksista viime viikolla: minut valittiin Turun ammattikorkeakoulun Vuoden opettajaksi. Kunniamaininta sai minut liikuttumaan – palkitseminen tämän kokoisessa organisaatiossa tuntuu valtavan isolta jutulta.

Minna paitapusero päällä

En meinannut uskoa korviani, kun esimies soitti minulle ja kertoi asiasta perjantai-iltapäivällä. En ollut muilta töiltäni ehtinyt henkilöstökokoukseen, joten olin autuaan tietämätön kunniamaininnasta. Hihkuimme ja nauroimme, minä tirautin muutaman kyyneleen. Mä tein sen!

Esimiehen mukaan perusteita oli valtavasti, ja suurin osa minua ehdottaneista oli opiskelijoitani. He kiittivät ja kehuivat sekä antoivat positiivista palautetta tavastani olla ja opettaa. Puhuimme melko pitkään puhelimessa, ja totesin, että jotain on tehty oikein.

Uskon, että se, että pidän työstäni, näkyy opiskelijoille.

Lisäsin vielä, että tämä ei ole vain minun palkintoni: tämä on palkinto johtamistyöstä – minua on johdettu oikein – ja koko terveys- ja hyvinvointialan Master School -tiimin toiminnasta. Me kaikki yhdessä teemme jotain oikein. Tiimissämme on mahdollisuus toimia omien vahvuuksiensa ja valttikorttiensa mukaan. Meillä saa olla oma (hieman vallaton) persoonansa.

Jäin puhelun jälkeen pohtimaan, miksi juuri minä. Mitkä tekijät saivat opiskelijat ja kollegat ehdottamaan minua Vuoden opettajaksi?

Löysin kaikkiaan viisi syytä, jotka itse tunnistan:

1 Positiivisuus ja ilo. Olen pohjimmiltani ylioptimisti, iloinen ja hersyvä persoona, joka katselee maailmaa positiivisten lasien läpi. Uskallan olla sellainen kaikkialla, myös työssäni. Positiivisuus tarttuu, kiehtoo ja saa toimimaan. Kannustaa.

2 Vaatimustaso. Vaikken pikkutarkka nykertäjä olekaan, pidän AMK:n lippua korkealla enkä hyväksy ”ihan mitä tahansa tekelettä”. Vaadin, sillä ajattelen, että pienellä ponnistuksella voi aikaansaada vaikka mitä!

Jos valmistuu master-tasolta, valmistuu asiantuntijatehtäviin. Tällöin tuotosten on oltava tasokkaita.

3 Eteenpäin vievä ohjaus. Ohjaan ja opetan mielelläni ja uskon, että se näkyy ulospäin. Ohjauksella pyrin siihen, että opiskelija oppii. Että hän kykenee saavuttamaan äsken mainitun asiantuntijatason. Ei riitä, että ohjaa summanmutikassa, vaan ohjauksella pitää olla päämäärä. Ohjauksessa ja ryhmä-tuutor-tilanteissa tarkkailen ja huomioin vastapuolta – näin yksilöllistän ohjauksen kullekin opiskelijalle soveltuvaksi.

4 Matalat kynnykset yhteydenottoon. Ensikohtaamisissa kerron sähköpostiosoitteeni ja työnumeroni. Että saa olla yhteydessä ja aina voi soittaa! Täällä ollaan! Joskus joudun lisäämään perään maininnan ”virka-aikana”…

5 Osaaminen ja osaamisen kehittäminen. Haluan perustaa toimintani niin opetuksessa kuin hankkeissakin vahvaan osaamiseen. Haluan myös kehittää itseäni ja osaamistani jatkuvasti. Elinikäinen oppiminen ja niin edelleen.

Tällä esimerkillä kannustan myös opiskelijoitani tähän.

Lopuksi haluan toistaa ainaista kaneettiani siitä, että unelmaduuni saa toimimaan ideaalilla tavalla. Jokaisessa työssä on mutkia ja kuoppia, mutta zoomaamalla myönteiseen saa sen suurenemaan ja epäkohdat pienenemään!

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Arto Arvilahti

Puheenaiheet Oma elämä Työ