Vera Valan Aprikoosiyöt vie lukijan keväiseen Italiaan

Hanna Brotheruksen Ainoa kotini -teoksen jälkeen minun (ja kahden hengen kirjakerhomme) oli hankala tarttua uuteen opukseen. Oli tunne, ettei mikään kirja koskaan, ikinä voi yltää samalle tasolle kuin Brotheruksen esikoinen. Oli tunne, ettei mikään voi koskaan koskettaa yhtä syvältä kuin Ainoa kotini.

Kaksi vuorokautta annoin olotilani tasaantua, sitten päätin yhdessä kirjakerhoystäväni kanssa valita uuden kirjan. En ole koskaan ottanut osaa haasteeseen, jossa kirja valitaan tietyin kriteerein: kirja, jonka on kirjoittanut suomalainen kirjailija, kirja, joka on kirjailijansa esikoisteos, kirja, joka sijoittuu ulkomaille, kirja, jonka kansi säväyttää ja niin edelleen.

Kun nyt selasin Storytelin uutuuksia, päädyin Vera Valan Aprikoosiyöt-teokseen kannen perusteella – kirjan kansi houkutteli herkullisuudellaan, värikylläisyydellään ja kesällä. Kansi oli minusta visuaalisesti onnistunut. Luin kirjasta ja perehdyin sen saamiin arviointeihin, sitten esittelin valintani kahden hengen kirjakerhon toiselle jäsenelle. Valinta sinetöitiin, ja minä aloin kuunnella kirjaa oitis.

Aprikoosiyöt tarjoaa lukijalle matkan keväiseen, tuoksuja ja värejä tulvivaan Italiaan, Tolfan vuoristoon. Kun sulki silmänsä ja uppoutui kirjaan, huomasi sen tarjoavan ihan oikean hengähdyshetken arjesta.

Romaani kuvailee italialaisen pikkukylän maisemaa ja elämää tarkoin ja realistisesti, ja lukijan on helppo sijoittaa itsensä paikanpäälle sivustaseuraajaksi.

Suomalaisen Lauran elämä polkee paikallaan, eikä tilannetta helpota Lauran äidin muistisairaus tai täydellinen, pedantti ja kaikin tavoin järkiperäisten ratkaisujen isosisko. Laura matkustaa (vasten isosiskonsa tahtoa) 20 vuoden tauon jälkeen tätinsä Ainon luokse Italian maaseudulle, huvilaan nimeltä Villa Alba. Laura kohtaa matkallaan tätinsä lisäksi muiden muassa vanhan kirjeystävänsä Alexin ja löytää itsensä lukuisista erikoisista tilanteista ja kommelluksista. Väärinkäsityksiltäkään ei voida välttyä.

Aprikoosiyöt-kirja pureutuu rakkaussuhteiden lisäksi monenlaisiin ihmissuhteisiin sekä mielen ja elämänhallinnan kiemuroihin. Ehkä mielenkiintoisimpana koin sen, että kirjassa ratkaistaan ihmissuhdevyyhtien lisäksi eräänlaista mysteeriä ihan erityisellä tavalla. Tyylikkäästi. Mitä pidemmälle romaani eteni, sitä suuremmaksi kasvoivat nämä arvoitukset. Samalla vuosikymmenten takaiset valheet ja suvun salaisuudet paljastuivat.

Laura kohtaa salaisuudet samalla, kun hän käy läpi omaa elämäänsä, toiveitaan ja ihmissuhteitaan.

Ensimmäisen puoli tuntia kuunneltuani pohdin kirjan etenemistä ja kerrontaa, yritin pysyä perässä. Sitten ymmärsin: teos on kirjoitettu kahdessa eri aikatasossa. Sinä kesänä ja tänään.  Kirjailija kuljettaa kerronnallaan lukijaa mukana taitavasti, ja äänikirjan kaksi eri lukijaa selventävät kerronnan tasoja.

Vaikka kirjan juoni etenee varsin perinteisen draaman kaaren mukaisesti, mukana on kuitenkin  älykkäästi rakennettuja käänteitä ja yllätyksiä. Alun kerrontayllätyksen ja monenlaisien ihmissuhdeyllätysten jälkeen lukija hämmästyy sitä enemmän, mitä pidemmälle kirja etenee.

Kahden hengen kirjakerhomme totesi yhdessä tuumin Aprikoosiyöt erityisesti viihdyttäväksi ja koukuttavaksi hyvän mielen teokseksi. Aprikoosien tuoksun voi miltei tuntea nenässään.

Näin viestimme ystäväni kanssa kirjasta toisillemme:

”Ihan kuin olisi ollut lomalla!”

”Italiaan sijoittuvat kirjat ovat upeita.”

”Toi yllätti sittenkin…”

”Mitä pidemmälle tässä pääsee, sitä koukuttavammaksi tää käy!”

”Tosi taitavasti tehty, persoonallinen kerrontaratkaisu.”

”Hei tää on ihanan aito ja yllättävä!”

”Mahtava epilogia myöden…”

Suosittelemme tätä kesälukemistoksi.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Gummerrus

Puheenaiheet Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään

Tärkeimmät rutiinit ikinä

Rutiinit kannattelevat. Rutiineilla on ihan erityinen merkitys itselleni: ne pitävät hengissä ja kiinni arjessa, ne auttavat selviytymään kaikenlaisesta – erityisesti korona-ajasta.

Luettuani Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” -kirjan tajusin, että rutiinit ovat oikeastaan elämän ehto. Silloinkin, kun on haastavaa, ankeaa, tylsää ja rajoittunutta, kannattaa pitää kiinni totutuista tavoista. Ammentaa pienistä rutiineista. Voi ikään kuin leikkiä, että elämämme jatkuu normaalissa rytmissä, normaalin kaavan mukaan.

Eivät yksi huono aamu, bad hair -day, ruuhkavuosihelvetti, elämän katastrofi tai vallitsevat pandemiarajoitukset sitä kaataisi.

Kolu totesi kirjassaan, että rutiinit kiinnittävät meidät jalustaan, muistuttavat siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Rutiinit ovat hyviä asioita, ne ovat totuttuja tapoja ja arjen pikkujuttuja. On kuitenkin muistettava, että erityisen tärkeän ja merkittävän rutiineista tekee se, että niissä sallii poikkeuksia.

Silloin sitä ymmärtää, miten oleellisia ja välttämättömiä omat rutiinit ovatkaan!

Itselleni tärkeimmät rutiinit ovat:

Sängyn petaaminen aamulla. Kuten Kolu – ja varmasti esimerkiksi Suomen puolustusvoimatkin – asiaa perustelee, sängyn petaamisessa on jotain alkukantaista ja ihmeellisen voimaannuttavaa. Se on perusmeininkiä, ja sen säännöllinen suorittaminen paitsi lisää hallinnan tunnetta myös pitää ruodussa. Vaikka laahustaisi koko päivän kotona villasukissa tukka kampaamatta, on hyvä muistaa pedata sänky. Kokeilkaa vaikka.

Siisti keittiö. Siisti keittiö on kotona viihtymisen peruskivi. Siivoan keittiön aina ruoanlaiton ja ruokailujen jälkeen. Siivoan sen viimeiseksi illalla, jotta sinne on mukava palata aamulla.

Keittiön siisteys lisää (sängyn petaamisen tavoin) hallinnan tunnetta ja rauhoittaa.

Päivittäinen ulkoilu. Etenkin korona-aikana välttämättömyys. Sekoan, ellen pääse raittiiseen ilmaan tuulettumaan ja tuulettamaan ajatuksiani. Pienikin happihyppy tekee ihmeitä. Yritän nykyään allakoida kaikki päivän aikaiset pienetkin taukoulkoilut. Siten saan ne mahtumaan työkalenteriini ja pidän vireen korkealla koko päivän.

Aamukahvi valkoisesta Teema-mukista. En muista montaakaan aamua, jolloin a) en olisi keittänyt kahvia tai b) aamukahvi ei olisi maistunut. Kaikkien kolmen raskaudenkin aikana join kahvia, tosin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen… Kerran noro-viruksessa kahvi ei maistunut, enkä olisi sitä jaksanut nousta keittämäänkään, ja migreenin aikana kahvia ei juurikaan tee mieli, sillä hajukin ällöttää. Mutta muuten kahvin keittäminen on ihan jokapäiväistä ja tuiki tarpeellista!

Aamukahviin liittyy vahvasti myös ihan oma aamuhetkeni. Saan olla rauhassa, yksin ajatusteni ja aamutouhujeni kanssa.

Kotitreenit. Nämä ovat tulleet rutiineiksi vasta viimeisen vuoden aikana. Kun koronarajoitukset iskivät, piti kehitellä liikuntatouhuja kotona. My B n B -livetreenit ovat juuri minua varten! Parasta rutiinia ikinä. Näitä treenejä olen tehnyt myös koko sairauslomani ajan kaularankaa suojellen ja liikkeitä soveltaen.

Voin helposti todeta liikkuvani systemaattisemmin ja tavoitteellisemmin nyt kuin ikinä melko pitkän Elixia-urani aikana.

B- ja D-vitamiinit. Vitamiineista tuli säännöllinen rutiinini vasta vähän aikaa sitten. Mittautin molempien vitamiinien tason verestä erään perusverenkuva- ja ferritiinimittauksen ohessa työterveyslääkärin suosituksesta. Tuloksena oli, että B 12 -vitamiiniarvo oli normaali, mutta D-vitamiini selkeästi alle viitteen (58), kertoen riittämättömästä D-vitamiinin saannista.  Lääkärin suosituksesta otin kuitenkin molemmat vitamiinit ympärivuorokautiseen käyttöön ”kunnollisilla annoksilla”.

Puoli vuotta D-vitamiinilisää syötyäni arvo olikin jo liki 100. Nappaan vitamiinit aamupalalla purutabletteina (olen saanut perheenkin napsimaan samoista purkeista!) ja olen ihan hukassa, jos jompikumpi purkki onkin päässyt tyhjenemään… Mitä olisikaan elämä ilman B- ja D-vitamiinia?

Viikonloppukimppu. Mietin pitkään, kirjoitanko tätä rutiiniani tähän. Kun tarkastelin asiaa tarkemmin, päädyin siihen, että oikeastaan tämä on yksi tärkeimmistä viikkorutiineistani. Se on viikon odotetuin ja yksi eniten iloa tuovista asioista elämässäni. Se siis ansaitsee paikkansa tässä listassa. Haen kimpun aina samasta lempikukkakaupasta.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään