Rutiinit kannattelevat. Rutiineilla on ihan erityinen merkitys itselleni: ne pitävät hengissä ja kiinni arjessa, ne auttavat selviytymään kaikenlaisesta – erityisesti korona-ajasta.

Luettuani Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” -kirjan tajusin, että rutiinit ovat oikeastaan elämän ehto. Silloinkin, kun on haastavaa, ankeaa, tylsää ja rajoittunutta, kannattaa pitää kiinni totutuista tavoista. Ammentaa pienistä rutiineista. Voi ikään kuin leikkiä, että elämämme jatkuu normaalissa rytmissä, normaalin kaavan mukaan.

Eivät yksi huono aamu, bad hair -day, ruuhkavuosihelvetti, elämän katastrofi tai vallitsevat pandemiarajoitukset sitä kaataisi.

Kolu totesi kirjassaan, että rutiinit kiinnittävät meidät jalustaan, muistuttavat siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Rutiinit ovat hyviä asioita, ne ovat totuttuja tapoja ja arjen pikkujuttuja. On kuitenkin muistettava, että erityisen tärkeän ja merkittävän rutiineista tekee se, että niissä sallii poikkeuksia.

Silloin sitä ymmärtää, miten oleellisia ja välttämättömiä omat rutiinit ovatkaan!

Itselleni tärkeimmät rutiinit ovat:

Sängyn petaaminen aamulla. Kuten Kolu – ja varmasti esimerkiksi Suomen puolustusvoimatkin – asiaa perustelee, sängyn petaamisessa on jotain alkukantaista ja ihmeellisen voimaannuttavaa. Se on perusmeininkiä, ja sen säännöllinen suorittaminen paitsi lisää hallinnan tunnetta myös pitää ruodussa. Vaikka laahustaisi koko päivän kotona villasukissa tukka kampaamatta, on hyvä muistaa pedata sänky. Kokeilkaa vaikka.

Siisti keittiö. Siisti keittiö on kotona viihtymisen peruskivi. Siivoan keittiön aina ruoanlaiton ja ruokailujen jälkeen. Siivoan sen viimeiseksi illalla, jotta sinne on mukava palata aamulla.

Keittiön siisteys lisää (sängyn petaamisen tavoin) hallinnan tunnetta ja rauhoittaa.

Päivittäinen ulkoilu. Etenkin korona-aikana välttämättömyys. Sekoan, ellen pääse raittiiseen ilmaan tuulettumaan ja tuulettamaan ajatuksiani. Pienikin happihyppy tekee ihmeitä. Yritän nykyään allakoida kaikki päivän aikaiset pienetkin taukoulkoilut. Siten saan ne mahtumaan työkalenteriini ja pidän vireen korkealla koko päivän.

Aamukahvi valkoisesta Teema-mukista. En muista montaakaan aamua, jolloin a) en olisi keittänyt kahvia tai b) aamukahvi ei olisi maistunut. Kaikkien kolmen raskaudenkin aikana join kahvia, tosin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen… Kerran noro-viruksessa kahvi ei maistunut, enkä olisi sitä jaksanut nousta keittämäänkään, ja migreenin aikana kahvia ei juurikaan tee mieli, sillä hajukin ällöttää. Mutta muuten kahvin keittäminen on ihan jokapäiväistä ja tuiki tarpeellista!

Aamukahviin liittyy vahvasti myös ihan oma aamuhetkeni. Saan olla rauhassa, yksin ajatusteni ja aamutouhujeni kanssa.

Kotitreenit. Nämä ovat tulleet rutiineiksi vasta viimeisen vuoden aikana. Kun koronarajoitukset iskivät, piti kehitellä liikuntatouhuja kotona. My B n B -livetreenit ovat juuri minua varten! Parasta rutiinia ikinä. Näitä treenejä olen tehnyt myös koko sairauslomani ajan kaularankaa suojellen ja liikkeitä soveltaen.

Voin helposti todeta liikkuvani systemaattisemmin ja tavoitteellisemmin nyt kuin ikinä melko pitkän Elixia-urani aikana.

B- ja D-vitamiinit. Vitamiineista tuli säännöllinen rutiinini vasta vähän aikaa sitten. Mittautin molempien vitamiinien tason verestä erään perusverenkuva- ja ferritiinimittauksen ohessa työterveyslääkärin suosituksesta. Tuloksena oli, että B 12 -vitamiiniarvo oli normaali, mutta D-vitamiini selkeästi alle viitteen (58), kertoen riittämättömästä D-vitamiinin saannista.  Lääkärin suosituksesta otin kuitenkin molemmat vitamiinit ympärivuorokautiseen käyttöön ”kunnollisilla annoksilla”.

Puoli vuotta D-vitamiinilisää syötyäni arvo olikin jo liki 100. Nappaan vitamiinit aamupalalla purutabletteina (olen saanut perheenkin napsimaan samoista purkeista!) ja olen ihan hukassa, jos jompikumpi purkki onkin päässyt tyhjenemään… Mitä olisikaan elämä ilman B- ja D-vitamiinia?

Viikonloppukimppu. Mietin pitkään, kirjoitanko tätä rutiiniani tähän. Kun tarkastelin asiaa tarkemmin, päädyin siihen, että oikeastaan tämä on yksi tärkeimmistä viikkorutiineistani. Se on viikon odotetuin ja yksi eniten iloa tuovista asioista elämässäni. Se siis ansaitsee paikkansa tässä listassa. Haen kimpun aina samasta lempikukkakaupasta.

Tähän on tultu.

Minna