Maaliskuu alkaa vetää viimeisiään. Kulunut viikko on ollut kahden edeltäjänsä tapaan kiireinen mutta hallittavissa. Viikon parhaisiin lukeutuivat ehdottomasti pienet hetket, minuutit ja sekunnit, joissa tuntui, että elämä voittaa. Näissä hetkissä oli mahdollisuus pysähtyä, hengähtää ja nauttia kaikesta ympärillä olevasta.

Viikon ehdottomasti parhaimpiin pikkuhetkiin lukeutui maanantain säätiedotus, jossa luvattiin termisen kevään alkua tiistaille. Terminen kevät. Aika, jolloin lämpötila kohoaa siten, että ollaan koko ajan plussalla. Plussa on aina plussaa, se on kohti kesää. Tiistaiaamuna ennen seitsemää seisoskelin maisemaikkunalla ja hymyilin – aurinko pilkotti matalalta valaisten taivaanrannan, meren jää alkaisi pian sulaa ja kesä on jo liikuttavan liki.

Join aamukahvin huonosta yöstä väsyneenä mutta onnellisena.

Iltapäivällä olin tuskissani toppatakki päällä lenkillä ja havaitsin samalla, että kevät näkyy myös katu- ja kotikuvassa. Katupöly, siitepöly ja huonepöly ovat vallanneet ympäristön. Olin nanosekunnin onnellinen siitä, etten ole juuri koskaan kärsinyt siitepölyallergiasta. Esikoinen sen sijaan on kärsinyt siitä koko ikänsä, ja norsutyyliin niistäminen alkaa usein maaliskuun ensimmäisinä päivinä.

Niistämistä, silmien kutinaa ja erikoisköhötystä ja kurkkuoiretta jatkuu pitkälle huhti-toukokuuhun. Seuraavaksi tulevatkin sitten heinät, ja norsu on taas irti. Minä sen sijaan kärsin katupölystä ja eteisen pölynhajusta. Pitäisi siivota. Talvivaatteetkin pitäisi tuulettaa, pestä ja siirtää odottelemaan ensi talvea varastoon.

Maalis-huhtikuussa sisään tulviva kirkas valo paljastaa kaiken, ja se on minulle liikaa. Ikkunanpesijäkin pitäisi tilata…

Viikon loppupäässä nautin to do -listan tärkeiden työasioiden yliviivaamisesta. Miten huojentavaa ja palkitsevaa onkin ottaa pastellisävyinen alleviivaustussi käteen ja merkitä työt tehdyiksi. Kun työt oli saatu hoidettua, suuntasin lenkille ystäväni kanssa jokirantaan. Teatterisillan nupuillaan olevat narsissit houkuttivat liikkeelle. Olin nähnyt jo lukuisia ihania kuvia niistä ja päätin, että minun pitää saada kuva ennen kuin narsissit avautuvat eivätkä enää miellytä silmääni. Napsimme kuvia ja nautimme näkemästämme – pieni, tärkeä ja muistiin jäävä hetki.

Perjantaina kaularankaprolapsini leikattiin. Päivään mahtui niin iloja kuin odottavaa, jännittynyttä tunnelmaa. Kun seitsemästä saakka aamulla odottaa omaa aikaansa, alkaa yhdeltä päivällä olla varma, että nyt se uumoiltu peruutus tai leikkauksen siirto sitten on edessä. Onnellisin hetki tässä päivässä oli se, kun hoitaja ilmoitti puoli kahden hujakoissa, että nyt. Nyt olisi minun vuoroni. Luojan kiitos.

Kaikki meni hyvin, ja vointini on erinomainen. Tästä alkaa toipuminen.

Olen erityisen otettu ja kiitollinen saamistani tsemppausviesteistä ja voinnin kyselyistä. Ne todella lämmittävät. Minulla on ympärilläni aivan valtavasti aivan valtavan tärkeitä ihmisiä. Kiitos! Eniten liikutti Matruusipojan tsemi-viestit sekä  ennen että jälkeen leikkauksen. Esikoinen varmisti vielä perjantaiaamuna, että tekeehän toimenpiteen neurokirugian erikoislääkäri. Olisinhan varmasti hyvissä käsissä?  Ja voi pojat, olinhan minä.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna siirryttiin kesäaikaan. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on sen sortin riitti, etten ole sitä koskaan käsittänyt: emme elä enää agrikulttuurissa, joten voisi ajatella, että yksi aika riittäisi. Ja niin on taidettu ajatellakin, mutta päätökset, lainsäädäntö ja kaikenlaiset tärkeät EU-tason katselmukset vievät aikaa. Ehkä parin vuoden päästä sitten.

Itselleni kohti kesään -kellonsiirto on kuitenkin huomattavasti helpompi ja mielekkäämpi kuin lokakuun kellonsiirto. Pimeä on aina paha.

Pääsiäinenkin on paha: vähän niin kuin talvi, pääsiäinenkin yllättää aina. Havahduin viikon loppupuolella pääsiäisen tuloon. Tajusin, etten ole – kuten en usein aikaisempinakaan vuosina – valmistellut pääsiäiseksi mitään. Onnellisin hetki oli, kun muistin viime vuonna kotikoulussa yhdeksänvuotiaan kanssa askartelemamme keltaiset tiput, joita en ole piilottanut varaston perukoille.

Ne kököttävät yhdessä kasassa yhdessä Mariskoolissa ja odottavat kodin valtaamista.

Kolmasluokkalaiset ovat istuttaneet koulussa rairuohon, joten eihän tässä mitään hätää ole. Pääsiäinen on pelastettu.

Pääsiäinen on pelastettu myös siksi, että yhdeksänvuotias pääsee mummolan pihaan etävirpomaan. Lauantaina päästyäni sairaalasta ostimme pajunoksiin höyhenet ja muut tykötarpeet. Ostimme myös oman pihan etävirpojille suklaamunia, lakuja ja Muumi-tikkareita. Kun ne oli aseteltu niille varattuun pääsiäiskulhoon, mielen valtasi levollisuus.

Tästäkin viikosta selvittiin.

Tähän on tultu.

Minna