Näissä asioissa minun tulisi kehittyä
”Missä sinun tulisi kehittyä?” kysyttiin Twitterissä, ja minä innostuin jälleen. Olen huomannut, että Twitter tarjoaa sosiaalisista medioista oikeastaan eniten keskustelun avauksia, pohdittavaa. Jos ei muuten ole pää täynnä kiirettä ja erilaisia ilmiöitä, niin Twitteriä lukemalla niitä kyllä kertyy! Uppoudun twiitteihin ja niiden kommentteihin usein aamukahvilla, ja asiat jäävät mieleeni pitkäksi aikaa.
Tällä kertaa keskusteltiin ihmismielestä, luonteesta, piirteistä ja luonteenpiirteistä. Samalla sivuttiin erilaisia reaktio- ja toimintatapoja. Sillä kärjellä, että missä haluaisi kehittyä. Mitä toivoisi itselleen lisää tai mistä voisi luopua?
Luin yhteensä toistakymmentä vastausta. Suurin osa vastaajista ja keskustelijoista toivoi pääsevänsä irti liiallisesta kiltteydestä – ettei aina taipuisi muiden tahtoon tai olisi hiljaa kohdissa, jolloin voisi ilmaista oman tahtonsa ja mielipiteensä. Että uskaltaisi sanoa vastaan, puolustautua, ottaa kantaa.
Tähän liittyen haluttiin myös olla rohkeita ja spontaaneja, osa toivoi voivansa tehdä enemmän itsenäisiä päätöksiä.
Nyökyttelin, mutta totesin hiljaa mielessäni, että minä en niinkään nykyisin ole liian kiltti (toki se riippuu tilanteesta) enkä missään nimessä jätä mielipidettäni kertomatta. Osaan myös perustella ajatukseni omasta mielestäni hyvin.
Sen sijaan minä kirjoitin kommenttikenttään, että toivoisin olevani kärsivällisempi – malttia kun tarvitaan useissa elämän käänteissä. Tähän samaan liittyen toivon joskus olevani myös aavistuksen hitaampi. Olen toimintatavoiltani nopea, ja kaikenlainen odottaminen on minusta ikävää. Tähän lukeutuu myös jonottaminen, se ei ole koskaan lukeutunut vahvuuksiini.
Tarvitsisinkin aimo annoksen kärsivällisyyttä ja hidasta – ainakin nykyistä hitaampaa – mentaliteettia.
Lisäksi tarvitsisin värejä, paljon värejä. Joskus ajattelutapani on yksioikoinen, jopa mustavalkoinen. Vaikka olen värikäs ja räiskyvä persoona, se ei tarkoita, että ajattelutapani ja toimintakaavani olisi samankaltainen. Olen ehkä huumorintajuinen, hauska, idearikas, luova ja puhelias, sulaudun joukkoon, olen sosiaalinen ja verkostoidun nopeasti. Mutta ajattelutapani ja mielipiteeni saattavat olla vakavia, yksioikoisia, värittömiä. Joidenkin mielestä jopa jyrkkiä.
Itse en ajattele kuitenkaan niin: jyrkkyys olisi joustamattomuutta, enkä minä mielestäni ole joustamaton.
Päinvastoin. Taivun, joustan ja kallistan näkemyksiäni tarvittaessa, mutta en muuta omaa kantaani vain siksi, että se poikkeaa muiden ajattelumaailmasta. Näkemyksensä ja ajatuksensa pitää perustella.
Avioliitto ja lapset ovat opettaneet minua ehkä eniten tässä elämässä. Mustavalkoisuus on paikoin muuttunut harmaan eri sävyiksi, ja kärsivällisyyttäkin olen joutunut matkan varrella opettelemaan. Temperamenttisen luonteeni ansiosta opettelu ei ole ollut aina helppoa, mikä näkyy osin isompien lastemme olemuksessa, käyttäytymisessä ja pärjäämisessä – ”heidän eteensä ja puolestaan on aina tehty liikaa”, kuten esikoinen kerran tokaisi.
Niin se on. On ollut ”helpompaa” (ja ehdottomasti nopeampaa ja siistimpää) laittaa aamupalat, lounaat, päivälliset ja läksykirjat nokan alle kuin odotella itsenäisesti toimeen tarttumista. On ollut ketterämpää siivota toistenkin jäljet kuin odottaa poikalasten siivousvimman tai pesänrakennusvietin heräämistä. Olen tehnyt, auttanut ja ollut kärppänä tekemässä joka hetki.
Ja se on asia, jota en enää kolmannen kohdalla toista. Siinä minun tulee kehittyä.
Tähän on tultu.
Minna
