Kuka minä olen?

Lupasin ensimmäisessä blogipostauksessani, että heti seuraavassa esittelisin itseni. Pidän aina lupaukseni, joten kerron nyt, kuka minä olen ja mistä tulen.  Halusin myös kartoittaa, miten ystäväni ja tuttavani kuvaavat minua tai ajattelevat minusta. On varsin subjektiivista lähteä kertomaan itsestään – helposti tulee kertoneeksi olevansa luova, iloinen, avoin ja aito turkulaistohtori. Heidekenillä syntynyt ja monissa liemissä keitetty. Opettaja, projektipäällikkö ja terveyden edistämisen asiantuntija.

Totta joka sana, mutta. Minä haluan kertoa enemmän. Taustoittaa ja teemoittaa, pohtia, onko kotiminä samanlainen kuin työminä ja kuvaanko toimintatapojani samoin kuin ulkopuoliset. Haluan myös välittää perusarkea sen kaiken ilon, valon, luovuuden, hyväntuulisuuden ja tekemisen meiningin lisäksi ja rinnalla. Haluan, että tiedätte, ettei sillä ekstroverttityypillä, kivoja kukkia kotiin ostavalla arkidiggaajallakaan ihan aina kaikki ole mallikkaasti. Aina ei naurata, ja hampaankolosta voi joskus löytyä jotain. Ja enemmänkin.

Lukiessani kaikkia saamiani kommentteja itsestäni (suosittelen tätä itsensä kuvailemisen pyyntöä kaikille, tulee hyvä mieli ja voi hetken röyhistellä rintaansa heikoillakin hetkillä!) minut valtasi tunteiden sekamelska: ilo, onni, tyytyväisyys, herkistyminen, rauhallisuus, hämmennys ja innostus nousivat pintaan kukin vuorollaan ja vähän samanaikaisestikin.

Suurin osa kommenteista osui ja upposi, tunnistin täysin itseni. Olen siis avoin, ulospäinsuuntautunut, innovatiivinen, innostunut, positiivinen ja aikaansaava ruuhkavuosissa elävä turkulainen. Työssäni saavutan helposti tavoitteet, ja iloisuuteni ja energiani tarttuvat. Pyrin tekemään työni ammattitaidolla ja vain ani harvoin luovutan. Jos koskaan. Periksiantamattomuus kuvaakin toimintatapaani hyvin!

Saamani palautteen mukaan minua kuvaavat myös adjektiivit tehokas, solidaarinen, tasapuolinen ja empaattinen. Olen tekijä, tukija ja tuntija. Olen motivaattori ja ikuinen oppija.

Kotiarjessani olen aito aamuihminen, joka nauraa ja rakastaa paljon. Perhe on kaikessa ja joka käänteessä minulle se tärkein. Olen mukavuudenhaluinen auringosta ammentava kesä- ja arki-ihminen, visualisti, joka puhuu suoraan ja vaatii, että erimielisyydet ratkotaan ja riidat sovitaan. Lisäksi teidän on hyvä tietää minun nauttivan kahvini psykologisella maitotipalla ja haaveilevani mainonnan suunnittelijan, journalistin tai äidinkielen opettajan työstä.

Lähimmät ystäväni ja sukulaiseni intoutuivat kuvailemaan minua ihanaksi ja kauniiksi. Totta puhuakseni hämmästyin, kun kukaan ei ollut maininnut kärsimättömyyttäni, äkkipikaisuuttani, tosta vaan -mentaliteettiani tai suuripiirteisyyttäni. Koska ne minä haluan tuoda esille.

Vaikka minua naurattaa usein ja maailmankatsomukseni on yltiöpositiivinen, minuakin v*tuttaa joskus. Useinkin. Hermostun pienestä, räjähtelen ja tartun pikkuseikkoihin. Olen suorapuheinen ja annan ja pyydän helposti anteeksi. Olen ärsyttävän tarkka joissain asioissa, toisissa taas hyvinkin suuripiirteinen. Hällä väliä.

Olen pedantti ja kunnianhimoinen johtajatyyppi, tutkija ja tutkiskelija suurella sydämellä. Inhoan kasoja ja pinoja, leivänmurusia keittiötasolla ja pyykkien viikkausta.

Yllätyin, miten hyvin ulkopuoliset  osaavat minua kuvata. En hämmentynyt juuri mistään, vaikka muutamassa kohdassa nieleskelinkin. Miten ihanalta ja ihmeelliseltä tuntuu lukea olevansa aito, kaunis, hyvä äiti, perhekeskeinen ja huumorintajuinen moniottelija. Vaikka sitä pohjimmiltaan tietää tämän kaiken, ei niitä itse olisi esittelyynsä koskaan kirjannut. Useassa kohdassa sain myös hymyn huulilleni: joku muisti minun 20 vuoden takaisia sanomisiani, elämänviisauksiani ja nauruni.

Lopuksi herkistyin, ja minulle tuli hieman nostalginenkin olo – ystävä vuosien takaa kirjoitti kommenttikenttään ”Sä olet se joka vei mun kaverin avioon”. Tavasin tekstiä kyyneleet silmissäni. Se mä tosiaan olen. Tässä hetkessä silmissäni vilisi 24 vuotta yhteiselämää, palasin kohtaamiseemme ja elettyyn elämään. Totesin olevani varsinainen tahtonainen.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Valokuvaaja Arto Arvilahti 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Elämää ja ilmiöitä

Tänään on merkittävä päivä. Ei siksi, että tapahtuisi tai olisi tapahtunut jotain isoa ja ihmeellistä, vaan siksi, että päätin avata blogin. Tämä on ihan ensimmäinen oman blogini kirjoitus ikinä. Päätin aloittaa sen samoilla saatesanoilla kuin maaliskuun puolivälissä aloittamani koronapäiväkirjan.

Kun 15. kesäkuuta lopetin päiväkirjan julkaisun Turun Sanomissa, minut valtasi tyhjyys – mitä minä nyt tekisin? Toisaalta samalla hetkellä minuun iski valtava vapauden tunne, ja edessä siintävä liki kahden kuukauden kesäloma alkoikin oikeastaan tuntua houkuttelevalta. Ihan niinkin, ettei siinä olisi sen enempää tekemistä tai esimerkiksi aikataulutettuja julkaisuja. Tulisi aika, jolloin iltapäivisin ei pitäisikään viimeistellä päiväkirjatekstiä, valita päivän kuvaa eikä kiirehtiä lähettämään niitä toimitukseen julkaistavaksi.

Ensimmäiset tyhjät päivät kuitenkin kaipasin tätä kolme kuukautta toteuttamaani prosessia, arkista rytmiä, kiehtovaa kirjoittamista ja niin edelleen. Kirjoittamisen koukusta oli hankala päästä (ja päästää!) irti.

Viikon kuluttua lopettamisesta ajattelin omaa blogia, juhannuksena ajattelin omaa blogia ja kuukauden lomailtuani ajattelin omaa blogia.

Olin vastaanottanut kuukauden aikana liikuttavan monia kiitos- ja kannustusviestejä. Sain ilokseni lukea ja huomata, miten ystävät, tuttavat ja ihan tuntemattomatkin haluaisivat lukea vielä ”juttujani”. He haluaisivat päästä mukaan arkeemme ja odottivat tottuneesti iltaisin uutta päiväkirjamerkintääni. Perhekin kyseli, miten minä nyt aikoisin kirjoittamisvimmaani toteuttaa…

Juhannuksen tienoilla aloin aktiivisesti keksiä tulevalle blogilleni nimeä ja jaoin niitä perheen, äitini ja muutaman hyvän ystäväni kanssa useana iltana iltateen lomassa. Meillä kaikilla oli omat suosikkimme. Minä pidin eniten omista ehdotuksistani.

Heinäkuun puolivälissä kysyin Instagramissa ja Facebookissa mielipiteitä bloggaamisesta ja siitä, mistä tämä lähin lukijakuntani haluaisi lukea. Instagram täyttyi ”kyllä, jatka ehdottomasti bloggaamista” -vastauksista, ja Facebookista sain lukea aihepiiriajatuksiakin. Seuraavana päivänä kontaktoin luottokuvaaja Arton (blogiin pitää saada ehdottomasti hyvät henkilökuvat!), selailin blogialustoja ja pohdin blogin ulkoasua. Kuvittelin mielessäni blogini, sen värimaailman, fontit, kirjoituskalenterin ja julkaisutahdin. Ja innostuin.

Minulla olisi vielä muutamia viikkoja kesälomaa jäljellä ja nyt sen tekisin – kohta minulla olisi ihan oma blogi!

Halusin ehdottomasti kuunnella lukijakunnan ajatuksia blogin sisällöstä ja päädyin toiveperustaisesti ja toki omankin johtoajatukseni johdattelemana siihen, että jatkaisin ainakin osin koronapäiväkirjatyylillä. Kirjoitan blogissa omasta ja perheeni elämästä ruuhkavuosissa, käsittelen ajankohtaisia ilmiöitä ja pohdin maailman menoa. Listaan, suosittelen ja ihmettelen. Kaivelen syvältä ja puhun suoraan, perustan asiani tieteeseen ja toisinaan olen pinnallinen. Sunnuntaisin kokoan viikon parhaat.

Olet oikeassa paikassa, jos sinua kiinnostaa, mitä minulle ja perheelleni kuuluu, mitä me täällä teemme ja tuumimme ja kuinka yhteiselo viiden – nykyisin neljän – hengen perheessä saman katon alla sujuu. Lupaan yrittää parhaani ja saada sinut viihtymään.

Tähän on tultu.
Minna

P.S. Pysy mukana. Kommentoi, kysy, reagoi ja kirjaa toiveita. Erityisen mieluusti saat jakaa blogia! Seuraavassa postauksessa kerron lyhyesti itsestäni. Jos et vielä tunne minua, kohta ollaan jo ihan tuttuja.

Puheenaiheet Oma elämä Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään