Lokakuu oli jollakin tavalla eriskummallisen ei-lokakuinen: ruska kesti pitkään, lehdet pysyivät puissa, ei ollut jatkuvasti märkä tai pimeää, aurinkoisia, syyskuulta tuntuvia päiviä oli laskelmieni mukaan kivasti. Työrintamalla oli perinteistä ja ajoittaista ruuhkaa, mutta mitään sen kummempaa työsumaa ei (vielä) ehtinyt kertyä. Kotona arki rullasi, harrastukset jatkuivat eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Kaiken kaikkiaan lokakuu oli varsin kelpo.

Viime viikko sen sijaan oli melkoista haipakkaa vähän joka sektorilla ja rintamalla. Kirjoitinkin viikon parhaat tällä kertaa havaintoina lokakuun viimeiseltä viikolta.

Havaintoja lokakuun viimeiseltä viikolta

Yöpakkaset väistyivät. Vielä edellisviikolla niitä oli, mutta tällä viikolla on ollut leutoa. Ensilumiveikkaukset sekä mieheni että neljätoistavuotiaan kohdalta taitavat mennä tänä vuonna metsään – he ajattelivat ensilumen satavan Turussa 1.11. ja 2.11. Toinen heistä taisi vaihtaa mielipiteensä neljänteen päivään, mutta sekin on melko kaukana. Oma veikkaukseni on 11.11, katsotaan, kuinka naisen käy!

Työmatkalenkit piristävät aina. Jaksan toistaa tätä täällä varmasti joka viikkopostauksessani. Perustelen toistoani sillä, että melko pienillä arkiratkaisuilla saa aikaan merkittäviä hyvinvointivaikutuksia. Piristyn, voimaannun, saan raitista ilmaa, saan noin kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä, ja nukun hyvin sen ansiosta ja niin edelleen. Työpäivät sujuvat mukavasti, kun on saanut aamulla tuulettua ja kun työstä päästessään saa tyhjentää aivokuormaa ennen kotiin palaamista. Parasta.

Selkärankareumani on villiintynyt. Huomasin sen jo kesällä, mutta erityisesti kulunut viikko on ollut reumajutut mieleen palauttava, sillä selkärankareuman aiheuttamien entesiittien eli jännetulehdusten kanssa on paikoin hankalaa. Onneksi liike on lääke ja tulehduskipulääkekin auttaa, jos kipu ja epämiellyttävä tunne jatkuvat, joten selviän aktiivisesta arjestani. Ensi viikolla on jälleen kontrolli reumapoliklinikalla, saan paikallishoitoja vasempaan jalkaan ja vasemman kyljen alueelle (lyön vetoa, että sielläkin on entesiitti, toki se pitää tutkia ultraäänellä ensin…). Inhoan olla ns. puolikuntoinen. Viisitoista vuotta sain olla ilman lääkitystä ja ilman oireita, sitten yksi (viimeinen) sairastettu korona sai sairauden leimahtamaan uudestaan aktiiviseksi.

Joulu on jo ovella. Sen havaitsin, kun kiertelin kauppakeskuksessa. Ja katselin postilaatikon antimia. En ole jouluihmisiä, mutta lapsen takia koitan olla kiinnostunut ja innostunut tulevasta joulusta.

Leikkiminen vapauttaa aikuisen kiireistä mieltä. Tällä viikolla olen ja olemme leikkineet ja pelanneet neljätoistavuotiaan kanssa Impostoria (älkää kysykö) ja mitä kädessäni on? -peliä. Ensin ajattelen aina, etten jaksaisi yhtään, mutta joka kerta lähden kuitenkin yhdellä suostuttelulla mukaan. Ja joka kerta se kannattaa! Kaikki maalliset murheet ja aikuisen kiireet unohtuvat.

Haluan kunnollisia ja selkeitä päätöksiä. Sekin on havainto jo pitkältä matkalta, mutta konkretisoitui (jälleen) tällä viikolla. En jaksa enkä kestä sitä, että asiat kelluvat ja asioita pohditaan liian pitkään. Olen ihminen, joka haluaa keskustella reippaasti ja suoraan siten, että lopputuloksena on jonkinlainen kunnollinen ja selkeä päätös. Tämä koskee erityisesti työasioita. Miksei kotiasioitakin.

Valoista aikaa kannattaa hyödyntää ulkoluun. Tästä kirjoitin viime viikon blogijutussa. Valoisuus näin aina pimeänä aikana on jaksamisen ytimessä. Tälläkin viikolla huomasin, että jo pienikin piipahdus ulkona valoisaan aikaan tekee hyvää.

Tähän on tultu.

Minna