Elämää neljätoistavuotiaan kanssa: pieniä hetkiä, suuria tunteita

Kolmetoistavuotias ei ole enää kolmetoistavuotias. Hän on neljätoistavuotias. Se tietää sitä, että minun on opeteltava kirjoittamaan neljätoistavuotias, neljätoistavuotiaan ja neljätoistavuotiaalle. Oppia nakuttelemaan seiskaluokkalaisen tilalle kahdeksasluokkalainen.

Se tarkoittaa myös sitä, että meillä elää edelleen teini, ihana hymytyttö, kaikkien kaveri, tyttö täyttä rautaa ja täynnä omaa tahtoa. Sellainen, joita viime vuosina olen kuvaillut tytöksi, joka osaa sanoa oikeissa kohdassa ein ja pitää puolensa tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä pätee yhä. Sataprosenttisesti.

Neljätoistavuotias

Me puhumme neljätoistavuotiaan kanssa kaikesta: Stockholm stylesta, Vintedista, sosiaalisuudesta, karkkipäivän karkeista, lempiasioista, koulusta, kuviksen jutuista, kotsan jutuista, tunteista, harmituksista, yhteisistä tv-sarjoista, koulumenestyksestä, kasviosta, Wilma-merkinnöistä, lomamatkoista, vanhenemisesta, sisaruudesta, kesätöistä, töistä, ammateista, unelmista ja viikon kotiruokalistoista.

Me keskustelemme somesta, somesta ja somesta. Puhelimesta. Puhelinkiellosta. Koulun säännöistä. Me sivuamme maailman tilannetta ja suremme sotia.

Meissä on paljon yhteistä. Me olemme äänekkäitä, mutta osaamme myös olla hiljaa. Me käännämme lehteä nopeasti ja innostumme herkästi. Me pidämme vaihtelusta ja nopeista käänteistä, mutta nautimme myös rutiineista.

Meillä molemmilla on vahva näkömuisti ja kiinnitämme huomion paitsi kokonaisuuksiin myös yksityiskohtiin. Moni neljätoistavuotiaan lauseista alkaa ”Hei muistaksä sä sen…” tai ”Hei, huomasiksä sen…?” Ja minä muistan ja huomasin. Neljätoistavuotias kulkee tuntosarvet ulkona, hän on utelias ja tarkkaavainen, ympäristö ja ihmiset ovat aina kiinnostaneet häntä.

Hän on minun tapaani melko tyypillinen vaaka: vaaka tunnetaan harmoniaa etsivänä ja sosiaalisena merkkinä, joka hakeutuu muiden seuraan ja löytää helposti ystäviä. Riitatilanteet ahdistavat vaakaa, ja hän pyrkii mieluummin sovittelemaan kuin riitelemään.

Neljätoistavuotiaalla on vaa´an tarkka vaisto siitä, mikä on reilua ja mikä ei, mikä tekee hänestä luotettavan ja vastuullisen ystävän. Lisäksi hänen kanssaan elämä on varsin usein letkeää, iloista, sosiaalista ja ihmeellisen tasapainoista (kyse on kuitenkin murrosikäisestä) – hän tuo mukanaan aivan tietynlaista lempeyttä ja luo yhteishenkeä.

Hänellä on sosiaalinen kiintiö, josta hän jo tämän ikäisenä osaa puhua ääneen. Hän osaa rajata ja rajoittaa, puhua rohkeasti suoraan mutta kauniisti. Hän viihtyy hyvin itsekseen, vaikka laumaeläin onkin.

Olen edelleen vakuuttunut, että hänen suurin unelmansa käy joskus toteen: isona hänestä tulee luokanopettaja. Hän puhuu tästä usein. Jos ei päivittäin, ainakin viikoittain.

Kun hän innostuu tai hymyilee, sydämeni sulaa. Kun katsomme yhdessä hänen valitsemaansa nuortensarjaa iltaisin, mietin, että on ihanaa, että juuri minä kelpaan katselukaveriksi. Kun hän sanoo pitävänsä siitä, että ollaan perheen kesken, jokin sisälläni läikähtää.

Neljätoistavuotiaassa asuu ilo. Ja minä rakastan niitä hetkiä, kun hän repeää nauramaan spontaanisti ääneen. Nauran sekunnissa itse mukana ja kaappaan hänet kainalooni – voi luoja, miten paljon sinua rakastankaan!

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Lapset

Asioita, joita en tajua

Havahdun monesti sellaiseen yksinmutinaan, jossa pään sisäinen mantrani menee jotenkin näin: en yhtään tajua, miksi jotakin tehdään, miksi jostakin puhutaan tai miksi ihmeessä jotakin asiaa ylipäätään tehdään. Yksinpuhinaani lukeutuvat myös lähinnä muiden ihmisten tekemisten tai tekemättä jättämisten (ihmistähän peruspsykologiankin mukaan ärsyttää eniten toiset ihmiset ja heidän tekemisensä) hämmästely sekä liikenne- tai sääolosuhteiden hirvistely. Joskus yksinpuheluni päätyy myös dialogiin ja äänekkääseen kanssaihmisten kanssa ihmettelyyn. Siksi päätinkin, että kirjaan nyt avoimesti ylös asioita, joita en tajua.

Minna kuvakoonnissa

Asioita, joita en tajua

Dieettejä. Erityisesti sellaisia dieettejä, joissa kituutetaan viisi päivää ja mässäillään kaksi päivää. Tai sellaisia, jotka eivät millään tavalla linkity perusravitsemussuosituksiin. Kun niin vähällä perustekemisellä saavuttaisi paljon enemmän kuin kausittaisilla dieeteillä. En tajua.

Kokouksia, joissa on asialista, mutta jotka eivät pysy asiassa.

Valitusta kouluruoasta. Kyllä, olen tehnyt sitä itsekin, mutta. Meillä täällä Suomessa tarjotaan lapsille joka päivä edes jollakin tavalla ja tasolla ajateltu lounaskokonaisuus, joka kaiken järjen, terveyden ja perhetaloudellisen ajattelun kannalta kannattaisi syödä. Ei se ole aina lempparia ja joskus tarjolla on jotakin kummallista, tiedän, mutten silti tajua yhtään valitusta kouluruoasta.

Osaamattomuutta ylimmissä viroissa ja toimissa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku voi olla ministeri, ministeriössä, ylipäällikkö tai vaikkapa kunnan johtaja ilman pätevyyttä, joka hankitaan asianmukaisella osaamisella. En tajua, että tietynlaista ylintä valtaa käyttävänä voisi toimia joku, jonka koulutus ja osaamisperusta ei vastaa kyseisen alan vaateita, substanssia, johtamisosaamista ja niin edelleen. En tajua.

Excelöintiä. Minkään asian Excelöinti ei ole minusta minkäänlainen elinehto. Taulukkoja voi laatia muuallakin, ja ilmankin taulukoita voi selvitä. Vaikka suunnitelmallinen olenkin, en ole koskaan oppinut pitämään ja tajuamaan tällaista taulukointia. Liian pikkutarkkaa kaltaiselleni tyypille.

Suomalaisia viitearvoja. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi ferritiini. Jossain päin maailmassa sen viiterajan ala-arvo on jopa 30–70 tuntumassa, meillä 15. Ja kyllä, tiedän, miten viitearvot muodostuvat, mutta silti en tajua. Ja etenkään siksi en tajua.

Suomalaisia helteestä marisijoita. Kesä on ihmisen parasta aikaa, kesäkuumuus on plussaa.

Varmistelemista. En voi käsittää jatkuvaa varmistelua, tiettyä arkuutta esimerkiksi päätöksenteon edessä. Kun asiat sovitaan, niin toimitaan. Jos tulee muutoksia, muutetaan suunnitelmia. Jatkuva minkä tahansa asian varmistelu (opiskelujutut, työjutut, kotijutut jne.) saa minut puhisemaan, en tajua.

Että liikenteeseen lähdetään omalla autolla eikä noudateta liikennerajoituksia. Esimerkiksi ajetaan liian hiljaa ja tukitaan tie ja menoreitti ja hidastetaan kaikkea kulkemista. Liikenne on se sellainen asia, jossa minä en ole lainkaan hyvä. Katso myös kohta Excelöinti.

Ettei joku syö aamupalaa. En ole sitäkään koskaan tajunnut. Aamupala on päivän tärkein ateria. Ilman sitä olen itse täysin pulassa.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvakollaasi tehty Canvalla. Kuvat kollaasissa Arto Arvilahti.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä