Tag: elämä

Havaintoja ja huomioita syyslomaviikolta

Havaintoja ja huomioita syyslomaviikolta

Kulunut viikko on opettajan työssäni vapaajakso, opiskelijaelämässäni itsenäisen työn viikko. Molemmat voidaan tulkita myös lomaksi, syyslomaksi. Hassua, miten moninaisia ja monimutkaisia käsitteitä saamme luoduksi yhdestä nelikirjaimisesta suomenkielisestä sanasta. Se voikin olla tämän syyslomaviikon ensimmäinen havainto tai huomio, ihan kumpi tahansa! Vietimme syyslomaa yhdessä yksitoistavuotiaan kanssa – hänen Wilmastaan tarkistin, että peruskoulussa tätä ajanjaksoa kutsutaan vielä […]

Sano se ääneen: Tunnistatko vahvuutesi ja kehittymisen kohteesi?

Sano se ääneen: Tunnistatko vahvuutesi ja kehittymisen kohteesi?

Osaaminen on minusta aina ollut kiehtova käsite ja kokonaisuus. Ehkä juuri siksi olen opettaja ja pidän valtavasti uuden oppimisesta. Elinikäisen oppimisen vaateeseen vastaan mieluusti itse – journalistiopiskelijana valmistun uuteen tutkintoon ja työssäni pidän tietoni ajan tasalla viikoittaisella tutkimustiedon haulla ja lukemisella sekä mahdollisuuksien mukaan täydennyskoulutuksilla. Osaamiseen liittyy kiinteästi omien vahvuuksiensa ja kehittämiskohteidensa tunnistaminen. Tästä sainkin […]

Kesätyöni kautta aikojen -blogihaaste

Kesätyöni kautta aikojen -blogihaaste

Olen saanut lukea monista blogeista kirjoittajien kesätöistä ja kesätyökokemuksista. Kesätyöhistoria-blogihaaste on tainnut kiertää jo ainakin puolisen vuotta, mutta minä tartuin siihen vasta nyt. Kiitos Tyylimurun Tiinan, muistin haasteen!  Oma kesätyöhistoriani on melko lavea, sillä olen ollut innokas toimija jo 14-vuotiaana. Tuolloin pääsin vahtimaan äitini ystävän kolmevuotiasta heidän kotiinsa. Siitä se sitten alkoi, urani lastenhoitajana, puhelinmyyjänä, […]

Toimittajaharjoittelijan hommia, synttäripäivä ja muut viikon kohokohdat

Toimittajaharjoittelijan hommia, synttäripäivä ja muut viikon kohokohdat

Lokakuinen viikko on sujunut rauhallisissa merkeissä: opiskelutehtävät ovat hallinnassa, kiireentuntua ei ole ja omat synttärini menivät mukavasti. Kaiken kukkuraksi tulin yllätetyksi, mikä on aina mukavaa! Viikon kohokohtia olivat myös lapsen hyvin menneet kokeet, yhteistyössä siivottu koti ja ihanat syntymäpäivälahjat. Alkuviikosta koin jopa täydellistä kiireettömyyttä – yhtäkkiä olin tehnyt kaiken tarvittavan ja kello oli vasta yksi […]

45 elämänoppia 45 vuodessa – hyvää syntymäpäivää minulle!

45 elämänoppia 45 vuodessa – hyvää syntymäpäivää minulle!

Olen saanut lukea muutamasta blogista, kun kirjoittajat ovat koonneet oman ikänsä verran elämänoppeja. Minä päätin tarttua samaan – seuraavassa listaan 45 elämänoppia oman matkani varrelta. Elämänoppini 45 vuoden ajalta 1 Olen oppinut sekä karkea- että hienomotoriikan: osaan istua, kävellä, juosta ja tarttua esineisiin pinsettiotteella! 2 Osaan puhua ja kirjoittaa kolmella kielellä, ilmaista itseäni suullisesti ja […]

Lokakuisen viikon parhaat kuvina

Lokakuisen viikon parhaat kuvina

Ensimmäinen opintovapaaviikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen lokakuun viikko – on takana. Toistan itseäni, kun totean, että viikot vierivät nopeasti. Havahduin tähän viimeistään lauantaina, kun mies totesi yksitoistavuotiaalle, että kohta on joulu. Hyvänen aika. Joulu. En ole jouluihminen, joten en halua vielä edes ajatella joulua. Valitettavasti olin pakotettu tähän, sillä kauppareissulla törmäsin kärryilläni joulusuklaisiin, joulukalentereihin […]

Ruusufinni: Monet hoidot kokeiltu, mutta missä mennään nyt?

Ruusufinni: Monet hoidot kokeiltu, mutta missä mennään nyt?

Ruusufinni. Siitä on tullut minulle kirosana. Olen aiemmin kertonut kolmannen koronarokotteen jälkeen puhjenneesta ruusufinnistä. Tämän jälkeen koronan sairastaminen villiinnytti ruusufinnin kukoistukseensa. Kuten olen maininnut, tässä taudissa kamalinta omalla kohdallani on se, etten ole tottunut huonokuntoiseen ihoon. Enkä siihen, ettei lääkkeillä ole tehoa. Se se vasta paskamaista onkin! Ja se, että aamuisin iho on edes jollakin […]

Opintovapaan toinen kausi alkoi – top 5 juttua opintovapaalta

Opintovapaan toinen kausi alkoi – top 5 juttua opintovapaalta

Viime keväänä kerroin ensimmäisestä opintovapaastani ikinä. Sen loputtua totesin, että ”oi aikoja, olipa ihanaa ja vapauttavaa…vaikkakin työlästä”. Työntäyteistä kuitenkin aivan eri tavalla kuin töissätöissä. Eniten (tai no, eniten ja eniten…) nautin siitä, ettei aamuisin ollut tulipalokiire minnekään: opinnot alkavat pääsääntöisesti yhdeksältä, mikä tarkoittaa sitä, että ehdin aina kävellen aamulla kampukselle. Ja iltapäivällä sain karistettua päivän […]

Siisti koti, hieronta, lauantaikoulupäivä ja muut viikon parhaat palaset

Siisti koti, hieronta, lauantaikoulupäivä ja muut viikon parhaat palaset

Jälleen on yksi viikko taputeltu. Syyskuu on kääntynyt lokakuuhun. Värikkäät puut tiputtavat lehtensä, ja ilmassa voi haistaa talven tulon. Maa ja sen peittävä lehtimössö ovat märkiä, aamut ja illat pimeitä. Loka- ja marraskuu eivät ole suosikkejani millään mittarilla tarkasteltuna. Tai no, lokakuulle osuu oma syntymäpäiväni, se on ihan jees. Tämän viikon parhaat palaset olivat ehdottomasti […]

Ruuhkavuodet: Miten selvisin lasten teiniajoista?

Ruuhkavuodet: Miten selvisin lasten teiniajoista?

Tätä kysyttiin minulta kysy minulta, minä vastaan -haasteessa. Koska kyseessä on melkoisen iso kysymys, päätin, että vastaan siihen ihan kokonaisella blogijutulla. Olen ennenkin kirjoittanut saman tyylisen tekstin, viisi neuvoa teini-ikäisen vanhemmalle. Nyt syvennetään vähän. Tekisi mieli heti alkuun täräyttää, että melkein kuolin, mutta koska totuus on ainakin osin toisenlainen, en sitä tee. Lisään tähän perään, […]