Tag: ilmiöt

Viikon parhaat: raskas etätyö vaatii raskaat etähuvit

Viikon parhaat: raskas etätyö vaatii raskaat etähuvit

Viikonloput ovat alkaneet tuntua viikonlopuilta, ajattelin mielessäni, kun perjantaipäivä oli kääntymässä iltaan ja arkiviikko kohti viikonloppua. Marraskuun pimeys on ajoittain saanut minut valtaansa, mutta tilanteet ja tunteet vaihtelevat: torstaina oli seesteistä, vaikka vielä tiistaina ajattelin, että taivas on varmasti tipahtamassa niskaan. Viikonloppuna sain omaa aikaa ja lauantaiaamuna päätin, että otan siitä kaiken irti. On ollut […]

Ajatus päivässä eli viikon parhaat

Ajatus päivässä eli viikon parhaat

Tapasin viikon alussa ystäväni ja sain samalla syntymäpäivälahjani. Tämä oli ensimmäinen live-tapaamisemme pitkään aikaan, ja olikin varsin iloista nähdä synttärikahvien merkeissä. Ne olivat oikeastaan todelliset extempore-kahvit: olin täysin vääränä ajankohtana kampaajalla, minkä tajuttuani sain ikään kuin tunnin lisäaikaa päivääni. Käytin sen heti hyväkseni. Toimitin ystävälle yhdeksänvuotiaan hänelle sosiaalisessa mediassa myymän partiolaisten joulukalenterin, ja samalla kohtaamisella […]

Syysviikonloppu saaressa – antimökkeilijän ajatuksia

Syysviikonloppu saaressa – antimökkeilijän ajatuksia

Tämän viikon parhaisiin lukeutui moni arkinen asia. Ne tavalliset työ- ja kotijutut, omat lenkit, äänikirja ja Pauligin New York -kahvi. Haluan kuitenkin nostaa kärkeen sen kaikkein parhaan, saaripiipahduksen. Pieni, hieman toimimaton mökki keskellä ei mitään, mäntypuiden valtaamassa saaressa on kalustettu sellaiseksi, että siellä onkin oikeastaan ihan mukava viettää vapaa-aikaa. Aina hetkittäin. Lähdin hieman pitkin hampain […]

Sano minulle, että saa harmittaa!

Sano minulle, että saa harmittaa!

Aloitin erään blogikirjoitukseni keväällä Turun Sanomien koronapäiväkirjassani seuraavasti: ”Tänään itkin ensimmäisen kerran”. Lause liittyi vahvasti siihen, kun sain kuulla väitöstilaisuuteni siirtyneen striimattavaksi. Samalla peruuntui kevään karonkka. Siirsimme sitä turvalliseen ajankohtaan syksyksi, lokakuun loppuun. Nyt totean itkeneeni tässä korona-ajassa toisen kerran. Karonkka on peruttu. Kun koronatilanne maassa kiihtyi, seurasimme tarkoin suosituksia. Niistä yksikään ei enää voinut […]

Mikä ihme siinä on…mikä ihmisiä vaivaa?

Mikä ihme siinä on…mikä ihmisiä vaivaa?

Seuraa arkista ihmettelyä ja suoraa puhetta. Olen viime viikkoina pohtinut, mikä ihmisiä vaivaa. Välinpitämättömyys, töykeys, vihaiset sanat ja kaikenlainen tökerö käyttäytyminen pitää kansaa otteessaan. Yksi selite saattaa olla lomilta paluu, toinen koronan toinen aalto ja kolmas taloudellinen tilanne, mutta silti tätä ilmiötä on vaikea ymmärtää. Huomaavaisuus, peruskäytöstavat ja hymyt ovat hukassa. Mikä ihme (tähän voisi […]