Tag: ruuhkavuodet

Neljä työpäivää, seitsemän syntymäpäiväkutsua, vapaapäiväkahvit ja muut viikon parhaat lukuina

Neljä työpäivää, seitsemän syntymäpäiväkutsua, vapaapäiväkahvit ja muut viikon parhaat lukuina

Olipa tuulinen viikko – monellakin tapaa: sää viileni, kolmena päivänä tuuli niin, että kasvihuoneen kattopala lensi ilmaan. Lisäksi olin ns. deskivuorossa toimittajana ja sain tehdä hyvinkin vaihtelevia juttuja. Onneksi torstaina oli ylimääräinen vapaapäivä, ja perjantaiaamuna esitin opinnäytetyöni. Viimeksi, kun kirjoitin viikkoni lukuina -tyylisen postauksen, sain toiveen, että sellaisia voisi koota useamminkin. Kokosinkin tämän viikon parhaat […]

Merkintöjä menneeltä viikolta

Merkintöjä menneeltä viikolta

Päätin koota viikon parhaat -postauksen merkintöinä menneeltä viikolta. Ihanaa, kun on ollut lämmintä! Aurinko on tehnyt ihmeitä: kasvihuoneen retiiseistä ja salaateista näkyvät jo pienet vihreät alut. Olen kastellut ja ollut iloissani. Seuraavaksi hankin kirsikkatomaatin ja kurkun taimet kasvihuoneelle. Aurinko on tehnyt myös muunlaisia ihmeitä. Päivät ovat jo pitkiä, ja valoa riittää iltamyöhälle. Aurinko paljastaa edelleen […]

Vihdoin on toukokuu! Viikon parhaat plussina ja miinuksina

Vihdoin on toukokuu! Viikon parhaat plussina ja miinuksina

Kevät alkaa olla hiljalleen siinä pisteessä, että minäkin alan nauttia siitä. Kun katson maisemaikkunasta ulos, pesäpuuhissa olevat linnut ja vihertävät puut ilahduttavat. Lämpötila kun vielä nousisi ja tuuli laantuisi, niin kaikki olisi mukavasti.  Tämän viikon ehdottomia kohokohtia olivat aurinkoiset päivät, kasvihuoneen kunnostus ja piipahdus entisen kollegan luona lauantaina. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa plussina ja […]

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille -blogihaaste

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille -blogihaaste

Bongasin mukavan blogihaasteen Tyylimurun Tiina -blogista. Tarkoituksena on listata kolme asiaa annetuista aihealueista. Tartuin oitis hauskaan haasteeseen. Kolme asiaa, joita olen lykännyt Talvitamineiden siivoaminen eteisestä ja joka nurkasta. Tämä on jokavuotinen asia, johon minun on vaikea tarttua. Talvitakit, -kengät ja kaikenlainen hiukan nuhjaantunut ja pölyttynyt kausikama vaatisi pesua, viikkaamista ja hyllyttämistä. Ei pysty, ei kykene. […]

3 x kuukauden kuva – huhtikuun kuvat

3 x kuukauden kuva – huhtikuun kuvat

Kerran kuussa, vuoden 2023 jokaisena kuukautena, julkaisen kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista: arkikuva, kuukauden huippuhetki, ei mennyt kuin Strömsössä. Tässä huhtikuun kuvat: Arkikuva Arki on ihmisen parasta aikaa. Niin myös huhtikuussa. Tässä kuvassa kiteytyy tämän kuun arki hienosti. Ulkoilen ja reippailen päivittäin ja olen saanut seurata luonnon heräämistä tiiviisti lähietäisyydeltä. Sinivuokkojen jälkeen nousivat valkovuokot, ja […]

Viikon parhaat: Ajatus viikon jokaiselle päivälle

Viikon parhaat: Ajatus viikon jokaiselle päivälle

Tämän viikon parhaisiin lukeutuivat innostavat toimittajantyöt, säännöllinen liikunta ja pitkä vappuviikonloppu, jolloin ehdin kuopsuttamaan kasvimaan istutuskuntoon. Päätin koota viikon parhaat kirjoittamalla kultakin päivältä päivän kantavan ajatuksen. Maanantai: Viikon alku, mieli täynnä ideoita ja sydänalassa tunne siitä, että mitä tahansa voi olla edessä tulevalla viikolla. Maanantai on juuri tämän takia viikon paras päivä – yhä edelleen. […]

Kiss my Turku – Aurajokirannan ikisuosikit

Kiss my Turku – Aurajokirannan ikisuosikit

Sain jo viime syksynä toiveen, jossa pyydettiin minua kertomaan itselleni tärkeistä Turku-kohteista sekä kivoimmista ravintoloista. Tämän olisi toki voinut koota jo loppusyksyllä tai talvella, mutta päädyin siirtämään toivepostausta kevään alkuun. Olen aiemmin kirjoittanut lempikahviloistani ja lenkkipoluistani. Nyt kuljetan teitä paikoissa, joissa viihdyn ja joissa on jotain ainutlaatuista. Jotain, jonka voi kokea vain Turussa. Ravintolapostauksen kokosin […]

Nenä tukossa ja korva lukossa – mitä oireiden takaa löytyikään?

Nenä tukossa ja korva lukossa – mitä oireiden takaa löytyikään?

Jatkan marisemistani keväästä. Vaikka siitä paljon hyvää löydänkin, edelleen olen sitä mieltä, että kevät on ennen kaikkea jollakin tavalla piinavan raskasta aikaa ja täynnä odotuksia. Nyt kevääseen liittyy ikävä uusi oire. Kuten joskus aiemmin kerroin, olen kärsinyt korvavaivasta. Vasenta korvaa vihloo, se lukkiutuu, kuulen ajoittain oman ääneni ja kun syön, korva paukkuu auki ja kiinni […]