Top 10 juttua uudeksi vuodeksi – toiveita ja lupauksia

Blogirinkimme joulukuun haasteeksi valikoitui uudenvuoden toiveet, haaveet ja/tai kaikenlaiset lupaukset. Kukin saa toteuttaa postauksensa omalla tavallaan ja nostaa näkökulmaksi juuri itselleen sopivan aiheen. Minä päätin lähteä toiveista ja lupauksista. Yleensä en uudenvuoden lupauksia juurikaan tee, mutta nyt päätin muutaman asian luvata – erityisesti itselleni. Top 10 -listalta löytyy lupausten lisäksi pieniä toiveita ja haaveita.

Muistivihko kädessä

Seitsemän toivetta ja kolme lupausta uudelle vuodelle

1. Toivon, että kaikesta koronasta voitaisiin irrottautua. Tällä tarkoitan sitä, että jokaiseen lauseeseen, suunnitelmaan ja toimintaan ei tarvitsisi enää lisätä ”ellei korona sitä rajoita” – tai ”jos pysymme terveinä” -kaneettia. Toivon, että koronapandemia helpottaa, ihmiset pääsevät kohtaamaan toisiaan ja elämä pyörii perinteisillä urillaan. Etä on tullut jäädäkseen, mutta kohtaamisia tarvitaan lisää!

2. Haluaisin matkustaa ja nähdä maailmaa. Viime vuosi pienine reissuineen osoitti sen, että matkustelu on oiva tapa repiä itsensä ja perheensä irti kaikesta arkisesta ja kiireestä, ruuhkavuosista. Matkustelu ei onnistu ilman työntekemistä, ja itselleen on hyvä muistuttaa aina välillä työn touhun keskellä, että kohta palautellaan… On mukava ikään kuin palkita itsensä pienellä irtiotolla.

3. Toivon lapsilleni onnellista ja aktiivista vuotta: työtä, harrastuksia, vapaa-ajan iloja. Virkistäviä sosiaalisia kontakteja ja terveitä päiviä. Lapset ovat aina ja melkein joka listallani mukana – kun heillä menee kivasti, minulla on seesteinen ja hyvä olla.

4. Toivon kuumaa aurinkoista kesää. Ilmoille emme voi mitään, mutta tätä toivetta en voi jättää ääneen lausumatta. Rakastan kesää. Rakastan kesäfiilistä. Rakastan aurinkoisia päiviä. Herään eloon kesällä.

5. Haluaisin nähdä itseni toimittajan hommissa. Ensin harjoittelussa, sitten freelancerina. Journalistiopintojen opintopistesaldo lähentelee 170:ä (240:stä) ja oppia on jo kertynyt kivasti. Koen pystyväni erityisesti kirjalliseen toimittamiseen. Yhdestä suuresta ikiaikaisesta unelmastani on tulossa totta. Olen siitä niiiiiiiiiiin onnellinen!

6. Toivon saavani jatkaa keramiikkaharrastusta, jonka syksyllä aloitin. Haluaisn ainakin kerran kahdessa viikossa päästä savitöihin. Olen jo haaveillut tekeväni mm.

7. Haluan pysähtyä entistä enemmän hetkiin. Vaikka olen aina osannut nauttia pienistä asioista, viimeiset vuodet olen tietoisesti harjoitellut nauttimaan hetkistä, pienistä iloista ja onnenhitusista. Niissä – ja niihin pysähtymisessä – on kummallinen ja ehdottoman positiivinen voima.

8. Sitten lupauksiin… Lupaan ajatella entistä enemmän itseäni. Minä edellä, terveys ja hyvinvointi edellä. Aina ja joka paikassa. Armollisuus tarkoittaa minulle etenkin oman sisäisen ääneni kuulostelemista: jos ei huvita tai jaksa, ei ole pakko.

9. Lupaan liikkua ja olla fyysisesti yhtä aktiivinen kuin vuonna 2022. Olen tuntenut itseni terveemmäksi kuin koskaan aiemmin. Selkä ja mieli kiittävät.

10. Lupaan yrittää olla parempi kierrättäjä. Ja siihen ei paljoa tarvita, kun nykykäytänteitäni tarkastelee. Pienin teoin ja askelin kohti tavoitetta, vaikka biojätepussukoiden keräily ei tulekaan olemaan missään määrin lempipuuhani.

Tähän on tultu – ja kohti uutta vuotta mennään!

Minna

Muita blogirinkimme uudenvuodenjuttuja:

VIA PER ASPERA AD ASTRA:Vuosi 2023 – toiveet, tavoitteet ja haasteet

puheenaiheet oma-elama ajattelin-tanaan ystavat-ja-perhe
Kommentit (5)
  1. 10 tavoitetta vuoteen 2023 - Kurssikeskus Kinanen
    28.12.2022, 08:27

    […] Top 10 juttua uudeksi vuodeksi – toiveita ja lupauksia […]

  2. Etätyö on toden teolla hyödyllinen keksintö. Minä mielelläni tekisin kaikki työt etänä, koska yksinäni olen tehokkaampi. Ja vapautunut aikaa viettäisin ihmisten kanssa. Silloin, kun mikään deadline ei paina päälle, on olo huomattavasti kevyempi.

    Suomi on tosin hieman outo siinä hommassa: ensin kukaan ei ota koronaa vakavasti, ja sitten sitä ei saa pois päältä. Muualla maailmalla korona on jo menneen talven lumia.

    Toivottavasti suurin osa toiveistasi ja tavoitteistasi toteutuu! Jos sää pettää siellä Turussa, niin tervetuloa Maltalle. Täällä on noin 5 kk täyttä sinistä taivasta joka kesä toukokuusta syyskuuhun (ja kuumaa on).

    1. Kiito erinomaisesta kommentista. Olen samaa mieltä sekä etätyöstä että ”Suomen mallista”. Ja hei, olen myö kaikkein tehokkain ykinäisessä työssä, omissa ympyröissä etänä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista eikä ideaaleintakaan, mutta joskus…

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *