Ajatukset ja asenteet minimalismin taustalla

Sanon heti, että puhun tässä minimalismista pitkälti omasta näkökulmastani ja sellaisena, kuin se omassa elämässäni toteutuu. Tämä postaus ei siis edes yritä olla yleismaailmallinen katsaus siihen, mitä aatevirtauksia minimalismin takana lymyää.

Kertauksena omasta suhteestani minimalismiin kerron tämän: Olen minimalismiin kallellaan oleva ihminen, en kuitenkaan ääriminimalisti enkä henkilö, jonka elämää minimalismi määrittelisi huomattavan näkyvästi. Oma minimalismini nojaa pitkälti käsitykseen hyvästä ihmiselämästä, ei esimerkiksi esteettisiin ihanteisiin, taloudellisiin tavoitteisiin tai ekologisuuteen. (Selkeä, lyhyt tiivistelmä minimalismin eri muodoista löytyy esimerkiksi Ulla Johannan blogista.)

Sitten asiaan. Mitkä mielestäni ovat minimalismin rakennuspalikat?

Yksinkertaisuuden ja kohtuullisuuden ihanne

Ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että minimalistiset ihanteet ovat pitkälti vastareaktio elämän kaoottisuuteen ja sen normalisoimiseen. Nykyistä elämänmenoa voisi kuvailla sanomalla, että se on hirveästi kaikkea. Ihmisen pitäisi olla sitä ja tätä ja hänellä pitäisi olla sitä ja tätä, ja tämä ajastus läpäisee monia elämän osa-alueita. Yhdessä asiassa eteneminen ei riitä, vaan menestyäkseen pitää hoitaa monta tonttia työstä perheen kautta harrastuksiin ja erilaisiin itsensä kehittämisprojekteihin. Aikuisuutta saatetaan mitata omistamisen kautta, ja normaalin kodin odotetaan tiedostamattakin olevan täynnä sitä sun tätä.

Tällaista ajattelua usein vielä tuetaan ja vahvistetaan muistuttamalla, ettei elämää pidä yrittää hallita ja että kaikenlainen pyrkimys kontrolliin on lähinnä sairaus. Toisin sanoen meitä kannustetaan kahmimaan ympärillemme kaikenlaista. Sitten kun tämä aiheuttaa kaaosta, meitä kehotetaan sivuuttamaan tukala olo ja muut varoitusmerkit.

Olen vahvasti sitä mieltä, että toisinkin voisi olla: yksinkertainen elämä on järkevää ja tervettä kohtuullisuutta eikä menestyksen puutetta.

Voimavarojen suojelu

Vaikka tämä on tietysti yleistys eikä varmasti sovi jokaiseen minimalistiin, uskoakseni minimalismin takana on usein väsymystä tai jopa jonkinlaista uupumusta – tai vähintään tietoisuutta siitä, että nämä väijyvät nurkan takana.

Elämäntapa, joka koskettaa useimpia suomalaisia ja ylipäätään monia länsimaisia ihmisiä, on perusluonteeltaan aika uuvuttava. Siinä vaiheessa, kun havaitsee, ettei jaksa eikä halua olla oravanpyörässä juokseva pieni olento, joka yrittää yhä väsyneempänä juosta yhä lujempaa, mieleen hiipii helposti kysymys: Mitähän hiton järkeä tässä on? Voisiko vähemmän olla sittenkin enemmän?

Kun kuvittelee, että paitsi yhden ihmiselämän myös yhden ja saman elämänvaiheen aiheena täytyy suorittaa vaikka mitä, se on väsyttävää. Myös pelkkä tavaroiden kahmiminen ja niiden kanssa eläminen vie aikaa, jaksamista ja huomiota paljon enemmän, kuin äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Paljonko teemmekään työtä saadaksemme tavaroita, joita emme oikeasti tarvitse? Paljonko aikaamme menee omistamme tavaran vaalimiseen kaikenlaisen siivoamisen ja huoltamisen kautta? (Tähän olen aikanaan antanut melko perusteellisen vastauksen täällä.)

Askeettisuus

Vaikka aluksi sanoin, etten ole ääriminimalisti, jokin osa minusta tunnistaa myös suoranaisen askeettisen elämäntavan arvon.

Kun elämä on pelkistettyä ja oikealla tavalla kovaa, se ohjaa voimavaroja ja ajatuksia monenlaisesta turhasta ja tarpeettomasta kohti elämän perusasioista. Samalla se jättää jäljelle sopivasti hiljaisuutta ja tyhjyyttä, jota ei ole täytetty kaikenlaisella roinalla ja hälyllä.

Ehkei ihmiselämän sittenkään ole tarkoitus olla runsasta ja äärimmäisyyksiin asti mukavaa. Ehkä se voisi olla niukempaa ja sopivassa suhteessa myös raskasta. Kenties tämä tekisi meistä myös ihmisinä parempia ja auttaisi ottamaan käyttöön potentiaalia, joka helposti hautautuu kaikenlaisen näennäisen kehittymisen, eteenpäin pyrkimisen ja touhuamisen alle.

Kulutuskritiikki

Minulle kerskakalutus on kauhistus, ja on oikeastaan aina ollut. Mikä vielä olennaisempaa, en ajattele, että kerskakulutus olisi asia, joka koskettaa vain joitakin överishoppailijoita. Mielestäni kerskakulutuksen tunnusmerkit täyttää suuri osa sellaisesta kulutuksesta, jota nykyään pidetään täysin normaalina.

Vaikka ajattelenkin, että minimalistinen elämäntapa palvelee hyvin ekologisia ja ympäristön suojelemiseen tähtääviä pyrkimyksiä, itselläni syy kerskakulutuksen kritisointiin on ennen muuta ihmisyksilössä. Näen, että elämäntapa, jossa itsensä toteuttaminen on pitkälti yhtä kuin kuluttaminen ja jossa pahimmillaan koko elämä kietoutuu kulutuksen ja sen mahdollistamisen ympärille, pienentää ja orjuuttaa meitä tavattoman paljon.

Vaikka nämä ajatukseni saattavat kuulostaa radikaaleilta, tässäkään suhteessa en ole ääriminimalisti. Harrastan itsekin jossakin määrin sitä, mitä voi rehellisyyden nimissä kutsua shoppailuksi. En siis ajattele, että kulutus tulisi saada puristettua ehdottomaan minimiin. Itse asiassa koen jopa niin, että johonkin rajaan asti kyky hankkia asioita muuhunkin kuin absoluuttiseen tarpeeseen on kuin onkin hyvinvoinnin merkki. Se raja vain valitettavan usein ohitetaan kaasu pohjassa ja hullunkiilto silmissä, koko ympäröivän yhteiskunnan taputtaessa tahtia.

Materian arvostaminen

Siis hetkinen… mitä? Eikö tämä kohta ole ristiriidassa äskeisen kohdan ja ylipäätään kaiken muun kirjoitetun kanssa? Ei ole – ja haluan selittää, miksi näen asian näin.

Eivät ihmiset minun nähdäkseni kahmi materiaa siksi, että se olisi heille niin arvokasta. Materian kahminen ja tavarapaljous on pitkälti seurausta siitä, että tavarat ovat kuin pikaruokaa. Ostetaan halvalla, hotkaistaan nopeasti, unohdetaan seuraavaan päivään mennessä – ja sitten sama alusta uudestaan.

Kun ihminen arvostaa jotakin, hänellä on kyky ja halu pysähtyä sen äärelle ikään kuin sanomaan itselleen, että no niin, tässä tämä nyt on. Kun arvostus on aitoa, asia ei menetä merkitystään yhdessä yössä vaan suo pitkäaikaisempaa tyydytystä. Tämä kuvaa pitkälti omaa suhtautumista tavaroihin. Saan samoista vanhoista tavaroista iloa yhä uudestaan ja toisinaan kiinnyn tavaroihin jopa vähän hupsulla tavalla.

Vaikka nykyihmiset tavallaan antavat materialle liikaa painoarvoa ja jahtaavat sitä loputtomasti, ansa piilee siinä, että he eivät oikeasti arvosta sitä, mitä materia on. Sen sijaan he tavoittelevat sen kautta asioita, joita se ei voi tarjota. Tällöin he ovat tuomittuja pyörimään ikuista kehää. Sen sijaan olisi mahdollista tehdä paljon harkitumpia (ja harvempia) hankintoja, pysähtyä iloitsemaan siitä, mitä ne oikeasti voivat tarjota, ja muistaa, että niitä syvällisempiä asioita kuten itsensä toteuttamista ja elämän tarkoitusta kannattaa etsiä muista suunnista, koska materian kautta ne eivät ikinä tule löytymään.

Tältä näyttää minun minimalismini. Miltä sinun?

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Blogia voi seurata myös Facebookin tai Blogit.fi-sivuston kautta.

Kuvat Heike Tönnemann/CC0/Pixabay (ylempi) ja Mate Holdosi/CC0/Pixabay (alempi)