Käykö sinulla aina huono tuuri? Tuskinpa.
Tuuri, sen olemassaolo ja merkitys elämässä on asia, joka on päivittäisessä keskustelussa läsnä lähes huomaamatta. Yleensä manaillaan huonoa tuuria, harvemmin hehkutetaan hyvää. Siihenkin yhteyteen, missä tuuri-sanaa ei käytetä, sen myötävaikutus usein oletetaan.
Keskeinen kysymys kuuluu: mitä tuuri oikeastaan on? Lyhyesti sanottuna siinä on kyse sattuman vaikutuksesta. Sattuman olemassaolon kiistäminen tuntuisi turhalta, ja kieltämättä sattuma vaikuttaa elämäämme joskus suotuisasti, joskus ikävästi. On iloinen sattuma, jos kaupungilla liikkuessaan sattuu törmäämään kauan kaivattuun tuttavaan tai jos voittaa arvalla. On onneton sattuma, jos joku kolhaisee autoa parkkipaikalla tai koira ehtii lenkillä syödä maasta jotakin, mikä saa sen voimaan pahoin koko seuraavan yön.
Tähän asti huomiot ovat aika itsestään selviä, mutta seuraava asia on monille jo vaikeammin sulatettava: sattuman luonteeseen kuuluu, että se on tosiaan sattumanvarainen – se ei siis suosi eikä syrji ketään. On mahdollista, että jollekin päivälle osuu monta ikävää sattumaa, ja sekin on mahdollista, että jollekin vuodelle osuu ikäviä sattumia liiankin kanssa. Pitkällä aikavälillä sattuma kuitenkin jakautuu melko tasaisesti: joskus sattuma suosii, joskus kolhii. Sillä tavalla sattuma nyt vain toimii! Jos heität kolikkoa, saatat saada kruunan kolme kertaa peräkkäin. Mutta jos heität kolikkoa tarpeeksi kauan, saat kruunan ja klaavan suurin piirtein yhtä usein. Näin on myös ”elämän kolikonheitossa”.
Kaikki sattuman oikut eivät tietenkään ole samaa suuruusluokkaa. Jos sattuma heittää eteen tarpeeksi ikävän tai tarpeeksi onnekkaan tapahtuman, sen vaikutus voi olla koko loppuelämän kannalta määräävä. Jos sattuma kolhaisee niin järkyttävästi, että sattuu kerran olemaan risteyksessä samaan aikaan rattijuopon kanssa ja vammautuu tämän vuoksi loppuelämäkseen, olisi aika tunnotonta sanoa, että no mutta voithan ensi kerralla vaikka voittaa arvalla! Tällaisissa tilanteissa, kun sattuman merkitys pääsee kasvamaan valtavaksi, on ymmärrettävää, jos kokee tuurin olevan kohtuuttoman huono.
Toisaalta sattuman merkitys voi olla valtava myös hyvässä. Jos kerran sattuu olemaan juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja saa tämän vuoksi esimerkiksi satumaisen loistavan työpestin, tämä voi kääntää koko työuran kurssin ja vaikuttaa suotuisasti koko loppuelämään. Tällainenkin sattuman oikku on niin iso, etteivät ne toisenlaiset sattumat helposti tee sitä tyhjäksi: auton kylkeen ilmestyneet naarmut ja hajonneet kodinkoneet eivät muuta sitä, että sen yhden onnenpotkun vaikutus on todella merkittävä.
Nyt haluan järkyttävimpien tragedioiden ja lottovoittojen sijaan puhua kuitenkin juuri niistä vähän pienemmän mittaluokan sattumista. Siis niistä sattumista, joita arjen puheessa käsitellään usein näin: Miksi minulla käy aina niin huono tuuri, että unohdan avaimet kotiin, nyrjäytän milloin selkäni, milloin jalkani ja aina kissakin sairastaa? Tai toisaalta: Miten tuolla Minnalla käykin aina tuuri, kun hän on puolen vuoden aikana saanut ylennyksen, löytänyt seurustelukumppanin ja onnistunut tekemään loistavat asuntokaupat?
Tällainen kuvittelu siitä, että sattuma olisi aina jonkun puolella eli hänellä kävisi tuuri tai että sattuma olisi aina jotakuta vastaan eli hänellä olisi pelkkää huonoa tuuria, ei nähdäkseni yksinkertaisesti ole totta.
Miten sitten selitän sen, että jonkun elämä voi vaikuttaa olevan takkuista päivästä ja vuodesta toiseen, kun taas jollakin toisella niitä ikäviä tapahtumia on paljon vähemmän? Selitän sen sillä, että kyse ei useinkaan ole oikeasti tuurista.
Tuurin piikkiin laitetaan paljon sellaista, mikä ei todellisuudessa ole pelkästään sattuman varassa. Moni huono-onninen on melkoinen oman elämänsä akuankka siinäkin mielessä, että tekee ennen kuin ajattelee. Sitten kaikki menee ”yllättäen” pieleen. Ihmekös tuo, jos aina avaimet jäävät kotiin, aina kolhii itseään ja aina kaikki tuntuu hajoavan, jos harkinnan määrä omassa toiminnassa jää vähäiseksi?
En silti väitä, että tämä olisi ainoa selitys niin sanotulle huono-onnisuudelle. Tiedän eräänkin erittäin harkitsevan ja monella tavalla pätevän henkilön, jolle tuntuu sattuvan koko ajan pieniä ja vähän isompiakin tapaturmia. En tässäkään tapauksessa usko tuuriin, vaan tapaturmien lähde on mielestäni selvä: tällä henkilöllä on vauhdikas harrastus, jossa hän on erittäin aktiivinen ja ottaa paljon suurempia riskejä kuin lajin harrastajat keskimäärin. Vaikka olisi kuinka taitava ja tietävä, otettujen riskien määrän kasvaessa suureksi myös tapaturmien määrä herkästi kasvaa.
Riskien määrästä on kyse myös silloin, jos lusikka on kovin monessa sopassa. Jos harrastuksia on enemmän kuin muilla, liikkuu enemmän kuin muut, tekee enemmän kuin muut ja omistaa enemmän kuin muut, asioita, jotka voivat mennä pieleen, on paljon enemmän. Siihen ei tarvita mitään huono-onnisuutta, jos paljon asioita silloin myös menee pieleen. Asian voi muotoilla näinkin: Ellei harrasta urheilua, ei helposti satuta urheilussa. Ellei omista autoa, sellainen ei hajoa. Ellei omista lemmikkejä, ne eivät sairastu. Ellei omista asuntoa, siihen ei tule remonttia. Toisaalta jos omistaa viisi asuntoa tai viisi koiraa, mahdollisuus siihen, että johonkin niistä tulee vaikkapa vuoden aikana jokin ongelma, on jo aika suuri!
Ymmärrätte varmaankin, mitä ajan takaa. En silti tarkoita, että kannattaisin elämäntapaa, jossa ei tehdä mitään eikä omisteta mitään. En suinkaan! Tarkoitan ainoastaan havainnollistaa, mistä siinä, mitä herkästi sanomme tuuriksi, on usein oikeasti kyse.
Mitä kaikkia ilmiöitä sitten kutsumme huonoksi tuuriksi? Tämä lista ei ole likikään täydellinen, mutta se on mielestäni silti havainnollinen:
Harkitsemattomuutta: Jos aina tekee ensin ja ajattelee vasta sitten, niin pieleenhän asiat menevät.
Välinpitämättömyyttä: Jos lopputuloksesta ei piittaa eikä viitsi olla huolellinen edes silloin, kun pitäisi, huono lopputulos ei ole yllätys.
Laiskuutta: Kuinka usein väitetään, että on tehty hyvän lopputuloksen eteen kaikki mahdollinen, vaikkei ole tehty sinnepäinkään?
Yltiöoptimismia: Jos aina toimii optimistisimman aikataulun mukaan eikä varaudu mihinkään, silloin tällöin menee pieleen.
Tiedon ja taidon puutetta: Ellei tiedä eikä osaa, epäonnistumisen riski on vääjäämättä koholla.
Riskinottoa: Mitä useammin on tilanteessa, jossa voi käydä pahasti, sitä todennäköisemmin niin joskus tapahtuu.
Fyysisiä ja elämäntapaan liittyviä haasteita: Jos on huonokuntoinen ja kömpelö, voi kaatua, ja jos on usein juovuksissa, voi loukata itsensä. Myös väsymys tekee myyräntyötään.
Mutta eikö tämä lista ole aika ilkeä? Emmekö voisi vain päivitellä huonoa tuuria ja olla kaivelematta tarkemmin syitä ikävien sattumusten takana?
Olisi tietysti aika empatiakyvytöntä mennä kysymään henkilöltä, joka on kaatunut ja loukannut itsensä, että ajattelitkos joskus alkaa harrastaa liikuntaa, niin että tuosta kömpelyydestä päästäisiin. Tässä tilanteessa ”voi harmi kun olikin huono tuuri” voi olla se kiltein kommentti. Minusta on kuitenkin tärkeää, että pohjimmiltamme tiedostaisimme, mikä on oikeasti huonoa tuuria ja mikä taas jotakin muuta – koska siihen muuhun voi usein vaikuttaa. Jos omassa elämässä ikävät sattumukset tuntuvat kasaantuvan ja meneillään tuntuu olevan negatiivinen kierre, joka ei vain ota katketakseen, syitä siihen kannattaisi tosissaan pohtia. Se, että pitää jopa vuosikymmeniä yllä myyttiä itsestään maailman epäonnisimpana tyyppinä, ei paljon auta, vaikka saattaa joskus lohduttaa.
On joskus äärettömän turhauttavaa ja myös surullista seurata sivusta, kun joku toistaa elämässään jatkuvasti samaa kaavaa, joka ei johda kuin epäonnistumisesta toiseen. Samalla ihmetellään, miten tässä aina käy näin. Miksei mikään voi ikinä sujua?
Niin, miksei? Sitä kysymystä kannattaa joskus miettiä vakavissaan – ei siksi, että voisi olla itselleen mahdollisimman ankara, vaan siksi, että voisi muuttaa kurssia. Tai todeta, ettei halua muuttaa kurssia, seistä paremmin valintojensa takana ja hyväksyä sen, että näiden valintojen kanssa nyt vain on niin, että vähän väliä sattuu ja tapahtuu.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuva Willi Heidelbach/CC0/Pixabay
