Sain idean tähän postaukseen oikeastaan mieheltäni. TV oli auki ja sieltä tuli ohjelma, jossa keittiötä revittiin maan tasalle ja nainen vieressä kertoi keittiön uusimiseen liittyvistä toiveistaan. Ainakin TV-ruudulta katsottuna vaikutti siltä, ettei keittiö ennen uusimistakaan ollut erityisen vanha. ”Hurjan ekologista”, mieheni hymähti, ja minun mielessäni välähti: niinpä!

Yliampuvaa kuluttamista kritisoidaan monista näkökulmista: ekologisista, eettisistä, taloudellisista, filosofisista. Samalla kritiikki tuntuu kuitenkin ainakin julkisessa keskustelussa rajautuvan aika suppeasti vain tiettyihin asioihin.

Pikamuodin kuluttamiseen kohdistuva arvostelu on varmasti ehtinyt tavoittaa jo jokaisen, ja asiaa pidetään säännöllisesti pinnalla erilaisilla artikkeleilla ja kannanotoilla. Välillä huomaan miettiväni, meneekö keskustelu liikaakin siihen suuntaan, että kuluttaminen on yhtä kuin vaatteiden ostelu. Mistä näkökulmasta kuluttamista ikinä kritisoikin, tuskin mikään niistä antaa aihetta ajatella, että vain vaatteiden ostaminen voi olla ongelmallista kuluttamista eikä mikään muu.

Toinen esimerkki kulutusvalinnasta, johon on juututtu huolella, ovat eläinperäiset tuotteet, ennen muuta eläinperäinen ravinto. (Tosin uusi kierros turkisten käytön kritiikkiä näyttää sekin taas pyörähtäneen liikkeelle.) Ruokaan liittyvään kulutukseen on kenties aiheellistakin juuttua, koska ruokaa ostavat kaikki ja se on erittäin suuri kuluttamisen kohde. Senkään suhteen en kuitenkaan voi olla miettimättä, miksi tiettyjä keskusteluja ja kehotuksia käydään läpi yhä uudelleen, kun taas toisista vaietaan äänekkäästi. Ruoan laatua jaksetaan vatvoa loputtomasti (lihaa vai ei, luomua vai ei), mutta määrästä ollaan edelleen melko hiljaa – siitä huolimatta, että kauppakasseihin ja lautaselle päätyvän ruoan määrästä olisi todellakin aihetta keskustella! (Olen käsitellyt aihetta enemmän tässä postauksessa.)

Lyhyesti sanottuna: On asioita, joiden tiimoilta kuluttamista ja kulutusvalintoja jaksetaan vatvoa. Toisaalta näyttää olevan paljon myös niitä asioita, joita ei juurikaan julkisuudessa käsitellä kulutuksena, saati ongelmallisena sellaisena. Mielestäni yksi esimerkki tällaisesta asiasta on sisustaminen.

Se toki aika helposti mielletään kulutukseksi, jos kotiin kannetaan suuret määrät aina uusia sisustustekstiilejä ja koristekrääsää. Sen sijaan sisustusremontit näyttävät jäävän suurelta osin kulutuskeskustelun ulkopuolelle, vaikka mitään syytä tähän ei nähdäkseni ole.

Ymmärrän, että jos kotiin tehdään remontti suuren tarpeen tai jopa pakon (kuten vesivahingon) sanelemana, kulutustottumusten pohdinta ei välttämättä tunnu relevantilta. Niitä muunlaisiakin remontteja kuitenkin tehdään: ei jokaista remonttia suinkaan tehdä, koska rakenteet on käytetty loppuun ja ne on uusittava, vaan remontteja tehdään myös siksi, että näyttäisi kivemmalta – siis puhtaasti sisustusmielessä.

Toisin sanoen pahimmillaan käyttökelpoisia rakenteita revitään hyvinkin paljon pois ja viedään jätteenä kaatopaikalle ja ostetaan uutta tilalle, koska joku haluaa keittiöönsä raikkaamman tai modernimman ilmeen. Onhan tämä selvästi kulutusta, ja vielä aika ison mittakaavan sellaista! Syytkin vaikuttavat pohjimmiltaan hyvin samantapaisilta kuin ne, jotka ovat vaikkapa muodin kuluttamisen takana: halutaan uudistaa ilmettä ja tehdä se ostamalla uutta.

Jos meillä olisi TV-ohjelma, jossa jonkun vaatekaapin sisältö kipattaisiin kaatopaikalle ja sitten osteltaisiin estottomasti ja estetiikka edellä kaappi täyteen kaikkea kivaa, on vaikea kuvitella, ettei katsojille tulisi mieleen kyseenalaistaa tällaista kulutusta. Kenties tällaista ohjelmaa ei edes tehtäisi, ei ainakaan ilman, että kulutustietoisuus otettaisiin jotenkin ohjelmaan mukaan.

Samanaikaisesti meillä kuitenkin on paljon remppa- ja sisustusohjelmia, joissa vanha hävitetään liki täysin ja kaikki laitetaan uusiksi. Ainakaan minun silmiini tai korviini ei ole osunut, että tällaisia ohjelmia olisi erityisesti tarkasteltu kulutuksen näkökulmasta. Taaskaan en ymmärrä miksi: sekä määrällisesti että rahallisesti puhutaan usein isommasta asiasta kuin sen vaatekaapin sisällön kohdalla puhuttaisiin.

Olen ilmeisesti jollakin tavoin hullaantunut sokeiden pisteiden osoitteluun, koska tässä lienee taas yksi: kulutuskritiikin sokea piste. Kulutusta arvostellaan monista näkökulmista, mutta jotkin asiat jäävät jatkuvasti ulkopuolelle, vaikkei siihen näytä olevan mitään hyvää syytä. Tuntuu siltä, kuin olisi vain päätetty, ettei se ole kulutusta tai ainakaan kritisoitavaa sellaista, kun rautakaupasta haetaan tavaraa peräkärrykaupalla – olivat tällaisten ostosretkien motiivit mitkä hyvänsä.

Haluanko sitten osoittaa pelkästään syyttävällä sormella ihmisten halua tehdä kodistaan viihtyisämmän? No en. Ymmärrän tätä halua kyllä. Koti on paikka, jossa vietetään paljon aikaa, eikä ole oman hyvinvoinnin kannalta lainkaan merkityksetöntä, viihtyykö omassa kodissaan vai ei. Se, mitä kuitenkin peräänkuuluttaisin tässä asiassa, on samaa kuin muissakin kulutukseen liittyvissä asioissa: kannattaa miettiä tarkkaan ja kriittisesti, missä määrin parempaa, viihtyisämpää elämää kannattaa koettaa ostaa ja missä määrin sen voi löytää muilla keinoilla ja vieläpä kestävämmin.

Silloinkin, kun on oikeasti aiheellista hakea ratkaisuja kaupan puolelta, kannattaa miettiä, kuinka pitkälle on tarpeen mennä. Täytyykö kodista oikeasti alkaa purkaa rakenteita ja tehdä isompaa remppaa pelkästään esteettisin perustein, vai pääsisikö tilanteesta eteenpäin kevyemmillä ratkaisuilla kuten maalilla, joidenkin huonekalujen vaihdolla tai niillä sisustekstiileillä? Pienilläkin asioilla voi joskus tehdä ihmeitä, kun jaksaa syventyä asiaan ja etsiä ratkaisuja.

Olen tässä postauksessa ihmetellyt, miksei kulutuskritiikkiä uloteta tiettyihin asioihin oikeastaan lainkaan. Pohjimmiltaan tässä ei kuitenkaan liene mitään ihmettelemistä. Syyn voi ymmärtää, kun asiaa miettii hetken: Kulutuskritiikki kärsii teennäisyydestä ja tekopyhyydestä. Yhtäältä haluamme olla tiedostavia kuluttajia ja osoitella kulutuksesta ongelmakohtia, joskus hyvinkin terävällä moraalisella kärjellä. Toisaalta me kuitenkin edelleen haluamme kuluttaa, myös kerskakuluttaa. Se taas saa rajaamaan kritiikin tiettyihin ongelmiin, jotta meillä edelleen on porsaanreikiä, joista pääsemme livahtamaan kulutuksen ääreen – kuten ostelemaan kotiamme kauniimmaksi.

Toivon, etten kuitenkaan vaikuta liian ehdottomalta, koska se ei ole tarkoitukseni. Olen itsekin laittanut kotiani jossakin määrin uuteen uskoon ja tulen varmasti tulevaisuudessakin laittamaan. Tarkoitus on ennen muuta muistuttaa siitä, että kun puhutaan kulutuksesta, niin kokonaisuus ratkaisee. Meidän ei tule päästää itseämme niin helpolla, että kuvittelemme ostavamme itsellemme hyvän kuluttajan tittelin kauramaidolla, ekopuuvillasta tehdystä paidalla tai edes sähköautolla. Kyse on todellakin kokonaisuudesta, ja siinä lasketaan muukin kuin se, mistä tiedostavilla kuluttajilla on tällä hetkellä tapana tehdä numeroa.

Mitä kulutusvalintoja ikinä teemmekin, olkaamme rehellisiä itsellemme.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva Barry D/CC0/Pixabay