Kymmenvuotiaan kanssa Linnanmäellä – mitä kaikkea ehtii neljässä tunnissa?

Kymmenvuotiaan kanssa Linnanmäellä – mitä kaikkea ehtii neljässä tunnissa?

Jossakin lomamuudissani päätin yllättää kymmenvuotiaan ja varata meille aivan extempore junamatkat Helsinkiin ja liput Linnanmäelle. Mies oli tuolloin vielä tiiviisti kiinni työssään, eikä meillä ollut lapsen kanssa sen ihmeempää tekemistä. Ensin ajattelin, että en kerro tästä yllätyksestäni ja päähänpistostani ennen kuin olemme vuorokautta kahta vaille lähtöpäivässä. Toisin kävi – en millään malttanut olla hihkumatta pienestä […]

Maailman makoisin mustikkapiirakka

Maailman makoisin mustikkapiirakka

Mmm. Mmmm. Eli maailman makoisin mustikkapiirakka. Maailman makoisin mustikkapiirakka minuuteissa. Olen aiemmin kirjoittanut valtavan suosion saavuttaneen taivaallisen raparperipiirakan ohjeen ja nyt innostuin kirjaamaan ylös ja jakamaan aivan ihanan mustikkapiirakan reseptin. Mmm – se on niin hyvää! Vaikka ei pitäisi niinkään mustikoita, tätä piirakkaa on vaikea vastustaa. Tarvitset siihen irtopohjavuoan tai tavallisen isohkon piirasvuoan lisäksi: n. […]

Helleviikon plussat ja miinukset

Helleviikon plussat ja miinukset

Jälleen on yksi viikko takana, kesäkukin vaihtui heinäkuuhun. Miksi kesäkuukaudet ja lomaviikot vierähtävät aina niin nopeasti? Tähän aurinkoiseen helleviikkoon mahtuu monenmoista kivaa ja hyvää, mutta miinuksellekin mentiin: kotimme ykkösjääkaappi ja -pakastin hajosivat. Ensin viikon kohokohdat… Aurinko. Kesäkelit. Helleilmat. Minä en niistä valita, minä nautin. Koko sydämestäni. Kroppani toimii kuumalla, ihoni voi paremmin lämmössä, liikkuminen, ja […]

Sano se ääneen: Tunnustatko olevasi mustasukkainen?

Sano se ääneen: Tunnustatko olevasi mustasukkainen?

Kuuntelin eräänä aamuna Radio Suomi Popin Aamulypsyä. Kolmikko keskusteli mustasukkaisuudesta: millä tavoin mustasukkaisuus ilmenee, mistä se johtuu, mille ollaan erityisen mustasukkaisia, miltä mustasukkaisuus tuntuu? Mielenkiintoinen aihe, jota jäinkin uteliaana ihmisenä kuuntelemaan. Peilasin radiojuontajien kommentteja ja vastauksia omiini, pohdin mustasukkaisuutta itsessäni ja läheisissäni, mietin mustasukkaisuuden elinkaarta ja sitä, miksi ja mistä juuri minä olen mustasukkainen. Juontajat […]

”Äiti, millainen minä olin vatsassa ja vauvana?”

”Äiti, millainen minä olin vatsassa ja vauvana?”

No nyt se alkaa, jokin kolmas – tai kaiketi jopa neljäs – kyselyikä sekä kiinnostus siitä, mistä on tullut ja millainen on ollut. Naapuriperheen uuden vauvan odotus on kirvoittanut uteliaisuuden tyttäressä. Ennen kuin ehdin vastata kymmenvuotiaan ensimmäiseen yleismalkaiseen kysymykseen, hän jatkaa liudalla lisäkysymyksiä: ”Olinko minä erilainen vauva kuin isoveljet?” ”Olinko minä erilainen vauva vatsassa kuin […]

Juhannusviikko kuvina

Juhannusviikko kuvina

On taas viikon parhaiden aika. Olen ollut ensimmäisen kokonaisen viikon lomalla ja päätinkin koostaa postauksen kuvina. Niitä olen ehtinyt mukavasti nappailla viikon aikana. Viikon kohokohtia olivat lähitienoolle suunnatut pyöräretket, kesän ensimmäiset torikahvit, ihanan aurinkoinen ja lämmin juhannusviikonloppu. Viikko alkoi kiireettömässä tunnelmassa. Vaikka tuuli ja oli kylmä, mieliala pysyi korkealla. Alkuviikosta lapsella riitti tekemistä ja kavereita […]

Kirjavinkkejä kesään – lue ainakin nämä!

Kirjavinkkejä kesään – lue ainakin nämä!

On taas se aika vuodesta, kun äänikirjahyllyn kesäkirjapino hupenee vauhdilla. Kun kirjat ja niiden kiehtovat tarinat saavat huomiota enemmän kuin arkena. Kun aamukahvin jälkeen voi rötväillä kotivaatteissa, hörpätä toisen kupin kahvia kaikessa rauhassa, siirtyä terassille ihastelemaan istutuksia ja painaa kirjan korvilleen kaikessa rauhassa. Kun ei ole kiire minnekään.  Silloin ehtii lukea. Tai kuunnella. Vinkkasin aiemmin […]

Ku(in)ka salakuljettaa alkoholia festareille? Menneiden vuosien kikkakakkoset

Ku(in)ka salakuljettaa alkoholia festareille? Menneiden vuosien kikkakakkoset

Selasin eräänä aamuna aamukahvilla tuttuun tapaani Twitteriä. Pysähdyin erääseen keskustelun aloitukseen, jossa aloittaja kysyi seuraajiltaan, minkälaisia hassunhauskoja tai epätoivoisia kikkoja he ovat käyttäneet saadakseen salakuljetettua kesäfestareille alkoholia. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, en ole alkoholinaisia, mutta muutama vuosikymmen nuorempana tämä oli päivän polttavin kysymys ja dilemma. Kuka keksikään parhaan tavan piilottaa ja saada juomansa alueelle? Luin […]

Viikon parhaat: loman aloitus ja extempore-aikuisten vapaa

Viikon parhaat: loman aloitus ja extempore-aikuisten vapaa

On taas viikon parhaiden aika. Tälle viikolle onkin mahtunut monenmoista: viime hetkien työhommat, Ruisrock-opiskeluprojektin visuaalista viimeistelyä, loman aloitus, uimaretki ja extempore-aikuisten lauantai. Maanantai Maanantai on aina maanantai. Aurinko paistoi, tuuli ei häirinnyt ja työasiat etenivät mukavasti, liki omalla painollaan. Työkuorma tosin oli sellainen, että iltapäivällä laskin päiviä perjantaina alkavaan lomaan. Kun pääsin työstä irti, tartuin […]

Kulukuuri: Opintovapaallakaan rahanmenoa ei voi estää

Kulukuuri: Opintovapaallakaan rahanmenoa ei voi estää

Olen aiemmin kirjoittanut kulukuurista mm. järkevän kuluttamisen ja  silkan säästämisen näkökulmista. Nyt päätin kirjoittaa siitä, miten opintovapaalaisen penninvenyttäjän kävi liki kolmen opintovapaakuukauden aikana, jos mietitään taloudellista asian laitaa.  Totuus kiteytettynä ensimmäiseen kappaleeseen on se, että rahanmenoa ei voi estää opintovapaallakaan: vaikka suunnittelin taloutta, päätin olla kuluttamatta ja elää säästeliäästi, yllättäville menoille en voinut mitään. Ennen […]