Nenä tukossa ja korva lukossa – mitä oireiden takaa löytyikään?

Jatkan marisemistani keväästä. Vaikka siitä paljon hyvää löydänkin, edelleen olen sitä mieltä, että kevät on ennen kaikkea jollakin tavalla piinavan raskasta aikaa ja täynnä odotuksia. Nyt kevääseen liittyy ikävä uusi oire. Kuten joskus aiemmin kerroin, olen kärsinyt korvavaivasta. Vasenta korvaa vihloo, se lukkiutuu, kuulen ajoittain oman ääneni ja kun syön, korva paukkuu auki ja kiinni leuan loksahdusten tahdissa. Aivan jäätävä vaiva, joka alkoi oireilla jo alkuvuodesta.

Jotta elämä ei kävisi liian helpoksi, tähän rinnalle iski jokin allergisen nuhan tapainen – ehkäpä vaiva on alusta saakka ollut sitä – ja herään aamuisin vasen sierain täysin tukossa. Sen avaamiseen joudun käyttämään kaikenlaisia manööverejä. Nenäsuihkeet, kortisonia sisältävät nenätipat ja suun kautta otettavat allergialääkkeet on testattu. Osa auttaakin hetkellisesti, osasta ei ole juurikaan hyötyä.

Allergiaa vai jotain ihan muuta?

En ole koskaan kärsinyt allergiasta. Muistan tasan yhden kevään, jolloin koivun kukinta sai minut niistämään, hieromaan silmiäni ja kröhimään kurkkuani. Tasan yhden. Ja se oli joskus 1990-luvun puolivälissä. Tällöin allergialääke auttoi ja elämä jatkui kivasti. Tätä ennen tai tämän jälkeen en ole kärsinyt minkäänlaisista allergiaoireista.

Kun korvaoire muutamia viikkoja sitten yltyi, kävin yksityisellä yleislääkärillä, joka katsoi korvani ja totesi, että tulehdusta ei ole, mutta jotain allergista voisi olla. Sain yhden suun kautta otettavan Duactin tapaisen lääkkeen ja nenään annosteltavia kortisonitippoja. Nämä auttoivat, ja pahimmat oireet hävisivät muutamissa päivissä. Viikon kuurin jälkeen oireet palailivat hiljalleen. Ja sitten hetken päästä oli jo nenäkin tukossa.

Otin käyttöön nenäsuihkeen ja kokeilin lääkitä oireita ihan tavallisella Heinixillä. Tehot aika minimissä. Nenä toki aukeaa suihkeilla, mutta korvavaiva on ja pysyy. Allergiseksi en oiretta enää tai edelleenkään  nimittäisi. Varasinkin puhelinajan työterveydestä ja sain kuin sainkin lähetteen yksityiselle korvalääkärille.

Korvalääkärin vastaanotolla

Toin erikoislääkärille esille taustani: ”Hei, olen korvalapsi 1970-luvulta, ja erityisesti tämä vasen korvani on puhkottu lukuisia kertoja. Kuulo on todettu heikommaksi vasemmassa korvassa helmikuussa, ja nyt tämä korva on vaivannut minua aivan liian kauan! Kuulen ääneni puhuessa, korva paukkuu, rummuttelee hengityksen tahdissa ja kaikenlaista.”

Samalla pyysin lääkäriä tsekkaamaan Kannan tarkoin – korvakäyntejä yleislääkärillä on tämän vuoden puolella vastaavan tai samankaltaisen oireilun vuoksi useampia.

Yksi lääkäri kerran käynnilläni totesi, että ”Tää vasen korva on kyllä erilainen kuin tuo oikea. Tärykalvo on jotenkin jähmeä ja kiinnittyy eri tavalla kuin oikealla”. Niin. Onneksi nyt pääsin näyttämään erilaista korvaani korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille.

…joka totesi perusteellisen haastattelun ja tutkimuksen jälkeen löytäneensä syyn vaivaani. Kärsin korvatorven vaivasta eli molemmissa korvissani vallitsee jatkuva ylipaine, vasemmalla tämä on selkeämpi ja ”vakavampi”. Lisäksi minulla on erittäin kuivat nenän limakalvot. Kuivat nenän limakalvot taas ovat osa syy korvatorvivaivaan, äänen käheyteen ja nenän tukkoisuuteenkin. Joskus ne voivat aiheuttaa vaivoja keuhkoputkissakin. Allergiasta tässä ei siis ole kyse.

Hoitolinjauksia ja jatkosuunnitelmia

Lääkäri otti esille myös aiemman kuulontutkimuksen ja määräsi minut laajempaan tutkimukseen, joka tehdään ensi viikolla. Jos siinä edelleen on  yhtä selkeä puoliero kuin aiemmassa kevyemmässä tutkimuksessa on todettu, pitää ottaa magneettikuvat korvasta.

Korvan ja nenän hoitoina jatkettiin kortisonia sisältävän nenäsuihkeen käyttöä ja nenän limakalvoja kostuttavan tuotteen käyttö pitää aloittaa tämän rinnalle. Kostutus Mar-nimisellä suihkeella tapahtuu useita kertoa vuorokaudessa.

Jos hoito ei ala tepsiä ja vaiva vain jatkuu, voidaan edetä korvien putkitukseen ja/tai korvatorven ”pallolaajennukseen”, joka tehdään nenän kautta nopeana ja helppona toimenpiteenä. Tästä on kuulemma suurin osa saanut avun tänän erityisen ikävään vaivaan. Parasta hoitomuodossa on, että ainoa todellinen haittavaikutus on ollut se, ettei apua ole juurikaan saanut… Huh.

Oodi asiantuntijuudelle ja hyvälle työterveyshuollolle!

Tähän on tultu.

Minna

Hyvinvointi Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

Leskenlehtiä, sinivuokkoja, iloisia arkipäiviä ja muut viikon parhaat jutut

Olipa kerrassaan keväinen viikko. Linnut lauloivat, ja lenkkipoluille on ilmestynyt leskenlehtiä ja sinivuokkoja. Aamutkaan eivät ole enää kovin viileitä, vaikka itse en kaulahuivista ja hansikkaista vielä ole voinutkaan luopua. Iltapäivisin niitä ei kyllä enää ole tarvinnut…

Olohuone kylpee kevätauringossa

Viikkoon on mahtunut monenmoista: arki Helsingin Sanomissa on ajoittain hektistä (tykkään hetkittäisestä hektisyydestä, olen aina tykännyt!), kotiarkikin on ollut jollakin tavalla ruuhkaista, kun jokainen palaili pääsiäislomien jälkeen perushommiensa äärelle. Liikuntahetket ovat painottuneet iltoihin, ja omaa aikaa olen saanut nipistettyä lähinnä yksitoistavuotiaan harrasteaikoihin.

Koko viikon ajattelin kävellä töihin ja takaisin, mutta joka kerta jostain pätevästä syystä jätin sen tekemättä. Yleensä iltapäivän kiireet sotkevat tämän suunnitelman. Mutta sitten tuli perjantai. Pysyin päätöksessäni ja kävelin edestakaisin työmatkat. Tätä minulla on ollut ikävä! Kävely mahdollistui, sillä yksitoistavuotias pääsi mummon kanssa uimaan eikä minulla ollut tulipalokiire kotiin ruoanlaittoon ja harrastekuskauksiin iltapäivällä. Nautin.

Iltaisin lenkkipoluilla olen ihastellut kevään alkuja. Leskenlehdet, sinivuokot ja silmut puiden oksissa ovat niin vahva lupaus kesästä, että minua hymyilyttää. Päätimme vähitellen ottaa polkupyörät käyttöön, kunhan ne on ensin kotihuollettu. Kotihuoltoon sisältyvät renkaiden pumppaus ja ketjujen öljyäminen, ja yksitoistavuotiaan kohdalla satulaa pitää varmasti nostaa melkoisesti. Ensi viikolla varmasti fillaroidaan.

Sinivuokkoja metsäpolulla

Yksi varma kevään merkki ja samalla erityisen iloinen asia tähän viikkoon oli se, että pihamme on herännyt henkiin. Enkä nyt tarkoita viherrystä tai lintujen laulua, vaan sitä, että pihan lapset ovat ulkona. Sankoin joukoin. Kahden takapihan trampoliinit ovat talviuniensa jälkeen kovassa käytössä. Vielä iltasella ovikello saattaa soida, kun naapurin lapset hakevat yksitoistavuotiasta pihailemaan. Tätä on kevät ja kesä, hymisin eräänä iltana itsekseni.

Toinen asia, josta olin menneellä viikolla erityisen iloinen, on se, että minun hommani Helsingin Sanomissa jatkuu! Teen siis toisen journalistisen harjoitteluni tämän ensimmäisen perään ja olen siten suorittanut jo ennen syksyä kaikki pakolliset harjoitteluni. Olen niin iloinen, ettei sille oikein ole edes sanoja.

Nautin työstä, iloisesta ilmapiiristä ja siitä, että oikeasti opin koko ajan lisää. Työharjoittelussa saan oikeasti tehdä toimittajan hommia, ja esimerkiksi viime viikolla julkaistiin yksi luetuimmista jutuistani, sekin tuotti iloa.

Jokirannan kevätmaisema

Loppuviikosta varasimme lomamatkan koko perheelle kesäkuulle, ja yksitoistavuotias uhosi aloittavansa pakkaushommat viikonloppuna. Toppuuttelin, ehkei nyt ihan vielä… Toisaalta nautin lapsen ilosta ja innosta, että ei muuta kuin pakkailemaan. Loppuviikosta tarkastin verotilanteen, ja postia lukiessani ilahduin – veronpalautuksia on tulossa mukavasti tänä vuonna.

Viikonloppu oli varsin perinteinen. Lauantaina jatkoin perjantaina aloittamaani siivousurakkaa, hain viikonloppukimpun, tein kotitreenin ja kuuntelin äänikirjaa. Piipahdin myös haistelemassa kevätmuotia lapsen harrastusaikana. En ostanut mitään. Sunnuntaina aamulenkin jälkeen teimme parini kanssa journalistiopintoihin liittyvää videoreportaasia, jonka palautus on ensi viikolla.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään