Maaliskuun ensimmäinen kokonainen viikko on takana. Pakkaset jatkuvat, maassa on lunta. Nautin. Kunnon talvi tuli hetkeksi vielä takaisin! Viikko on ollut melko arkinen, perusviikko, johon on kuitenkin mahtunut monenlaista mukavaa. Kokosin viikon parhaat perinteisellä tyylillä ja  pähkinänkuoressa.

Journalistiharjoittelu jatkuu, mistä olen sekä kiitollinen että yli-iloinen: olen saanut tehdä ihan oikeita toimittajan hommia ja julkaissut printtilehteenkin päässeitä juttuja. Klikkaa tästä ja tästä, jos jutut kiinnostavat! Opin joka päivä uutta ja saan toimia kokeneiden konkareiden kanssa. Ihailen heidän osaamistaan. Kiehtovinta tässä on se, että olen ihan uudessa maailmassa. Kiinni unelmassani.

Tätä pohdin eräänä iltana lenkillä. Minua alkoi itkettää – olen oikeasti sellaisessa pisteessä, josta joskus lukioikäisenä haaveilin, mutta en koskaan lähtenyt toteuttamaan unelmaani. Olen joka päivä varma siitä, että opiskelemaan hakeminen on yksi parhaimmista päätöksistäni ikinä. Se on avannut silmäni, myös monia ovia. Sellaisia, joita en olisi ehkä koskaan avannut ilman opiskelupaikkaa.

Iltaiset lenkit ovat palanneet arkiohjelmaani, sillä aamuisin tai päivisin en harjoittelun aikana ehdi ulkoilemaan ja liikkumaan. Onneksi illat ovat jo valoisia ja tuntuu, että ”tekemisaikaa” on paljon enemmän vuorokaudessa kuin esimerkiksi kuukausi sitten… Olen tuhlannut iltojani lenkkeilyyn, kotitreeneihin ja yksitoistavuotiaan kanssa touhuiluun. Muutamana iltana olen kirjoitellut blogialustuksia. Niitä jatkoin viikonloppuna aamukahvilla, päiväkahvilla ja yksinäisissä mää-hetkissä.

Olen ollut tämän viikon kaksin tyttären kanssa, sillä mies on ollut Lapissa työreissussa. Vahinko vaan, että työreissun sotki influenssa B. Hän siis makasi viikon hotellihuoneessa sairaana. Jännitin koko viikon, sairastummeko me, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että selvittiin ilman tartuntaa!

Kohtasimme vielä sunnuntaiaamuna, ja maanantai-iltapäivällä alkoivat miehen oireet. Tarkkailin itseäni koko viikon ja laskin päiviä. Influenssa itää noin kahdesta neljään vuorokautta, joten torstai-iltana uskalsin jo hieman huokaista.

Tosin viikon aikana olin havainnut itsessäni kaikenlaisia oireita: kurkku oli karhea, leuanalusimusolmuke turposi, päätä särki, heikotti ja oli kylmiä väreitä. Pari kertaa testasin sekä koronan että influenssan kotitestillä, mutta negatiivisia ne (tietenkin) olivat.

Nyt jännitän sitä, tarttuuko tauti vielä minuun/meihin, kun mies palasi reissultaan lauantaina. Hänen influenssatestinsä oli tulopäivänä negatiivinen, joten paljon ei ainakaan virusta limakalvoilla ja rooreissä ole. Aikuisen influenssa tartuttaa kaikkien lähteiden mukaan noin viisi vuorokautta, jopa viikon, joten pahimman tartuttavuuden pitäisi olla joka tapauksessa laantunut. Silti jännittää.

Yksitoistavuotias lähti lauantaiaamuna varhain Tampereelle yleisurheilukisoihin bussikuljetuksella. Heräsimme viideltä ja vartti vaille kuusi olimme bussilla. Ajattelin ensin, että menisin takaisin nukkumaan, mutta keitinkin kahvit ja tein kaikkea itselleni mielekästä: join rauhassa kaikessa hiljaisuudessa kahvini, luin blogeja ja uutisia, selaisin somet, kirjoitin omia juttujani ja suunnittelin päivän ohjelmaa. Sitten lenkkeilin hakemaan viikonloppukukat ja laitoin miehen synttärijutut valmiiksi.

Lauantai-iltapäivä meni aikakausilehtiä lukiessa, hiljaisuutta ihmetellessä ja pyykkiä pestessä. Onneksi siivoiltiin tyttären kanssa perjantaina, lauantaille jäi vain pyykit. Joka hetkessä iloitsin siitä, että välilä saa olla ilman, että on ketään varten.

Myös sunnuntaina vietin ja vietimme kunnollista vapaapäivää, tapasin yhtä ystävää aamupäivän lenkillä ja toista iltapäiväkahvilla. Kirjoitin opinnäytetyöni tulososiota kaikessa rauhassa ja melkein joka hetki tunsin itseni onnellisiksi. Ääneen lausuin miehelle, että taidan tarvita säännöllisesti kunnollista ”irtiottoa” ruuhkaisimmasta lapsiarjesta.

Illalla haimme yksitoistavuotiaan Tampereen-reissulta kotiin. Hän oli tyytyväinen viikonlopun tuloksiin, joista yksi oli 60 metrin juoksun oma ennätys. Tästä on kiva aloittaa viikko!

Tähän on tultu.

Minna