Siinäpä se tärkein. Ellei ole raskaana, antibioottikuurilla, kuskina tai lastenvahtivuorossa, alkoholittomuus koetaan vähintäänkin erikoiseksi. Olen itse aiemmin kirjoittanut olevani huono alkoholin juoja ja kippisteleväni keskimäärin muutamia kertoja vuodessa lasin kuohuvaa. Alkoholi tuntuu yöunissa ja toimii usein monipäiväisen migreenin laukaisijana.

Korona-aikana alkoholinkulutukseni – nyt jo yli kaksi vuotta – on ollut minimissään. Viimeksi join lasillisen kuohuvaa viime vuoden lokakuussa syntymäpäivänäni. Olisin voinut ottaa senkin alkoholittomana.

En kaipaa arkeeni alkoholia missään määrin, minulla on rentoa, nautinnollista ja mukavaa ilmankin.

Suomalainen alkoholikulttuuri on jollakin tavalla hämmentävä tausta aikuiseksi kasvamiselle. Muistan joskus lukeneeni jonkun kirjoittajan ajatuksen siitä, ettei hän koskaan opetellut juomaan yksin. Ja siitä hän on erityisen onnellinen. Nyökyttelen ja samaistun.

Suomessa yksin kotona juomiselle on olemassa oma terminsä, kalsarikännit. Yhdelle se tarkoittaa lasillista viiniä, toiselle kunnon ”nollaushumalaa” ja kolmannelle oluiden maistelua. Itse en harrasta näistä mitään, en ole oikeastaan koskaan harrastanut. En kaipaa arkeeni viiniä, saati olutta tai tiukkaa viinaa. Nautintoni ovat muualla. Ja se on minun valintani. Enkä tuomitse sellaista, joka perjantaiviinistä haaveilee. Pois se minusta.

Alkoholikulttuuri on sosiaalista ja opittua. Ja juuri se aiheuttaa tilanteen, jossa alkoholittomuutta hämmästellään, jopa kritisoidaan. Olen huomannut, että minulla ei ole sisäsyntyisesti minkäänlaista tarvetta alkoholille. Oikeastaan olen hirmu onnekas, ettei alkoholi sovi minulle, sillä olen säästänyt niin aikaa, rahaa kuin kaloreitakin. Menen hyvinvointi edellä.

Alkoholi on aina ja monelle kruunannut juhlan ja toiminut tunnelman nostajana. Sen käyttö koetaan rentouttavana, vaikka kohtuullinenkin käyttö aiheuttaa herkästi krapulan, mielialan laskun tai yleisen energian puutteen. Vetelyyden. Saamattomuuden. Alkoholiin kehittyy myös herkästi riippuvuussuhde (myös psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus, jotka ovat usein seurausta ehdollistumisesta, uskomuksista ja opituista tavoista) – alkoholi sujahtaa kuin huomaamatta sosiaaliseen elämään.

Viime aikoina otsikoissa, somessa ja podcasteissa on vilissyt maailmanlaajuinen sober curious -ilmiö. Ilmiö kannustaa kyseenalaistamaan alkoholiin liittyviä tottumuksia ja vähentämään alkoholia omista lähtökohdistaan.

Tämä tarkoittaa ja edellyttää sitä, että pitää alkaa harjoittaa tietoisempaa juomista ja kokeilemaan raittiina pysymistä sellaisissa tilanteissa, joissa alkoholia on aiemmin totuttu nauttimaan. Sober curiousin pääkysymys on: Onko elämä elettävämpää ilman alkoholia?

Nykyään keskustelua alkoholin vähentämisestä ja jättämisestä käydään avoimesti, mikä auttaa normalisoimaan alkoholittomuutta. Olen pohtinut, miksi alkoholittomuus on kummeksuttavaa, mutta muiden hyvinvointitekojen tekeminen on ”sallittua”, normaalia. Lautaselleen voi lisätä salaattia, rasvan voi vaihtaa sydänmerkkiseen, suklaansyöntiä voi vähentää ja mieltä saa kaiken kiireen keskellä rauhoittaa joogaamalla. Melko suuri joukko nuoria ja työikäisiä käy salilla kohottamassa kuntoaan ja kasvattamassa lihasmassaansa. Ja tämä kaikki on ihan jees.

Kun joku kertoo lopettaneensa tupakoinnin, päätöstä kehutaan, eikä kukaan vahingossakaan tarjoa savuketta tupruttelun lopettaneelle.

Mutta. Alkoholin kanssa on toisin – ei tippa tapa!

Alkoholittoman elämän valinneen kohdalla syy valinnalle halutaan usein löytää juojasta. Holittomana pitää olla raskaana, rahaton, aikaisessa aamuvuorossa seuraavana aamuna, lääkekuurilla, autolla liikenteessä tai edes imettää. Alkoholia vähentänyt tai raittiiksi ruvennut joutuu usein perustelemaan muille valintaansa hyvinkin pontevasti.

Omalla kohdallani alkoholiton linja on terveysteko. Sillä takaan paremman huomisen sekä terveemmän ja toimintakykyisemmän pään. Minulle alkoholittomuuden valitseminen ei tarkoita, että nauttisin vain vettä tai kivennäisvettä ja eläisin synkeää, tylsää elämää. Päinvastoin.

Olen viime vuosina tullut uteliaaksi raittiudelle ja nautin olotilastani ilman alkoholia: juuri tämä utelias suhtautuminen raittiuteen voi tehdä arjesta parempaa. Se ei tarkoita, etten tapaisi ystäviä, kävisi ulkona syömässä tai juhlimassa tai etten innostuisi hauskanpidosta. Sillä minähän se vasta innostunkin! Minut saa nauramaan, tanssimaan ja hulluttelemaan ilman alkoholiakin.

Tähän on tultu.

Minna