Ihmeitä tapahtuu öisin

Uni. Se on merkillinen juttu. Ihmeitä ja käänteitä tekevä hyvinvointielementti. Levosta ja unesta on tullut tupakoimattomuuden ja päihteettömyyden lisäksi eräänlainen terveyden kulmakivi. Mitä paremmin yönsä nukkuu, sitä helpommilta tuntuvat työntekeminen, vuorovaikuttaminen ja kaikenlainen oleminen. Paineensietokynnys kasvaa, ja väsyneenä vaativilta tuntuvat tehtävät sujuvatkin ihmeen kepeästi.

Öinen taivas ja kuunsirppiKun selvisin raudanpuuteanemiasta ja kaularangan (öisin makuuasennossa erityisen kivuliaasta) prolapsista ja hankin niskaani tukevan kunnollisen tyynyn, aloin nukkua. Olen aina ollut vähäuninen, selvinnyt viidellä tai kuudella tunnilla yössä, mutta pätkäöitä, liiallista valvomista tai montaa heikosti mennyttä yötä en peräkkäin kestä.

Öistä alkoi kuin taikasauvan iskusta tulla yhtenäisiä, noin seitsemän-kahdeksan tunnin yhteneväisiä lepohetkiä, joiden jälkeen aamulla oli raikas ja reipas – levännyt – olo.

Mihinkään ei koske, eikä mikään herätä öisin. Ideaalia. Älykello on oikeastaan koko ajan vihreällä, millä se ilmoittaa yöunien olleen joko hyvä- tai erittäin hyvä -tasolla. Ihmeitä tosiaan tapahtuu öisin.

Uni ja yöt yleisesti ovat ihmeellistä aikaa. Tiedetään muun muassa, että:

Aurinko ei saisi laskea vihan yli.

Kukat avautuvat öisin.

Synnytykset käynnistyvät usein yöllä tai yötä vastaan – niin myös minulla, kaikki kolme ihmettä. Ensimmäinen 23 hujakoissa, keskimmäinen aamuneljän jälkeen ja kuopus viideltä.

Vatsataudit alkavat öisin. Ja toipuminenkin (palautuminen mistä tahansa) käynnistyy usein öiseen aikaan.

Joskus kannattaa nukkua tuohtumuksensa yli, antaa vuorokauden kulua, ennen kuin laittaa vihaista viestiä eteenpäin. Miettiä uudemman kerran. Ottaa huilia.

Mieliala tasaantuu, kun keho ja mieli saavat levätä.

Stressitaso laskee, kun pyhittää yöt nukkumiselle. Ruuhkavuosiarjessa, etenkin pikkulapsi- ja teiniperheissä, elämä öisin on varsin vallatonta ja hermoja raastavaa aikaa, mutta siitäkin selviää.

Toisia stressi valvottaa, toisia nukuttaa. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Onneksi.

Melska hellittää. Totta! Suurin osa luonnon elävistä rauhoittuu yöllä. Linnutkin lopettavat laulunsa auringon laskiessa.

Unettomuus ja yöllinen levottomuus hankaloittavat oppimista ja keskittymiskykyä. Ne myös vievät muistikapasiteettia. Uni sen sijaan elvyttää päivän kiireistä ja mieltä kuormittavista hetkistä.

Syvän unen aikana aivot puhdistautuvat ja verenpaine laskee. Uni onkin aivoterveyden perusta.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

Kuvakuulumiset maaliskuun viimeiseltä viikolta

Minun piti ensin kirjoittaa otsikkoon jotain siitä, miten mielettömän mukava ja antoisa viikko minulla on ollut. Sitten ajattelin, että hehkutan vasta tekstissä. Kun kaikesta koronasta ja nuutuneisuudesta on vihdoin selvitty kunnolla, alkavat arkipäivät tuntua jälleen elettäviltä. Jopa melkoisen elettäviltä. Olin ehkä hieman ehtinyt unohtaa, millaista arki voikaan olla ilman mitään extraa. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa kuvina, jotta saan parhaalla mahdollisella tavalla välitettyä lukijoille hyvän fiilikseni.

Viikonlopun kukat olohuoneessa

Maanantai

Opintovapaa. Videojournalismin kuvauskaluston palautus ja kuvatun materiaalin vieminen editointiohjelmaan. Parasta on se tunne, joka syntyy, kun muistuttaa mieleensä ohjelman käytön ja huomaa alkukauhistuksen jälkeen sittenkin osaavansa! Sain tallennettua kaiken tarvittavan ja aloiteltua editointia. Reippailin kotoa koululle ja koululta kotiin. Nuuhkin ilmaa ja mietin, miten onnekas olenkaan.

AAmuinen maisema maisemaikkunalla

Tiistai

Tiistai oli liki toisinto maanantailta: kävelylenkki koululle, editointia, editointia ja editointia, sitten kävely kotiin. Aamulla tapasin kollegaopettajani kampuksen kahvilassa ja jäin suustani kiinni. Hymyilin – olipa mukava tavata. Aamukahvi ei vielä maistunut aamukahvilta, mutta muuten alkoi tuntua normaalilta. Kolme viikkoa se vei, makuaistin toipuminen koronasta. Katselin aamulla maisemaikkunalta merelle. Jäät sulavat hiljalleen. Kohta on kesä.

Aamukahvikuppi kädessä

Keskiviikko

Jälleen editointia. Kyllä, editointi on (ainakin minulle) aikaa vievää puuhaa. Maanantain materiaalikoonnin jälkeen olen saanut tiivistettyä kaikkea jo 25 minuuttiin. Enää pitää tinkiä kahdestakymmenestä minuutista viiden minuutin lopputuotokseen päästäkseen. Jaksaa, jaksaa.

Tiivistäminen, leikkaaminen ja käsikirjoituksessa pysyminen tuottavat ajoittain hankaluuksia…

Sain viimeistelyä ja palautettua juuri alkaneen Media-alan toimintaympäristöt -opintojakson ensimmäisen 10 000 merkin esseen ja siihen liittyvän mind mapin. Voittajafiilis! Keskiviikkoiltapäivällä lenkkeilin jokirannassa lapsen harrastuksen aikana.

Jokirannassa, teatterisillalla

Torstai

Jo keskiviikkona havaitsin perhosia vatsanpohjassani. Se on kohdallani harvinaista, sillä tuskin koskaan ihan oikeasti jännitän. Nyt perhoset johtuivat Uutistuotanto-opintojaksoon sisältyvästä Ylen toimittajan työpäivän seuraamisesta. Pääsin seuraamaan kokenutta toimittajakonkaria Ari Wellingiä. Ja olin siitä iloinen. Ja olen edelleen. Tämä oli huikea päivä. Jännitystä lievensivät uudet rauhankyyhky-korvikset, jotka hankin Smiling designilta.

Pääsin mukaan toimitukseen, viikkopalaveriin, seuraamaan radion tekemistä ja haastattelemaan VSSHP:n johtajaylilääkäri Mikko Pietilää hoitajalakkoon liittyen. Päivän lopuksi tutustuin ääniräätäli-toimintaan. Illalla minut yllätettiin: mies oli siivonnut keittiön, vienyt roskat ja ladannut kahvin valmiiksi. kaiken kukkuraksi hän oli paistanut pakastepullaa. Kotona vastassa oli ihana tuoreen pullan tuoksu.

Toimittaja haastattelee Mikko PietilääRauhankyyhky-korvakorut

Perjantai

Kymmenvuotias ilmoitti iloisena saaneensa koulun näytelmässä pääroolin – hän näyttelee Jeesusta. Minua nauratti. Mummoakin oli naurattanut. Että ihan Jeesusta. Lapsi on roolistaan muikeana. Minä olin muikeana edelleen torstaisesta toimittaja-päivästä. Ja opintovapaasta. Innostuksissani siivosin ohimennen huushollia. Päivän kruunasi Voice of Finland.

Minna ja uudet korvikset

Lauantai

Luojan kiitos on lauantai, ajattelin heti aamusta. Kymmenvuotias pääsi vihdoin yökylään mummolaan ja meille jäi miehen kanssa aikuisten aikaa. Pitkästä aikaa. Sitä ennen hän kisaili viestijoukkueessa hopealle!

Minä lenkkeilin, hain viikonloppukukat, siivoilin perjantailta jääneitä nurkkia ja toistelin mielessäni mantraa ”Minä en ole siivoilijaihminen, minä en vain ole siivoilijaihminen”.

Minä olen suuripiirteinen kasa-, pino- ja kaaosihminen. Sain sentään lakanat vaihdettua, vaikka mantra olikin valloillaan.

Iltapäivällä sain houkuteltua miehen osallistumaan yhden unelmani toteuttamiseen – hankimme pikkiriikkisen koottavan kasvihuoneen takapihan seinustalle. Totta joka sana. Antipuutarhaihmisestä omavaraisviljelijäksi. Tadaa. Kävimme syömässä Fontanassa. Viimeistelimme herkulliset burgeriateriat kahveilla ja mutakakun palasilla. Kotiin palattuamme jatkoimme kotimaisen Hymyä!-sarjan katsomista ja nautimme puhtaista lakanoista.

Fontanan mutakakku ja cappuccino

Sunnuntai

Kiireetön aamu. Croissantit. Aamukahvi. Kesälomamatkan tsuumailu. Blogin kirjoittamista, ulkoilua, kotitreeniä ja kasvihuoneen pystytystä. En malttaisi odottaa, että saan mullittaa sen ja istuttaa kirsikkatomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa ja salaatteja yhdessä kymmenvuotiaan kanssa. Päiväkahvilla nautiskelin aamuisia croissantin jämiä ja mietin, miten mukavaa elämä voikaan olla.

Croissantit pellillä

On onni täällä pieninä palasina…

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään