Ruuhkavuodet: Kun äidin opintovapaa vihdoin alkoi
Olen kertonut aiemmin useammassakin kirjoituksessani jääväni opintovapaalle. Olen antanut pieniä tiisereitä ja alustuksia aiheesta. Näiden pienien valaisujen jälkeen olen saanut useita pyyntöjä ja toiveita kirjoittaa opintovapaasta. Miten opintovapaan voi sijoittaa hektisiin ruuhkavuosiin? Miten aikuinen, keski-ikäinen nainen ja perheenäiti selviää opintovapaa-ajastaan? Lisäksi lukijat ovat toivoneet vinkkejä opintojen suorittamiseen aikuisiällä ja siitä, miten aikatauluttaa ja organisoida opinnot arkeen. Niin, että opinnot todella etenevät opintovapaan aikana…
Aikataulutus ja suunnittelu ovatkin opiskelun avaintekijöitä: ennakoimalla ja hahmottelemalla kokonaisuutta selviää monesta.
Itse olen haaveilut pitkään opintovapaasta. Viimeksi silloin, kun suoritin tohtorintutkintoani. Tällöin en kuitenkaan käyttänyt kuukauttakaan oikeudestani vapaaseen, vaan tein kaiken tutkimustyön joko omalla ajallani (vapaa-ajalla) tai apurahakaudella. Nyt, kun suuri unelmani journalistiksi opiskelusta vihdoin toteutui, päätin oikeastaan heti, että nyt! Nyt on minun aikani sijoittaa itseeni ja opiskeluun. Keskittyä kunnolla ja täysillä siihen, mitä teen.
Multitaskaus työn, opintojen ja ruuhkavuosiarjen pyörittämisessä ei houkutellut.
Olin ”varoitellut” perhettä viime syksystä lähtien ja ottanut toistuvasti esiin, että maaliskuun puolivälissä jään opintovapaalle. Saman tein työpaikalle. Olin ajoissa liikenteessä ja sain esihenkilöltä luvan opintovapaakausiini, joita vietän sekä keväällä että syksyllä. Molempina jaksoina kaksi kuukautta kerrallaan. Työarki mietitytti minua eniten: kuinka selviän opetuksesta, syksyn opetussuunnittelusta, opiskelijaohjauksista ja hankehommista vajaalla tuntimäärällä. Mutta. Tässäkin avaintekijäksi osoittautui suunnittelu. Kaikesta selviää.
Vai selviääkö? Miten selvitä perheen pyörityksestä ja opinnoista? Alkujännityksen jälkeen totesin nopeasti, että tästäkin selviää. Kymmenvuotias on koulussa pääasiassa kahdeksasta yhteen tai yhdeksästä kahteen, joten omaa, rauhallista opiskeluaikaa on yllin kyllin. Ja nyt, kun etätyöskentelystä on hiljalleen palattu lähikontaktiin, voin kaikessa rauhassa – kerrankin ketään muuta miettimättä – lähteä kampukselle. Hyvinvointitekonani olen ottanut tavaksi kävellä mennen tullen.
Saan happea, askeleita, pienen hien pintaan ja ennen kaikkea pään nollauksen ennen kotiarkeen palaamista.
Nyt, kun aikuiset poikamme ovat jo lentäneet pesästään, tämä kaikki tuntuu jopa aivan liian helpolta. Siis kaiken järjestely ja suunnitelmien luominen. Kun ennen joutui pelaamaan kolmen lapsen koulu-harrastus-palapeliä, nyt niin sanottuja liikkuvia elementtejä on vain yksi. Jos itseäni ja miestä ei lasketa. Harrastuspäivinä nipistän aktiivisesta opetusajasta ja ennakoin päivällisen suhteen: usein teen edellisenä päivänä niin paljon ruokaa, että se riittää kattamaan seuraavankin päivän päivällisen, eikä kiireentuntu iske päälle.
Kiireentuntu on ruuhkavuosissa elävän perheenäidin pahin vihollinen ja kaiken syövä voima.
Olen niin iloinen opinnoistani ja opintovapaastani. Journalismiopintoja edistää ja siivittää vahva tahtoni toimia sekä uteliaisuus kaikelle sille, mitä meille opetetaan. Parasta on, kun opin ihan oikeasti ihan uutta! Lisäksi on erityisen vapauttavaa, kun kaikenlaisen opiskelun, kirjoittamisen, pohtimisen ja tekemisen jälkeen ei tarvitse surra, miten jaksaa multitaskata työn, opintojen ja perhearjen keskellä.
Ei tarvitse enää iltasella avata sähköpostia tai herätä kukonlaulun aikaan vastaamaan posteihin. Nyt saan oikeasti keskittyä opiskeluun. Tämä on minun oma juttuni, matka kohti unelmia.
Nyt on tämän aika.
Tähän on tultu.
Minna
