Sano se ääneen: Saako lapsen ja nuoren ulkonäköä kehua?

“Oi, miten kauniit silmät sinulla on!”
“Vau, onpa sinulla upeat hiukset.”

“Kuinka hienosti oletkaan pukeutunut tänään!”

”Voi, miten sinusta onkin kasvanut upea nuori nainen…”

Moni vanhempi, huoltaja, sukulainen tai opettaja tunnistaa nämä spontaanit, hyvää tarkoittavat lausahdukset. Kehuminen tuntuu luonnolliselta ja hyvältä, sillä haluamme lapsen tai nuoren tuntevan itsensä arvostetuksi ja nähdyksi.

14-vuotias ulkomailla

Mutta saako lapsen ja nuoren ulkonäköä oikeasti kehua ja mitä vaikutuksia sillä voi olla?

Törmäsin LinkedInissä postaukseen, jossa käsiteltiin aihetta. Luin postauksen ja siihen tulleet kommentit ja aloin pohtia asiaa. Lukiessani keskustelua ja huomasin, että mielipiteet jakautuivat yllättävän vahvasti. Osa korosti, että positiivinen palaute ulkonäöstä voi tuoda iloa ja lisätä itsetuntoa, kun taas toiset varoittelivat siitä, että liiallinen ulkonäön korostaminen voi luoda paineita ja ohjata lapsen tai nuoren arvostamaan itseään enemmän ulkoisten piirteiden kuin taitojen ja luonteenpiirteiden (perusolemuksen) perusteella.

Itse ajattelen, että ulkonäön kehuminen voi lisätä lapsen ja nuoren itseluottamusta ja saada hänet tuntemaan, että hän on hyväksytty. Ulkoisten seikkojen havaitseminen ja rehellinen, oikeassa kohdassa lausuttu kiva kommentti voivat olla pieniä hetkiä, jotka jättävät lapseen ja nuoreen pysyvän jäljen.

Mutta – ja tämä on minusta melko pieni mutta – liiallinen tai yksipuolinen kehuminen ulkonäöstä voi luoda paineita ja vahvistaa ajatusta siitä, että ihmisen arvo perustuu ensisijaisesti ulkoisiin piirteisiin. Jos lapsi tai nuori toistuvasti kuulee, että hän on kaunis, suloinen ja hyvännäköinen ja hänellä on hienot vaatteet, hän voi alkaa yhdistää oman arvonsa pitkälti siihen, miltä näyttää, eikä siihen, mitä hän on, osaa tai tuntee.

Miten sitten kannattaa toimia ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Kehumalla ulkonäön lisäksi lapsen ja nuoren taitoja, persoonallisuuden piirteitä, toimintaa, ystävällisyyttä, luovuutta ja esimerkiksi yritteliäisyyttä voi tukea itsetunnon kehittymistä kokonaisvaltaisesti. On myös hyvä muistaa, että lapset tunnistavat helposti liioittelun ja kaikenlaisen päälle liimatun – kehuminen kannattaa tehdä aidosti ja tilannekohtaisesti.

Teini-ikä on erityisen herkkää aikaa itsetunnon kannalta. Kehut ulkonäöstä voivat tuntua ahdistavilta tai aiheuttaa vertailua ikätovereihin. Nuorten kohdalla voi olla hyödyllisempää keskittyä kehumaan nuoren taitoja, tekemistä, ajatuksia, luonteenpiirteitä ja oivalluksia.

Kun kehuminen ja huomioiminen ei liity vain ulkonäköön, lapsi ja nuori alkaa tunnistaa omia vahvuuksiaan. Kiitos, kannustus ja tunnustus esimerkiksi ponnisteluista ja parhaansa yrittämisestä kehittävät aina sisäistä motivaatiota. Kun kehutaan tekemistä ja myönteistä asennetta, tuetaan samalla pitkäkestoista itsetuntoa ja oppimisen intoa. Tämä taas auttaa lasta tai nuorta kohtaamaan haasteita luottavaisemmin, koska hän tietää, että hänen ponnistelunsa ja persoonansa ovat arvokkaita riippumatta siitä, miltä hän näyttää ulospäin.

Minusta ulkonäön kehuminen ei siis missään nimessä ole kiellettyä – tärkeintä on tehdä se monipuolisesti ja fiksusti.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Vuoden liikuntatilinpäätös – mitä kaikkea on tehty ja opittu?

Vuoden lopussa on tapana tehdä kaikenlaisia tilinpäätöksiä. Lasketaan plussia ja miinuksia, arvioidaan onnistumisia ja oppeja. Päätin tänä vuonna pysähtyä erityisesti yhden itselleni tärkeän teeman, liikkumisen, äärelle.

Kirjoitukseni ei ole niinkään suoritelista eikä kertomus siitä, miten treenasin täydellisesti ja täysillä koko vuoden. Se on enemmänkin katsaus siihen, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut, mitä olen harrastanut, minkälaisten lajien parissa puuhaillut, miten olen pärjännyt ja ennen kaikkea, mitä olen oppinut itsestäni suhteessa liikkumiseen.

Kahvakuula kädessä

Vuoden liikuntatilinpäätös – mitä kaikkea on tehty ja opittu?

Liikunta on tänäkin vuonna ollut säännöllistä, monipuolista ja ennen kaikkea tarkoituksenmukaista. Olen jatkanut aktiivista kuntosalitreeniä osaavan fysioterapeutin ja personal trainerin johdolla, ja uskallan sanoa, että voimaa on tullut lisää kaikissa lihasryhmissä. Se tuntuu kehossa, näkyy peilissä ja tuntuu ennen kaikkea arjessa.

Ennen minulle niin tärkeät lyhyet MyBnB-kotitreenit ovat jääneet täysin taka-alalle, sillä olen hiljalleen vaihtanut ne pidempiin kuntosalin ryhmäliikuntatunteihin. Viikoittaisiin treeniohjelmiin on mahtunut erityisesti eritasoista cross trainingia, pure strengthia sekä muutamia pilatestunteja ikään kuin tasapainottamaan kokonaisuutta.

Lisäksi olen lenkkeillyt (edelleen) pääasiassa reippaasti kävellen. Reipas kävely tarkoittaa itselleni 127–140 sykkeellä kävelemistä, noin seitsemää kilometriä tunnissa vauhdilla. Silloin hengästyn ja pystyn vaivoin puhumaan kävellessäni. Jos otan ”kyytiin” kävelykaverin, vauhti hiljenee ja puhe kiihtyy. Kaverikävelyillä syketaso jää usein 100–120 välille ja nopeus jää viiteen kilometriin tunnissa -tasolle.

Työmatkakävelyt ovat edelleen parasta, mitä tiedän: ne ovat helppoja, palauttavia ja täysin aliarvostettuja hyvinvoinnin perusrakennuspalikoita. Työmatkakävelyillä en voi ylläpitää kovaa sykettä, sillä vain harvoin ehtisin suihkuun ennen työpäivän alkua. Toiseen suuntaan se toki onnistuu.

Porraskävely

Yksi tärkeä muutos liikuntatottumuksissani on ollut se, että olen – viisaan personal trainerini suosituksesta – lisännyt hengästyttävää liikuntaa. Sykkeen nosto ei ole enää vain ”joo, mun pitäisi” -juttu vaan osa harjoittelukokonaisuutta, joka tukee jaksamistani ja terveyttäni. Olen havainnut, että erityisen kovan sykkeen cross trainingin tai salitreenin jälkeen olotila on aivan ihmeellisen hyvä.

Jos tästä liikuntavuodesta pitäisi nostaa yksi tärkein oivallus, se olisi tämä: voimaharjoittelu on kaiken a ja o. Se on pohja, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Kun kehitän voimaa, jaksan liikkua. Kun kehitän voimaa, pysyn toimintakykyisenä. Kun keho on vahva, se kestää arjen kuormitusta, stressiä ja esimerkiksi sairauksia ja sairastumisia hyvin. Voimatreeni ei siis vie minulta energiaa vaan antaa sitä.

Vuoden aikana olen kasvattanut lihaksia ja kerryttänyt samalla painoa hieman yli kolme kiloa (jos lasken koko vuoden ja kahden kuukauden pt-treenien aikana saavutetun kilonousun, se on nelisen kiloa). Vaaka näytti ennen progressiivista voimatreeniä 53,2 kiloa, nyt mittarissa on tasan 57 kiloa. Vaatteita on pitänyt vaihtaa, koska ne ovat erityisesti ylävartalosta käyneet aivan liian pieniksi. Ja tiedättekö mitä? Se tuntuu hyvältä.

Minna salilla -kuvakollaasi

Peilistä minua katsoo nainen, joka näyttää hyvinvoivalta ja joka on peilikuvaansa tyytyväinen. Ei siksi, että pitäisi näyttää joltain tietyltä, vaan siksi, että voin kaiken kaikkiaan hyvin.

Liikkuminen ei ole jäänyt vain lenkkipoluille ja kuntosalille. Se näkyy hyvissä yöunissa, fyysisessä toimintakyvyssä, mielenterveydessä ja selkeärankareuman hallinnassa.  Ja kyllä, se näkyy myös ruokahalussa. Perusruoka maistuu, ja proteiinia on lisätty päiviin tukemaan palautumista ja kehittymistä.

Jos tätä liikuntavuotta arvioisi sanallisesti, antaisin itselleni arvosanan hyvä. En ole täydellinen, liikkuminen ei ole minulle pakonomaista, mutta harjoittelen säännöllisesti ja fiksusti ja saan pätevää ohjausta tekemiseeni. Kuuntelen paitsi personal traineria myös itseäni ja kehoani. Liikun ja olen liikkunut siksi, että se tekee minulle hyvää. Ja se on ehkä tärkein juttu, jonka olen ikinä liikunnasta oppinut. Ensi vuoteen ei tarvitse tehdä suuria lupauksia. Riittää, että jatkan samaa rataa.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään