Kun keho kertoo, kuka olet – oivalluksia hermostotyypeistä Krapin Umenessa

* Kaupallinen yhteistyö Krapin hovi, Krapin paja ja Krapin Umen.

Teimme kolmetoistavuotiaan kanssa taannoin täydellisen tyttöjen reissun Tuusulan Krapin elämysviikonlopulle. Saimme muun muassa kokea Krapin Umenen Hermosto tutuksi -harjoitteen idyllisessä joogasalitilassa.

Osallistujille jaetussa A4-paperissa luki: ”Arjessa menestymisen kannalta on oleellista osata sytyttää mielen ja kehon tarvitsema energia sen sijaan, että vain keskitytään suuntaamaan energiaa kohti haluttuja toimintoja.” Sitten siinä puhuttiin vaikuttimista ja käynnistysenergiasta. Olin aluksi ihan pihalla, mutta upean ohjaajan Salla Rinteen johdolla pääsin nopeasti kärryille siitä, mitä ollaan tekemässä.

Kolmetoistavuotias joogasalilla

Keho ei toimi ilman hermostoa, eikä mieli liiku ilman hermoston myötävaikutusta. Hermosto on kuin näkymätön orkesterinjohtaja, joka säätää virettä, valppautta, rauhoittumista, liikettä ja palautumista. Siksi sen tunteminen ja ymmärtäminen ei ole pelkästään keho- tai hyvinvointinörttien juttu vaan ihan jokanaisen ja -miehen arjen supervoima, hyvinvoinnin osatekijä, palapelin olennainen osa, yhdenlainen terveyden kivijalka.

Kun hermosto tulee tutuksi, voi tunnistaa omia vireystilojaan – ja vaikuttaa niihin. Esimerkiksi hengitys ei ole pelkkä automaatio vaan suora yhteys hermoston säätelyyn. Tietyllä tavalla hengittämällä voimme rauhoittaa kehoa tai virittää sen valppaaksi. Lisäksi pienetkin liikkeet, ravistelu, venytys tai esimerkiksi äänen tuottaminen voivat luoda yhteyden kehon kanssa. Tämä ei vaadi minkäänlaisia erikoistemppuja vaan lähinnä tietoista läsnäoloa ja harjoittelua.

Oivalluksia hermostotyypeistä

Krapin Umenen Hermosto tutuksi -session aluksi Salla herätteli meitä ajatukseen siitä, että olemme kaikki erilaisia. Melko kliseinen herättely, mutta hetkessä ymmärsin, miksi tämä sanottiin heti alkumetreillä. Nopeasti oivalsin, että me todella olemme erilaisia monella tavalla, siksi meidän tulee toimia samoissakin tilanteissa hieman eri tavalla…

Tämän jälkeen Salla testasi, olimmeko me osallistujat yhteisö- tai ymmärrysihmisiä. Arvasin itseni (ja lapseni) oikein jo ennen testausta lukiessani paperista näiden kuvauksia. Yhteisöihminen luo liittoja ja ryhmiä, hänelle toveruus ja hyväksyminen ehdoitta ovat tärkeitä. Hän pelkää tuntematonta ja hänellä on tarve yhteisöllisyydelle. Ymmärrysihminen taas on järkeilevä päättelijä, hänelle on tärkeää löytää ymmärrys ennen toimintaa, hänen pelkonaan on kaaoksen tunne, ja hänellä on tarve jonkinlaiselle järjestykselle. Bingo, siinä olimme minä ja kolmetoistavuotias lapseni. Myös testauksen mukaan olimme molemmat ymmärrysihmisiä.

Testaushetki ohjaajan kanssa

Seuraavaksi testasimme tapojamme toimia ja liikkua, olla ja käyttää energiaamme. Saimme tietää ns. hermoston toimintaan liitetyistä ”persoonallisuus- tai reagointityypeistä”, jotka kuvaavat sitä, miten ihmiset käyttäytyvät ja reagoivat eri tilanteissa, miten heidät saa toimimaan ja miten heidän kannattaa toimia esimerkiksi treenatessa.

Minä olen ratkaisija: minulla on tarve strategioille, rationaalisuudelle ja tilanteiden hallinnalle. Olen tunnollinen ja lojaali tavoitteille, ratkaisuille ja näitä mahdollistaville ihmisille ja ympäristölle. Tarvitsen mahdollisuuden analysoida ja pähkäillä asioita ennen kuin koen voivani hyväksyä ne. Tarvitsen oman henkisen tilani, selkeät vastuut ja hallitut toimintaympäristöt. Olen intuitiivinen, ennakoin ja visioin tulevaa. Vahvuutenani on takaketjun käyttäminen, hermostotyypillinen asentoni on oikea jalkaterä hieman auki, tietoisuus oikealla jalalla. Tunnistin itseni.

Ja niin tunnisti kolmetoistavuotiaskin. Hän on innostaja, jolla on tarve ainutlaatuisuudelle, yksilöllisyydelle ja ihanteille. Hän tarvitsee tunteen positiivisesta ja mielialaa kohottavasta ilmapiiristä etenkin uusissa tilanteissa. Hän tekee päätöksiä tunteisiin perustuen ja käyttää tunteita löytääkseen faktoja. Liika informaatio turhauttaa hänet. Innostaja arvostaa yhteyttä toisiin ja havaitsee ympäristönsä tunteita. Vahvuutena takaketjun käyttäminen, ja hänen hermostotyypillinen asentonsa on vasen jalka hieman auki, tietoisuus vasemmalla jalalla.

Testaus ja selitteet olivat äärimmäisen mielenkiintoisia, ja me ymmärsimme lopulta paljon itsestämme – myös toisistamme. Nyt tiedämme, miten kyykky sujuu parhaiten tai miksi tietty asento tuntuu vahvalta, kun jalat ovat tietyssä asennossa. Kolmetoistavuotias totesi parituntisen setin jälkeen, että se oli parasta koko Krapin-reissussa. Hän haluaisi lisää!

Kolmetoistavuotias joogassa
Salla ohjaa hermostosessiota

Krapin Umen tarjoaa rauhoittumista, liikettä, ääntä ja hiljaisuutta

Krapin Umen ei olekaan vain hyvinvointistudio, vaan ihan omanlaisensa kokemuksellinen tila, jossa keho, mieli ja hermosto saavat ravistelun ja rauhoituksen, jotka tuntuvat ja mietityttävät vielä pitkään jälkeenpäin. Krapin Umen tarjoaa yksilöllisiä ja ryhmille räätälöitäviä hyvinvointipalveluita. Se tarjoaa rauhoittumista, liikettä, ääntä ja hiljaisuutta, joka saa osallistujan kurkistamaan syvemmälle itseensä kuin ehkä koskaan aiemmin.

Ennen kaikkea Umen tarjoaa uskomattoman asiantuntevat ohjaajat, joiden kanssa aika kuluu siivillä ja jotka todella osaavat hommansa. Sanoisin (toistan itseäni), että tässä olisi upea ja kiinnostava konsepti työhyvinvointipäiviin tai vastaaviin, myös ystäväporukoille, polttareihin tai oikeastaan mihin tahansa. Kokoa porukkasi ja varaa paikkasi Umenen elämyspäivistä!

Oli kerrassaan ihana kokemus!

Tähän on tultu.

Minna

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Elokuisen viikon parhaat kuvina

Viikko on mennyt nopeasti, tekisi mieli kirjoittaa, että aivan liian nopeasti. Kesäinen sää, tunnelma ja kesätouhutkin onneksi jatkuvat, vaikka kolmetoistavuotias onkin jo koulussa ja mies tiiviisti työssään. Minä lomailen ja harrastan sivutyönä toimittajan hommia. Ja se on ihanaa!

Alkuviikko touhuttiin vielä lapsen kanssa yhdessä viimeisten kesälomapäivien juttuja, kävimme muun muassa koulutarvikeostoksilla ja hän vietti koko tiistain Linnanmäellä ystäviensä kanssa. Naapuriperheen äiti lähti viemään heitä huvipuistoon, ja minulla oli aivan ihmeellistä omaa aikaa aivan ihmeellisen paljon. Tuhtasinkin kaikenlaista itselle mukavaa. Loppuviikolla alkoi koulu, ja viikonloppuna pääsimme lastenhoitohommiin kummitytön luokse ja sunnuntaisyömään Ruissalon Tenléniin. Suosittelen.

Kokosin elokuisen viikon parhaat kuvina

Kuva bussin ikkunasta
Aloitetaanpa viikon kuvakoonti tällä vähän tylsällä kuvalla, johon kuitenkin liittyy ihan kiva kesälomatarina. Tiistaina, kun kolmetoistavuotias lähti kavereineen Linnanmäelle, minä haahuilin ympäriinsä: reippaan ja pitkän, kaupunkiin suuntautuneen aamulenkin jälkeen tapasin kummityttöä ja hänen äitiään kahvilassa, jonka jälkeen ehdin olla kymmenisen minuuttia kotona, kun puhelimeni soi. Ystäväni soitti ja pyysi minua keskustaan. Nanosekunnissa olin valmis lähtemään, ja koska ulkona satoi vaakatasossa, päädyin linja-autokyytiin. Turun joukkoliikenne on uudistunut heinäkuussa, ja ensimmäistä kertaa uudistuksen jälkeen bussissa istuessani tajusin, ettei se menisikään keskustaan. Sumplin hetken, katsoin kartasta pysäkin, jolla jäisin pois ja kävelin lopun matkaa. Sadekin oli lakannut. Siinä kävellessäni mietin, miten ihmeellisen vapaata minulla olikaan, haahuilla yksikseni, nähdä ystäviä ja lähteä ovesta koska vaan mihin tahansa. Ihana loma! Kävelimme yhdessä kotiin päin ystäväni kanssa, silloin paistoi jo aurinko.
Persiljat laatikossa
Kuten aiemmassa ei-mennyt-niin-kuin-strömsössä-postauksessani kirjoitin, avokasvilavan istutuksista näyttää selvinneen vain persilja. Siinä ne seisovat tomerina märässä mullassa. Olen käyttänyt persiljaa jo monissa ruoissa ja salaateissa – kyllä oman maan antimet maistuvat hyviltä! Ensi keväänä tämä lava tarvitsee joko kasvihuoneseinät ja -katon tai jonkun pressun päälleen…
Elmo-lemmikkisiili
Elmo-lemmikkisiili on jokapäiväinen ilomme. Tällä viikolla hän oli erityisen touhukas: mennä viipelsi lattialla, tutki, kaiveli mattoa, pöyhi pyyhkeissä ja maiskutteli matoja. Hänestä on tullut ajan myötä (kummallista, että vanhetessa reipastuu) virkeä pieni siili, jonka touhujen katseleminen rentouttaa ja tuottaa valtavasti iloa.
Urheilupuisto
Keskiviikon yleisurheilukisoissa oli viileä. Kesän lämpöön tottumisen jälkeen kaikki alle 20 astetta ilman aurinko tuntuu aivan liian kylmältä. Kolmetoistavuotias kilpailu ansiokkaasti kolmiloikassa (kovan tuulen vuoksi ennätystulos ei kuitenkaan kelvannut tilastotulokseksi….hmh), ja minä olin toimitsijavuorossa kiekonheitossa.
Kolmetoistavuotias lähdössä kouluun
Koulut alkoivat Turussa torstaina. Kolmetoistavuotias lähti kahdeksannelle luokalle iloisin ja odottavaisin mielin. Olen joka vuosi ottanut hänestä kuvan juuri ekan koulupäivän lähtötilanteesta, niin tein nytkin. Koulujen alku on minusta jollakin tavalla idyllistä sekä lapselle että aikuiselle, etenkin aikuiselle, joka jää pitkän yhteisen kesäloman jälkeen yksikseen seisomaan ovelle ja katsomaan loittonevaa selkää. Jokin uuden alun tunnelma näissä tilanteissa kutkuttaa minua.
Terassi
Olemme viitisen vuotta pohtineet ja miettineet ja ihmetelleet, mitä tekisimme karulle terassillemme. Olemme pähkäilleet kalusteita ja lopulta aina tyytyneet ”katselemaan vielä”. Nyt vihdoin päätimme hankkia sohvaryhmän pöytineen terassin toiseen päätyyn. Pöytähän meillä on ollut asuntoon muutosta saakka, mutta muuten terassi on ollut melkoisen tyhjillään. Grilliä lukuunottamatta… Hankimme terassisetin, jonka mies kokosi iltapuhteekseen torstaina ennen saarimökille lähtöään. Siitä tuli kiva. Olen jo ehtinyt istua sohvalla muutamia kertoa kahvimukini kanssa ihailemassa merimaisemia.
Minna hymyilee
Tämä on ollut viikon ilmeeni: jollakin tavalla fiilis on ollut iloinen, ihmeellinen, uutta odottava, tyytväinen ja innostunut. Lomaa on vielä jäljellä, toimittajan hommia on riittävästi ja kaikki on soljunut ilman sen kummempia kompurointeja. Nautin lenkkeilystä, hyvin sujuvista ja eteenpäin menevistä salitreeneistä ja siitä, että meillä jokaisella on oma paikkamme kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä. Pistää hymyilemään.
Extran kansi
Toimittajan hommia en ole liioin blogissa esitellyt. Nyt esittelen yhden: sain haastatella näyttelijä Helmi-Leena Nummelaa ja kirjoittaa hänestä ”Turku-jutun” Turun Sanomien Extra-liitteeseen. Tätä juttua oli kiva tehdä, ja myös lopputulos on mielestäni oikein kiva. Nummela on valloittava ja ihana persoona, kuvaajalla ei ollut kiire ja minäkin siinä sivussa pärjäilin. Hyvällä ja toimivalla porukalla syntyy hyvää jälkeä!
Vaunut ja puisto
Lauantaina pääsimme kolmetoistavuotiaan kanssa hoitamaan kummityttöämme. Hän on ihana, ja hänen kehitystään on hauska seurata. Tämä oli ehdottomasti koko viikonlopun kohokohta ja koko viikon odotetuin tapahtuma. Sunnuntaina ulkoistimme ruokailun Ruissalon Tenléniin, joka on jokaisella vierailulla tarjoillut erinomaista ruokaa. Niin nytkin.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään