Tag: arki

Taivaallinen raparperipiirakka

Taivaallinen raparperipiirakka

Raparperi kuuluu kesään. Itse en ole niinkään raparperin suurkuluttaja enkä esimerkiksi pidä liian isoiksi palasiksi jätetystä raparperista piirakassa. Tai missään. Raparperikiisseliä en syö, kuten en mitään muutakaan kiisseliä. Pidän raparperia jollakin tavalla idyllisenä ja raikkaana kesätuotteena ja ihailen toisten tekemiä raparperiherkkuja. Kerran tai kaksi kesässä leivon kuitenkin omalla suosikkireseptilläni piirakan, jota syön itse yhden palan […]

Kesälomasuunnitelmia

Kesälomasuunnitelmia

Kesäloma on yliarvostettua aikaa, totesi ystäväni kerran. Heti seuraavassa hetkessä äitini muistutti, ettei kesälomaan kannattaisi ladata kamalasti odotuksia. Toisaalta ymmärrän molemmat näkökulmat ja linkitän ne tavallaan toisiinsa: molemmissa pääsanoma on se, että parempi olla suunnittelematta mitään erityistä ja unohtaa liika kesälomafantasiointi. Ei pety. Ei pidä siis liiemmin hehkuttaa loman alkua mielessään, työpaikalla tai somessa eikä […]

Kolme arkista havaintoa keskeneräisyydestä

Kolme arkista havaintoa keskeneräisyydestä

Työpaikkani Messissä (intranet) on blogi, johon työntekijät saavat vapaasti kirjoittaa eri aiheista ja joihin lukija saa painaa tykkäyksen ja kommentoida halutessaan. Matalan kynnyksen kirjoitusalusta, josta useimmiten löytää varsin mukavaa, koskettavaa, kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Niin nytkin. Eräs minulle tuntemattomampi kollega oli kirjoittanut hienon ja minua liikuttaneen jutun keskeneräisyydestä, siitä miten hänen hermonsa eivät tahtoneet […]

Viikon parhaat: Miten lapsi näkisi arkemme?

Viikon parhaat: Miten lapsi näkisi arkemme?

Viimeinen kokonainen työviikko ennen kesän vapaajaksoa on lopuillaan. Tammikuussa sitä ajattelee, että kesäkuun ensimmäisen viikon minä pyhitän kirjallisille töille, arvioinneille ja lukujärjestysten räätälöinneille. Otan vähän kevyemmin. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla sitä huomaa, että viikko on ammuttu niin täyteen olennaisia ja pakollisia työtehtäviä, että hirvittää. Se siitä kevyemmästä työviikosta… Kysyin sosiaalisessa mediassa, millä tavoin koostaisin viikon parhaat. […]

Turvallinen työilmapiiri sallii ääneen huokaisemisen

Turvallinen työilmapiiri sallii ääneen huokaisemisen

*) Olen julkaissut tekstin aiemmin työyhteisön Messi-intranetissä 2.6.2021. Työ ja työyhteisö ovat hyvinvointia tukevia voimavaroja, ja sosiaalinen vuorovaikutus työssä voi olla yksi elämän mukavista asioista. Pitkäaikaisista työkavereista voi kehkeytyä jopa ystäviä – luotu side säilyy, vaikka työpaikka tai työtehtävät organisaation sisällä vaihtuisivat. Tiedetään, että työmotivaatiota ja työn imua lisää turvallinen työyhteisö, joka sallii ja arvostaa […]

Mitä ilmeanalyysi kertoo minusta?

Mitä ilmeanalyysi kertoo minusta?

Minulle on tehty monenlaisia ja monenmoisia psykologisia testejä: persoonallisuus-, johtajuus- ja vuorovaikutustestit ovat kuuluneet osaksi työhaastatteluprotokollaa, täydennyskoulutuksia tai työpaikan ryhmädynamiikan ja työtehon selvityksiin. Jokainen niistä on ollut omalla tavallaan kiehtova, jännittävä ja oikeellinen. Olen jokaisesta tunnistanut itseni, kun testejä on käyty työpsykologin ja muiden asiantuntijoiden kanssa läpi. Joka kerta olen myös hämmästynyt. Eniten kaikista on […]

Viikon parhaat hetket kuvina

Viikon parhaat hetket kuvina

Viikko on ollut työntäyteinen ja kiireinen, paikoin jopa ahdistavan täynnä kokouksia, hankepalavereja, yhteistyötapaamisia, opiskelijaohjauksia, opinnäytetöiden arviointeja ja erilaisissa järjestelmissä poukkoiluja. Tarjoan kahvit tai pitsat tai melkein mitä tahansa sille, joka kehittää tietojärjestelmän, jossa on integroituna kaikkien (k a i k k i e n) työssäni tarvittavien järjestelmien ominaisuudet ja mahdollisuudet. Koska viikkoon mahtunut paljon ja […]