Tiedättekö se tunteen, kun näyttää siltä, että kaikki ympärillä intoilevat jostakin asiasta, johon itse ei vain pääse sisälle? Tai sen tunteen, kun jokin asia tuntuu olevan muille päivänselvä, ja itse kyseenalaistaa koko jutun?

Kun koetan analysoida sitä, mikä jossakin pienessä kopissa asumisessa viehättää, niin ennen muuta se, mistä kaikesta olisi vapaa: hyvin vähän siivottavaa, väkisinkin vähän materiaa, jota täytyy hallita, järjestellä, hoitaa…

Itsensä puolustaminen voi edellyttää valintoja, joiden moraalinen oikeutus ei olekaan yksiselitteinen – ainakaan sen sukupuolen edustajille, jotka ovat tottuneet kokemaan muiden hyvinvoinnin olevan heidän vastuullaan.

Metsästys vaikuttaa olevan vastaus moneen ongelmaan, joita eläintuotannosta pyritään osoittamaan. Silti erittäin usein henkilö, joka vastustaa eläintuotantoa, vastustaa myös metsästystä.

Aika usein, kun seuraan niitä henkilöitä, jotka asettavat aatteet ihmissuhteiden edelle, huomaan miettiväni, että juuri he kipeimmin tarvitsisivat sitä, että elämässä olisi eri tavoin ajattelevia ihmisiä.

Koska työ vie niin paljon, sen pitää myös antaa paljon. Tästä ajatuksesta en pääse yli enkä ympäri.

Kun leikkauksiin motivoi halu muokata omaa ulkonäköä enemmän jonkin mielessä olevan ihannekuvan mukaiseksi, tässä on nähdäkseni ongelmia, joita aion tässä postauksessa käsitellä.

Kilpailuttaminen on työn kautta tuttu asia, eli siitä on kokemusta muutenkin kuin kotitalouden menojen osalta. Uskon siis pystyväni antamaan muutaman kilpailuttamiseen liittyvän hyödyllisen vinkin.

Omia elämänvalintoja voi, saa ja pitää miettiä, mutta kun valintoja tekee, ei niitä pitäisi joka käytännön käänteessä kyseenalaistaa, kun vähän väsyttää tai harmittaa.

Tällaisena aikana kaikenlaista toksisuutta nähdään vähän joka puolella. Voisi kuitenkin kysyä, eikö juuri loputon loukkaantumisen kehä ole toksista – oikein supermyrkyllistä?