Mistä puhutaan, kun puhutaan työstä?
Huomaan todella usein kirjoittavani, että suhtaudun johonkin asiaan ristiriitaisesti – ja nyt pääsen taas kirjoittamaan niin. Aion nimittäin pohtia, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme työstä, ja täytyy heti sanoa, että näen tämän aiheen kahdesta lähes päinvastaisesta näkökulmasta. Kuitenkin nämä molemmat ovat mielestäni relevantteja ja tärkeitä – ja jopa yhdistettävissä.
Kuten olen aiemminkin kertonut, oma suhteeni työhön ei ole ollut ongelmaton. Olen ollut jossakin vaiheessa elämääni työtä vailla, jopa melko pitkään. Minulla on myös aina ollut tietty ominaisuus, joka ei ole välttämättä sosiaalisesti erityisen hyväksyttävä: minun on vaikea pakottaa itseni tekemään työtä vain siksi, että työtä nyt vain kuuluu tehdä.
Pidän toisin sanoen työn merkityksellisyyttä tärkeänä asiana. Hyvin mielelläni tarjoan samaa ratkaisua myös muille: jos työnteon kanssa esiintyy kipuilua, on aiheellista miettiä, miten työnteosta – ja sitä kautta myös elämästään – saisi mielekkäämpää.
Tältä pohjalta minun ei tietenkään ole vaikea ymmärtää, miksi toivotaan mielekästä ja merkityksellistä työtä ja korostetaan näitä asioita, kun puhutaan työnteosta. Sellaista työtähän olen itsekin tavoitellut ja sitä muillekin suosittelen! Siitä huolimatta – ja tässä päästään nyt siihen ristiriitaan – saan välillä pinnistellä ollakseni pyörittelemättä silmiäni, kun luen ihmisten ajatuksia heidän unelmatyöstään.
Luovuutta, pörröisiä eläimiä, omien arvojen mukaista toimintaa… ja niin edelleen. Mikä näissä sitten häiritsee? Ehkä ennen muuta se, että välillä on pakko melkein tarkistaa, mihin kysymykseen on vastattu. Kerrotaanko tässä nyt oikeasti, millaista työtä haluttaisiin tehdä? Vai kerrotaanko sittenkin vaikkapa siitä, mitä harrastuksia haluttaisiin aloittaa?
Toki jos kysytään unelmia, saahan silloin unelmoida. Ei silloin tietenkään tarvitse vastata, että nykyiset työmarkkinat ja asuntolainani huomioiden minun on parempi vain pysyä nykyisessä työssäni. Saa antaa mielikuvituksen lentää ja irrottautua hetkeksi omasta arjestaan! Silti hiukan ihmettelen, että jos puhutaan työstä, eikö silloin kuitenkin pitäisi puhua… no, työstä?
Vaikka olen valmis liputtamaan mielekkään työn puolesta nyt ja aina, en voi olla muistuttamatta eräästä realiteetista: työstä maksetaan siksi, että se tuottaa arvoa muille – ei siksi, että se tuottaa arvoa tekijälle itselleen. Ihanteellisessa tapauksessa nämä molemmat toteutuvat, muttei ensimmäistä kohtaa voi silti unohtaa.
Karkeasti ja yksinkertaistetusti sanottuna työnteossa maksetaan juuri siitä, että tekee jotakin, mikä ei yleisillä mittapuilla ole vain kivaa. Jos kyse olisi vain kivojen asioiden tekemisestä, niille riittäisi yllin kyllin tekijöitä ilman, että siitä täytyisi maksaa kenellekään. Itse asiassa niiden kivojen asioiden tekemisestä – joita joskus myös harrastuksiksi kutsutaan – voi joutua jopa itse maksamaan.
Ehkä joku ajattelee nyt, että onpas mustavalkoinen käsitys työnteosta. Haluankin heti sanoa, että tiedän kyllä töitä olevan monenlaisia, myös niitä kutsumus- ja unelma-ammatteja. Totta tosiaan joku elättää itsensä luovuudella, joku toinen tekee töitä juuri niiden pörröisten eläinten kanssa ja joku kolmas kokee suurta harmoniaa arvojensa ja työnsä välillä. Samoin aina joku onnistuu tekemään siitä harrastuksestakin työn, niin että sillä jopa elää.
Niitä ammatteja, joissa unelmat ja intohimot yhdistyvät työntekoon, kehottaisin kuitenkin katsomaan hieman tarkemmin. Nimittäin tie siihen, että vaikkapa luovuus elättää, on usein pohjimmiltaan jopa kivikkoisempi kuin sillä hieman arkisemman duunin tekijällä, ja siltä tieltä moni joutuu syrjään jo alkumetreillä. Samoin ihanien eläinten kanssa töitä tekevä tuskin voi olla törmäämättä myös eläinten kanssa työskentelyn raadolliseen ja sydäntä särkevään puoleen. Arvojen mukainen työkään harvoin sisältää mahdollisuutta loputtomaan sooloiluun. Jossakin vaiheessa tulee vastaan se tilanne, jossa on toimittava jonkun muun (kuten työnantajan tai asiakkaan) edun mukaan, ei aina vain sataprosenttisesti oman mielen ja arvojen mukaan.
Joskus sen takana, että pystyy yhdistämään intohimonsa ja työnsä, voi olla sellaisia kompromisseja, valintoja ja luopumisia, jotka nostaisivat näistä töistä haaveilevien hiukset pystyyn.
Jos joku nyt ajattelee, että olipa ympäripyöreästi sanottu, niin heitän mietittäväksi pari kysymystä, jotka toivottavasti selventävät sitä, mitä tarkoitan: Jos joku elää luovalla työllä, paljonko hän siinä ohessa brändää itseään ja kaupallistaa omaa luovuuttaan? Jos jollakin toisella on sellaista lahjakkuutta, että hän pystyy tekemään harrastuksesta työn ja näin toteuttamaan jotakin, mistä moni vain haaveilee, paljonko sen lahjakkuuden rinnalle on tarvittu verta, hikeä ja kyyneleitä?
Kirjoitan nyt jossakin määrin kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska osa omista tuloistani tulee sellaisesta työstä, joka on monille haavetta ja unelmaa. Enkä minä sitä kiistä, että haavetta ja unelmaa se on ollut – ja yhä edelleen on! – myös minulle itselleni. Kuitenkin todellisuus sen takana on aika paljon karumpi ja kulmikkaampi kuin unelmissa.
Ajan tällä takaa sitä, että vaikka maailmassa on tietysti monenlaisia töitä ja ammatteja ja osassa niistä on unelmatyön hohtoa, yhdestä asiasta on hyvin vähän poikkeuksia: työ on työtä ja siitä saa rahaa juuri siksi, että se luo arvoa muille.
Enkö ole tässä oikeastaan tullut jo hyvin kauas siitä toisesta näkökohdasta, että työn pitäisi olla merkityksellistä ja mielekästä? Tavallaan, mutta juuri tässähän se ratkaistava yhtälö piileekin. Eiköhän jokainen meistä tekisi mielekästä työtä, jos sellaista olisi saatavilla vain sillä, että luettelee, mitä kaikkea olisi omasta mielestä kiva tehdä ja minkä asioiden parissa olisi kiva työskennellä. Tosielämän haaste piilee juuri siinä, että onnistuu yhdistämään kaksi asiaa, jotka usein tuntuvat repivän eri suuntiin: sen, että pystyy tuottamaan muille arvoa eli tekemään jotakin rahan arvoista, ja sen, että itse kokee tekemänsä asiat merkityksellisiksi.
Tämä yhtälö on mahdollista ratkaista, mutta helppoa se ei aina ole. Helpommin päätyy tilanteeseen, jossa tekee työkseen ”ihan vain jotakin” ja haaveilee asioista, jotka on kenties liki mahdotonta muuttaa työnteon muotoon.
Siitä huolimatta, että postauksen sävy tuntui kenties aika negatiiviselta, haluan vielä sanoa, ettei tarkoitukseni ole ampua alas kenenkään unelmia. Tarkoitus on sanoa, että työelämään liittyvissä haaveissakin olisi syytä muistaa, mitä sana ”työ” oikeastaan tarkoittaa ja pitää sisällään. Mitä toteuttamiskelpoisempaan muotoon onnistumme unelmamme muotoilemaan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on myös toteuttaa ne.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuva Pexels/CC0/Pixabay
