Pari huomiota siivouksesta

Olen aikoinani esitellyt oman siivoussysteemini varsin perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti. Seison edelleen tämän systeemin takana ja noudatan sitä tunnollisesti. Jos itseään ja kotiaan saa kehua, niin voin sanoa, että hyvin toimii!

Siivoussysteemiä esittelevän postauksen jälkeen olen tehnyt pari pienehköä muutosta. Niistä merkittävin on se, etten imuroi enää koko kotia joka viikko. Alun perin olen ajatellut, että kun talo ei ole valtavan suuri, niin sen voi ihan hyvin imuroida kokonaan, kun kerran kaivaa imurin komerosta. Sittemmin, kun turhan työn välttäminen on alkanut tuntua entistä tärkeämmältä, olen muuttanut systeemiä niin, että vähiten imuroinnin tarpeessa olevat huoneet (kuten työhuone) imuroidaan vain joka toinen viikko. Tämä on ollut mielestäni hyvä muutos eikä ole vaikuttanut siisteystasoon millään näkyvällä tavalla.

Kerron tämän korostaakseni asiaa, jota koetin tuoda ilmi jo siivoussysteemiä esitellessäni: Juuri ne oman kodin siivoustarpeet on hyvä kartoittaa ja miettiä tarkkaan. Näin ei jää mitään siisteyden kannalta olennaista tekemättä, mutta toisaalta voi välttää turhaa työtä. Toimivat siivousrutiinit selkeyttävät ja helpottavat arkea hurjasti, ja onneksi niitä voi aina parannella, jos muutostarvetta ilmenee.

Siitä huolimatta, että olen aikoinaan esitellyt siivoussysteemini mielestäni varsin onnistuneesti ja selkeästi, on pari asiaa, jotka haluan siivouksesta vielä erikseen nostaa esiin.

Toinen näistä on se, etten ymmärrä, miksi monien kotitöissä lattia näyttelee niin suurta roolia. Voi olla, että olen tässä suhteessa omituinen, mutten ole koskaan kokenut omassa tai kenenkään muunkaan kodissa, että juuri lattian siisteystaso vaikuttaisi eniten viihtyisyyteen. Totta kai se pistää silmään, jos lattia on kerta kaikkiaan törkyinen. Yleisesti ottaen siisteyteen kuitenkin vaikuttavat huomattavasti enemmän asiat kuten se, onko tavaroita hujan hajan, onko keittiö puhdas… Siksi olenkin ihmetellyt sitä, että monet saattavat imuroida ja mopata lattiaa hyvin säännöllisesti ja tunnollisesti – samalla, kun he katselevat kuukaudesta toiseen esimerkiksi samoja pöytien päällä olevia tavarakasoja. Ainakin omaan silmääni ne tavarakasat pistävät huomattavasti ikävämmin kuin se, jos lattialla on vähän koirankarvoja tai leivänmuruja.

Jos minulle heitettäisiin haaste siivota koti 15 minuutissa niin, että vaikutelma olisi sen jälkeen mahdollisimman siisti, tuskin edes koskisin imuriin. Tarkistaisin ensin, ettei mitään ylimääräisiä tavaroita loju missään ja sitten siivoaisin keittiön ja WC-tilat niin hyvin, kuin ehtisin. Lattioille en tekisi mitään muuta kuin poistaisin eteisestä mahdolliset näkyvät roskat harjalla ja rikkalapiolla.

Toisaalta tiedän, että monien makuun minä panostan lattioiden siisteyteen jopa erittäin vähän: enhän esim. moppaa kaikkia lattioita läpi kuin kahdesti vuodessa. Itse en pidä tätä liian vähäisenä määränä, koska tälläkään systeemillä minulla ei suinkaan ole mopatessani vastassa kovin likaisia lattioita. Ymmärrän sen, että tilanne voisi olla erilainen, jos talossa asuisi esimerkiksi pari sotkuista taaperoa sekä muutama iso koira, jotka pyyhältäisivät suoraan eteisestä märkine tassuineen koko talon läpi. Ei varmasti riittäisi kahdesti vuodessa moppaaminen! (Ja tässä päästään taas ydinasiaan: juuri sen oman kodin siivoustarpeiden arviointiin!)

Toinen asia, jonka haluan erikseen nostaa esiin, on keittiön siivoaminen ruoanlaiton yhteydessä. Korostin jo siivoussysteemiä esitellessäni sitä, että laitetaan heti tavarat paikoilleen ja siivotaan mahdolliset syntyvät sotkut saman tien. Ruoanlaitossa tämän merkitys näkyy erityisesti.

Olen huomannut, että tiettyyn ongelmaan tarjotaan joskus jopa sisustuksellisia ratkaisuja: on esimerkiksi kehuttu jotakin asuntoa, kun siellä saa kivasti oven kiinni keittiön ja ruokailutilan välistä, niin voi keskittyä ateriaan eikä tarvitse katsella keittiön sotkuja. Minä taas ihmettelen, miksi siellä keittiössä olisi jotakin sotkua. En tunnista tällaista ongelmaa lainkaan!

Kyse ei ole kokemattomuudesta. Olen vuosikausia laittanut ruokaa 5-7 kertaa viikossa, ja siis ihan laittamalla laittanut – en vain lämmittänyt valmisruokia. Uskon siis tietäväni, mistä puhun. Tiedän myös, että kun ruokaa laittaessaan noudattaa sitä periaatetta, että tavarat menevät heti käytön jälkeen paikalleen ja mahdolliset sotkut pyyhitään heti pois, niin ruoanlaiton päätteeksi keittiö on siisti.

Ruokaa ja ruoanlaittoa on tietysti monenlaista. Jos tekee yksin useamman ruokalajin illallista ja mahdollisesti vielä haastavia ruokia, voihan se olla hyvin kiireistä puuhaa! Jos kuitenkin mietitään arkisempaa ruoanlaittoa, itse ainakin törmään todella harvoin sellaiseen tilanteeseen, etten kerta kaikkiaan ehtisi siivota omia jälkiäni ruoanlaiton yhteydessä. Harva ruoka vaatii jatkuvaa huomiota vaan useimpiin ruokiin liittyy sellainen vaihe, kun ruoan kypsymistä odotetaan. Tässä välissä useimmiten ehtii paitsi tehdä salaatin ja kattaa pöydän, myös nostaa ruoka-aineet takaisin jääkaappiin, pyyhkiä työtasot ja laittaa ruoanvalmistuksessa käytetyt välineet tiskikoneeseen. Kun ruoka on valmis, myös keittiö on puhdas ja aterian jälkeen huomiota vaativat vain tiskit – ei sotkuinen keittiö.

Tämä on mielestäni paitsi hyvä esimerkki siitä, mitä jatkuva siisteyden ylläpito käytännössä tarkoittaa, myös sikäli tärkeä esimerkki, että monien kodissa ruoanlaitto on iso, jokapäiväinen osa kotitöitä. Ei siis ole lainkaan merkityksetöntä, millaiset rutiinit sen osalta on omaksuttu.

Sen toki myönnän, että itselläni on käytössä eräs väline, jonka puuttuminen mutkistaisi asioita – nimittäin astianpesukone. Paljon isompi kiirehän keittiön siivouksessa kieltämättä tulee, jos ruoan valmistumista odottaessaan pitää vielä käsin tiskata ruoanlaitossa käytetyt astiat. Olen kuitenkin tämänkin jossakin elämänvaiheessa kokeillut, ja sekin monesti onnistui. Kun vain sitoutuu siihen periaatteeseen, että keittiötä ei ole OK jättää sotkuiseksi vaan omat jäljet siivotaan mahdollisimman pian, kyllä se siisteys sieltä useimmiten löytyy – ja helpottaa arkea kummasti!

Sanon myös sen, että ellei sitä astianpesukonetta ole, kannattaa vakavissaan harkita sellaisen hankkimista. Minusta ei ole hyvä pyrkiä ratkaisemaan kaikkia arjen haasteita ostelemalla kaiken maailman juttuja. Jos kuitenkin kotona ylipäätään laitetaan ruokaa ja sinne voi astianpesukoneen sovittaa, se on mielestäni erittäin järkevä hankinta! Vaikka astiat eivät hyppää itsekseen koneeseen ja sieltä pois, joka tapauksessa astianpesukoneen täyttäminen ja tyhjentäminen on paljon pienitöisempää ja nopeampaa kuin käsin tiskaaminen – joka kaiken kukkuraksi on harvan lempipuuhaa… Kuten jo sanoin, asia on myös aika iso, koska useissa kodeissa tiskien käsittelyä sisältyy arkeen paljon. Tämä työmäärä tietysti kuukausien ja vuosien kuluessa vielä kertaantuu.

Tämähän alkoi jo kuulostaa maksetulta mainokselta… Kodinkonehankintasuosituksen lisäksi postauksen ydinajatus on ollut lähinnä tämä: Aiemmin esittelemäni siivoussysteemi on mielestäni edelleen hyvä ja toimiva. Aina vain parempi siitä tulee, kun jokainen sovittaa sen huolellisesti omiin tarpeisiinsa ja muistaa toteuttaa siisteyden ylläpitämisen myös ihan ruohonjuuritasolla.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat congerdesign/CC0/Pixabay (ylempi) ja Karolina Grabowska/CC0/Pixabay (alempi)

Koti Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään

Yksityisautoilu on vapautta

Olen asunut julkisen liikenteen osalta kolmenlaisissa olosuhteissa Suomessa.

Yhdessä tapauksessa asuin isossa kaupungissa, jossa oli erittäin hyvä ja toimiva joukkoliikenne. Sen kun vain meni pysäkille seisomaan, niin bussi ilmestyi kyllä kohtuullisessa ajassa paikalle. Hyvin myöhään illalla tai juhlapyhinä oli ehkä syytä katsoa ennalta aikataulua.

Toisessa tapauksessa asuin keskisuuressa kaupungissa, jossa joukkoliikennettä ainakin noin teoriassa oli. Mahdollisuudet päästä kaupunkiin ja sieltä pois olivat jopa hyvät, mutta kaupungin sisällä joukkoliikenteen käyttö vaati suunnittelua. Lisäksi joukkoliikenne keskittyi tiettyihin kellonaikoihin.

Kolmannessa tapauksessa asuin maaseutukunnassa, jossa kunnan sisäistä joukkoliikennettä ei edes teoriassa ollut. Koulukyydit toki kulkivat, jos ne haluaa joukkoliikenteeksi laskea. Kunnan pinta-alan huomioiden oli mahdollista asua kunnan alueella niin, että lähin kauppa oli usean kymmenen kilometrin päässä. Mainittakoon vielä, ettei kyseinen kunnan sijainti edes ole mitenkään erityisen syrjäiseksi mielletty, ei siis mikään ”Kainuun korpi”.

Nämä kolme erilaista todellisuutta kokeneena olen huomannut, että yksityisautoilun merkitys ja auton omistamisen tärkeys oli näissä tapauksissa täysin erilainen.

Etenkin suurimmassa kaupungissa auton omistaminen olisi voinut tuntua jopa hankalalta. Missä sitä säilyttää? Paljonko autopaikka maksaa? Kun autolla lähtee keskustaan, mihin sen saa pysäköityä? Kun pyörii auton kanssa parkkihalleissa, säästääkö siinä yhtään aikaa tai hermoja verrattuna siihen, että olisi vain hypännyt bussiin?

Toki tämä kokemus riippuu myös elämäntilanteesta. Jos esimerkiksi työpaikka sijaitsee julkisen liikenteen reitteihin nähden hankalasti ja työmatkoihin menee näin suhteettoman paljon aikaa, auton omistaminen voi tuntua suuressakin kaupungissa tarpeelliselta. Jos on mahdollisesti vielä lapsia, joiden päiväkoti on eri suunnassa kuin oma työpaikka, elämä voi hyvästä julkisesta liikenteestä huolimatta olla hankalaa ilman omaa autoa.

Toisessa ääripäässä eli pienimässä mainitsemassani asuinpaikassa auton tarpeellisuus taas ei ollut juurikaan kiinni elämäntilanteesta tai mistään muustakaan vaan asian voi tiivistää lyhyesti: auto tarvittiin ehdottomasti, ainakin kirkonkylän ulkopuolella. Toki rehellisyyden nimissä autottomiakin kunnasta varmasti löytyi, esimerkiksi vanhuksia, joilla ei terveydentilan vuoksi enää ollut ajokorttia. He olivat kuitenkin henkilöitä, joiden elämänpiiri oli muutenkin jo hyvin suppea. Lisäksi moni heistä käytännössä tarvitsi autoilevien sukulaisten tukea ja apua. Ns. normaali aikuisen elämä, joka sisältää edes jonkinlaisen määrän aktiivisuutta, olisi autottomana ollut mahdotonta tai lähes mahdotonta.

Nämä erilaiset asuinympäristöt kokeneena ihmettelen välillä syvästi yksityisautoilusta käytävää keskustelua. Jos ihan suoraan sanon, usein keskustelussa ilmenevä kapeakatseisuus jopa suututtaa, ainakin jos puheenvuoroa käyttää joku, jolta voisi odottaa asiaan perehtymistä (esim. poliitikko).

Jotkut puheenvuorot on ollut pakko tulkita niin, että puhujalta yksinkertaisesti puuttuu käsiteltävän asian osalta elämänkokemusta. On nähty vain yhdenlainen todellisuus ja kuvitellaan sen koskevan kaikkia. Mitenkään muuten on vaikea tulkita esimerkiksi puheenvuoroja, joissa yksityisautoilua käsitellään puhtaasti valintana – siis sellaisena juttuna, että jos vähän viitsii reipastua ja nähdä vaivaa, niin vaihtoehto löytyy kyllä!

Aivan kuin ajateltaisiin, että yksityisautoilija on sellainen, joka ajelee autolla samaa reittiä kotinsa ohi menevän bussin kanssa muttei vain viitsi ottaa bussipysäkille kymmentä lisäaskelta tai odottaa bussia viittä minuuttia. Joissakin tapauksissa näin kenties onkin, mutta koko totuus tämä ei ole, ei likikään. Siksi on suorastaan hävytöntä epärehellisyyttä puhua esimerkiksi yksityisautoilua vaikeuttavista poliittisista päätöksistä siihen sävyyn, kuin niissä olisi kyse siitä, että lempeästi tuupitaan kohti parempia valintoja. Todellisuudessa yksityisautoilua hankaloittamalla kurjistetaan monen sellaisen ihmisen elämää, joille yksityisautoilu ei vaihtoehto vaan välttämättömyys.

Tästä Apu-lehden verkkoartikkelista voi lukea, mitä ajatuksia autoiluunkin kipeästi osunut hintojen kallistuminen on herättänyt. Esimerkiksi Jussi kertoo kokemuksistaan näin:

− Töihin pitää päästä ja polttoaineet vievät ison osan palkoista. Ostovoiman heikkeneminen tarkoittaa, että ensin tankataan auto, sitten haetaan ruokatarvikkeet mistä halvimmalla saadaan.

Johannan perheessä puolestaan liikkumisen kalleus on vaikuttanut seuraavasti:

− Autolla ajetaan vain välttämättömät matkat. Esimerkiksi perheen nuoren harrastus loppui, koska ei ole varaa ajaa harjoituksiin toiselle paikkakunnalle

Nämä ovat toki yksittäisten henkilöiden kokemuksia, ja joku voisi sanoa, että ainahan jollakin menee huonosti. Tässä tilanteessa pitää kuitenkin muistaa, että tällaisia kokemuksia alkaa olla yhä useammassa suomalaiskodissa.

Juuri yksityisautoilun välttämättömyys monien elämässä on yksi suurimmista syistä siihen, että minäkin, joka kannatan suuresti kohtuullisuutta ja elämän kohtuullistamista, seison täysin yksityisautoilun takana. Yksityisautoilu ei ole luksusta, ei kerskakulutusta, ei ylimääräistä ja turhaa, vaan monelta kannalta ja monen elämässä täysin välttämätöntä. Sen vuoksi sitä tulisi myös poliittisissa päätöksissä käsitellä juuri sellaisena: välttämättömyytenä.

Yksityisautoilun pelastusköydeksi on monelta taholta koetettu heittää sähköautoilua. Tämä on kuitenkin varsin eriarvoistava ja epäluotettava pelastusköysi. Nimittäin aina, kun puhutaan sähköautoista, tulee muistaa tietyt tosiasiat: suomalaisen henkilöauton keski-ikä on lähes 13 vuotta ja keskihinta alle 7 000 euroa (lähde: Autoalan Tiedotuskeskus). Kun autokanta on tällainen, jo pelkän aikuisen elämänkokemuksen pitäisi riittää sen ymmärtämiseen, kuinka realistinen vaihtoehto sähköautoihin siirtyminen on suurelle osalle autoilijoista.

Yksityisautoilu liittyy kiinteästi moneen sellaiseen vapauteen, joita voidaan pitää hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkeinä: Vapauteen valita asuinpaikkansa. Vapauteen käydä töissä. Vapauteen huolehtia itsestään ja perheestään. Liikkumisen vapauteen.

Meille ihmisille on valitettavankin tyypillistä, että jos emme omassa elämänpiirissämme jotakin tarvitse tai kenties pysty saavuttamaan, tästä helposti seuraa, että sama asia haluttaisiin kieltää muiltakin. ”Jos en minä, miksi sitten muutkaan” on ajatusketju, joka helposti nytkähtää liikkeelle.

Tästä syystä muistutankin siitä, ettei yksityisautoilu ole tärkeää ainoastaan niille, jotka yksityisautoilevat. Vaikka asuisit suuressa kaupungissa eikä sinulla olisi autoa eikä ehkä ajokorttiakaan eikä aikomusta hankkia niitä, usko pois: se hyödyttää sinua, että monilla muilla on auto ja realistinen mahdollisuus pitää sellaista.

Mietitäänpä vaikka sellaista asiaa kuin asumisen keskittymistä tietyille alueille ja asuntojen hintakehitystä näissä. Jo nyt on hyvin nähtävillä, että kun suuri osa ihmisistä haluaa pakkautua varsin pienelle alueelle, tämä johtaa siihen, että asuntojen hinnat karkaavat pilviin, monen ns. tavallisen palkansaajan ulottumattomiin. Toivotko tällaisen kehityksen kiihtymistä? Vai hyödyttääkö se sittenkin myös suurten kaupunkien autottomia asukkaita, että Suomessa ainakin toistaiseksi on realistisesti mahdollista asua myös alueilla, joissa julkista liikennettä ei ole?

Se, onko harvaan asutuilla alueilla mahdollista asua, elää ja liikkua, liittyy myös koko maan asuttuna pitämiseen. Se puolestaan on tärkeä turvallisuuspoliittinen sekä huoltovarmuuskysymys. Tämä tosin tuntuu monien mielestä olevan se kaikkein tylsin näkökohta, vaikka on kenties myös tärkein…

Palatakseni hiukan lähemmäs jokaisen arkea kehottaisin miettimään seuraavaa: Jos olet autoton ja ehkä myös ajattelet, ettei yksityisautoilun rokottaminen niin haittaa, kun on tämä ilmastonmuutos ja kaikkea, niin vastaapa käsi sydämellä: Montako kertaa elämässäsi olet tarvinnut autoilevaa sukulaista, ystävää tai tuttavaa? Auttamaan muutossa? Kuljettamaan huonekaluja? Hakemaan sinut viihteeltä? Havaintojeni mukaan on hyvin tavallista, että autotonkin elämä rakentuu sen varaan, että autoilevia läheisiä riittää. Jos rehellisesti asiaa miettiessäsi huomaat, että tämä koskee myös sinua, muistathan ottaa sen huomioon myös yksityisautoilua koskevissa mielipiteissäsi.

Palaan teesiini siitä, että yksityisautoilu on vapautta. Se on vapautta asua ja tehdä työtä. Se on vapautta viedä lapset harrastuksiin ja mummi lääkäriin. Se on juuri sellaista vapautta, jota pinta-alaltaan suuri, harvaan asuttu maamme tarvitsee pysyäkseen hyvänä paikkana elää.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Olen jo aiemmin kirjoittanut yksityisautoilusta tässä postauksessani.

 

Kuvat Pexels/CC0/Pixabay (ylempi) ja Mikes-Photography/CC0/Pixabay

Puheenaiheet Oma elämä Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta