Tämän postauksen alaotsikko voisi olla Kerskakulutuksen kritisoijan shoppailueuforia.

Jos on lukenut blogiani aiemmin, tietää, että suhtaudun kerskakulutukseen kriittisesti. Tätä kuvausta voisi vielä täsmentää niin, että määrittelen kerskakulutuksen aika ankarasti: en pidä kerskakulutuksena vain kaikkein villeintä kulutusjuhlaa vaan suurta osaa länsimaisesta kulutuksesta.

Kritiikki ei minulla pohjaa esim. ilmastonmuutoksen vastustamiseen vaan on ennen muuta elämänfilosofista: en usko onnen löytymiseen materiasta tai varsinkaan aina vain uudesta materiasta. (Aiempia materiaan ja kulutukseen liittyviä ajatuksiani voi lukea esim. tästä postauksesta.)

Tätä ajatusmaailmaa päädyin taas kerran tutkiskelemaan lähemmin, kun olin viettämässä iltaa ostoskeskuksessa. Taustaksi kerrottakoon, että minulla on ollut rankka kesä: Työt ovat painaneet päälle ennen kokemattomalla tavalla ja muutakin stressiä on ollut. Se, että pystyin viettämään illan kaverin kanssa kauppoja kierrellen, ei siis ollut itsestään selvää saati arkipäiväistä. Se oli päinvastoin harvinaista herkkua.

Ja niin… Se oli nimenomaan herkkua. Se oli suorastaan euforista! Tuntui, että stressi jäi ostoskeskuksen parkkihalliin ja päässä sitkeästi pyörineet murheet pystyi vihdoin ihanasti unohtamaan, kun kierteli liikkeestä toiseen ja istui välillä kahvilaan kaakaokupin ja leivoksen ääreen.

Tätäkö minä siis tekopyhästi kritisoin, samalla kun itse hiippaillen ostoskeskukseen nautiskelemaan? Ehkei ihan niinkään.

Olen aina ajatellut, että shoppailu voi olla nautinto – enkä ole koskaan kokenut, että tämä sinänsä olisi väärin. En haluaisi poistaa ostoskeskuksia maailmasta enkä haluaisi edes ottaa keneltäkään pois shoppailun tuottamaa iloa.

Keskeinen kysymys on paljolti se, mitä shoppailulla tarkoitetaan ja mitä se pitää sisällään. Shoppailun käytännön toteutus lopulta ratkaisee, kuinka ongelmallisesta asiasta on kyse – vai onko kyse ongelmallisesta asiasta ensinkään.

Minulla jäi shoppailuretkestäni laukkuun kolme pokkaria – jotka tulevat takuulla käyttöön ja useampaan kertaan luetuiksi, itseni tuntien – ja kaksi kasvonaamiota. Siinä se. Yhden pitkään etsimäni harrastusvälineen olisin ostanut, jos olisin löytänyt sopivan, mutta enpä löytänyt tälläkään kertaa. Kaikki muu kulutus oli syömistä ja juomista. Mikään tässä ei ollut sellaista, mistä olisi jäänyt tunne ylenmääräisestä kulutuksesta tai minkäänlainen ostokrapula.

Minulle tällainen shoppailu on aika tyypillistä. En ehdi shoppailemaan – siis shoppailemalla shoppailemaan, en nyt laske ruokakaupassa käymistä – kuin muutaman kerran vuodessa, ja silloinkin on aika tavallista, että rahaa menee alle 100 euroa. Ostan asioita, joita varmasti tulen käyttäneeksi (esim. kauneudenhoitotuotteet), sekä asioita, joille minulla on todellinen tarve (esim. uusi vaate loppuun käytetyn tilalle). Minulle jää shoppailusta lähes poikkeuksetta hyvä olo – siis sellainen hyvä olo, joka kantaa myös ostoshetkeä pidemmälle. En juurikaan joudu kyseenalaistamaan ostoksiani saati suremaan jälkikäteen rahan tuhlaamista.

Väitänkin, että ostosten tekemisen nautinto on sitä kestävämpää, mitä selvemmin ostos palvelee todellista tarvetta. Tuntuu kerrassaan ihanalta, kun onnistuu löytämään esimerkiksi uuden talvitakin hajonneen tilalle. Jos se on lisäksi kaunis, itselle sopiva ja ehkä vielä kohtuuhintainen, löytämisen tunne voi olla suorastaan riemukas! Mikä tärkeintä: se on vailla ristiriitoja ja syyllisyyttä. Jos seuraavana päivänä tai puolen vuoden päästä ei edelleenkään tarvitse miettiä, onko tavaralle oikeasti käyttöä ja tulikohan ostettua jotakin ihan turhaa, ostoskokemuksen ilo voi kantaa vaikka kuinka pitkälle.

En toki viitsi väittää, että ostaisin aina vain tarpeellisia saati pakollisia asioita (eiväthän aiemmin mainitut pokkarit tai kasvonaamiotkaan sellaisia tiukasti tulkiten olleet). Kyllä minä joskus ostan jotakin ihan vain siksi, että se on minusta hienoa ja kivaa, vaikka sen tarpeellisuus olisi hyvinkin kyseenalaista. Näin tapahtuu kuitenkin varsin harvoin. Kun ostan jotakin tällaista, olen silloin todella vaikuttunut kyseisestä tuotteesta. Ei ole juurikaan riskiä siitä, että se, hupsista vain, unohtuu saman tien jonnekin vaatehuoneen perälle.

En minä ketään muutakaan halua siitä syyllistää, että joskus tulee ostettua ihania turhuuksia. Minusta on ihan hyväksyttävää, ettei elämä hyvinvointiyhteiskunnassa ole pelkästään perustarpeiden tyydyttämistä vaan myös iloa. Ongelma syntyy siinä, ettei monikaan osta niitä ihania turhuuksia joskus. Moni ostaa niitä jatkuvasti, eikä kyse useinkaan ole edes siitä, että olisi tiettyjä heikkouksia, joiden kohdalla tulee langettua tarpeettomien asioiden ostamiseen. Turhuuksien ostelu voi päinvastoin olla leimallista koko ostokäyttäytymiselle.

Tätä ilmiötä kuvastaa hyvin se, paljonko kodeista löytyy unohdettua tavaraa. On uskomatonta, millaiset määrät monilla on vaatekaappiin unohtuneita vaatteita, joita ei pahimmillaan ole käytetty koskaan vaan ne ovat kulkeutuneet vaatekaupasta suoraan unholaan. Vielä enemmän monilla on vaatteita, joista on jaksettu iloita ja joita jaksettu käyttää hetki sen jälkeen, kun ne on ostettu. Kun ne ovat lakanneet olemasta aivan uusia, on jo haettu kaupasta seuraava tilalle. Käyttämättömiä tai vähän käytettyjä vaatteita kulkeutuukin tasaisena virtana kirpputoreille ja vaatekeräyksiin.

Vaatteet ovat helppo ja tyypillinen mutta eivät toki ainoa esimerkki kerskakulutuksesta. Aika paljon löytyy myös kerran kokeiltua kosmetiikkaa, hetkellisen innostuksen puuskassa ostettuja harrastusvälineitä ja niin edelleen.

Minusta ongelmalliselle kuluttamiselle on oikeastaan leimallista sama, mikä on leimallista mille hyvänsä ongelmalliselle nautinnon hakemiselle: rajattomuus ja liiallisuus, kohtuuden puute. Ei se ole shoppailemisessa ongelmallista oikeastaan mistään näkökulmasta, että shoppaillaan joskus ja kohtuudella. Päinvastoin tiettyyn rajaan asti materia ja mahdollisuus hankkia sitä on hyvinvoinnin tunnusmerkki. Ongelmat pesivät siinä, kuinka länsimaiselle kulutukselle on tyypillistä, ettei minkäänlainen kohtuullisuus ole enää edes näköpiirissä saati että sellaista noudatettaisiin.

Shoppailusta saatavaa nautintoa voi verrata vaikka herkkujen syömisestä saatavaan nautintoon: Ei ole mikään ongelma eikä vääryys, jos joskus hemmottelee itseään herkuilla. Päinvastoin, se voi olla todella ihanaa ja aidosti tukea hyvinvointia! Kuitenkin jokainen tietää, miten siinä käy, jos herkuttelu alkaa ottaa liian suurta roolia hyvän olon hakemisessa ja rajat katoavat.

Niin kauan, kuin ihminen hallitsee keinon, jolla hän hakee itselleen nautintoa, ollaan usein aika turvallisilla vesillä. Jos taas nautinnon tai hyvän mielen hakeminen tietyn asian kautta alkaakin hallita ihmistä, ollaan liemessä. Monenlaiset riippuvuudet päihdeongelmista hallitsemattomaan tunnesyömiseen ovat osoittaneet tämän. Myös shoppailuun voi muodostua riippuvuussuhde, ja monelle näin on selvästi käynytkin.

Nautintoon ilmestyy koko joukko teräviä kulmia, jos nautinnon haku alkaa johtaa esimerkiksi oman terveyden tai talouden vaarantumiseen. Lopulta nautinto ei ole nautinto enää lainkaan kuin korkeintaan hyvin lyhyitä hetkiä kerrallaan. Silloin syntyy myös tunne siitä, että sisäisen tyhjyyden ja tyytymättömyyden nujertamiseksi pitää saada aina vain enemmän.

Vaikkei oltaisi siinä ääritilanteessa, jossa visa on vingutettu puhki ja kulutusluottolaskuja ropisee postilaatikkoon, voidaan silti olla hälyttävässä tilanteessa. Jos omia ostoksiaan joutuu usein jälkikäteen kyseenalaistamaan tai jos tuntuu, että on vaikea saada samanlaista hyvää mieltä mistään muusta kuin uusien asioiden ostelusta, on syytä tosissaan pohtia suhdettaan shoppailuun. Se suhde ei ehkä vielä ole kovin riskialtis ja epäterve, mutta se voi olla matkalla siihen suuntaan.

Jos sen sijaan olemme siellä janan toisessa päässä – jos voimme shoppailla hyvällä omatunnolla ja pääasiassa todelliseen tarpeeseen – olen sitä mieltä, että antaa palaa vain! Jos pystyt nauttimaan kohtuudella – on nautinnon lähde sitten suklaa tai shoppailu – niin NAUTI. Jos taas et pysty, mieti, mikä voisi olla sinun tiesi takaisin kohtuuteen.

Näin aion itsekin toimia: nauttia pieninä, suklaapalan kokoisina annoksina shoppailuretkistäni, ja huolehtia, että ne pysyvät omissa raameissaan: ihanana, satunnaisena arjen  piristyksenä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat StockSnap/CC0/Pixabay