Tag: elämä

Mitä tehdä parin päivän retkellä Maarianhaminassa?

Mitä tehdä parin päivän retkellä Maarianhaminassa?

Pitkän kesälomamme yksi mukavimmista lähdöistä on ollut extempore-reissu Maarianhaminaan. Kahden päivän ja yhden yön retki oli kaikkinensa mieheni järjestämä ja minulle ja kymmenvuotiaalle ihan yllätys. Pidän yllätyksistä! Nautin siitä, kun on jotain odotettavaa. Sen ei tarvitse olla isoa ja ihmeellistä, pienetkin jutut ilahduttavat suuresti. Viime vuonna kolmen päivän kahdenkeskinen matkamme Ahvenanmaalle peruuntui korona-altistuksen vuoksi, ja […]

Kehokehu haisi Ruisrockissa – #allbodiesrock kannusti festarikävijät rakastamaan kehojaan

Kehokehu haisi Ruisrockissa – #allbodiesrock kannusti festarikävijät rakastamaan kehojaan

Kuten aiemmin olen kertonut, sain toimia luovana suunnittelijana Turun ammattikorkeakoulun ja Ruisrockin vuotuisessa yhteistyöprojektissa. Tänä vuonna pääprojektia vetivät ensimmäisen vuoden kätilöopiskelijat teemalla #allbodiesrock – kaikki kehot rokkaavat. Tueksi heille rekrytoitiin meistä medianomiopiskelijoista sopivimmat luoviin, kuvallisiin ja tuottaviin tehtäviin. Rekrytoinnissa haettiin mm. luovaa suunnittelijaa, some-tuottajia, kuvaajia ja videokuvaajia. Minut kiinnitettiin luovan suunnittelijan rooliin. Tehtävänäni oli suunnitella […]

Heinäkuisen lomaviikon top 10

Heinäkuisen lomaviikon top 10

Jälleen on yksi viikko lomaa takana. Onneksi keljut kelit vaihtuivat aurinkoisiin ja lämpöisiin – kunnollisiin! – kesäkeleihin ja loppuviikolla saimme nauttia hellesäästä. Lomaviikon parhaat -listan kärkikolmikon voisi pykätä kasaan pelkästään säähän liittyen, jos rehellinen olen. Yritän kuitenkin parhaani, jotta sille riittäisi yksi sija tältä listalta. 10. Fillariretket. Lämpimät ja kuivat kelit sallivat kotikaupungissa pyöräilyn ja […]

Paula Norosen Tarja Kulho naurattaa – mikä siinä Tarjassa oikein viehättää?

Paula Norosen Tarja Kulho naurattaa – mikä siinä Tarjassa oikein viehättää?

Vastaan heti kärkeen, että ihan kaikki. Ihan kaikki. Siis kaikki. Miten joku on voinut saada aikaan niin todentuntuisen, överin ja hassunhauskan hahmon kuin Tarja Kulho? Paula Noronen on yksi suurimmista idoleistani. Pidän hänen tavastaan toimittaa, olla, esiintyä ja kirjoittaa. Pidän hänen huumoristaan. Niistä hetkistä, kun kuulen, näen tai luen ja muutamaa sekuntia myöhemmin räjähdän nauramaan. […]

Ihania mekkoja ja hulmuavia helmoja kesään

Ihania mekkoja ja hulmuavia helmoja kesään

*Kaupallinen yhteistyö Onneksi on kesä. Mitä lämpimämpi kesä, sitä varmemmin siitä innostun. Kuumuus ei häiritse minua, ja nautin siitä, kun voin pukeutua ihaniin kesävaatteisiin ja -asusteisiin. Erityisesti erilaisiin mekkoihin. Mekot ovat vilpoisia ja mukavasti hengittäviä, ne on helppo pukea nopeasti vaikka uikkareiden päälle. Juuri oikeanlaiset mekot kestävät kulkemiset jalkaisin, fillarilla tai kävellen sekä torikahvilla istumisen […]

Heinäkuisen viikon parhaat kuvina

Heinäkuisen viikon parhaat kuvina

Yksi lomaviikko on taas takana. Olemme olleet kymmenvuotiaan kanssa kaikkiaan kolme täyttä viikkoa yhteisellä kesälomallamme ja toistaiseksi selvinneet melko vähäisin huokaisuin. Pakko täsmentää, että se olen minä, jota välillä huokailuttaa, ei suinkaan kymmenvuotias! Kaksi kuukautta tiiviisti yhdessä saattaa välillä sekä kyllästyttää että alkaa huokailuttaa. Tällä viikolla aika on kulunut siivillä, sillä viikkoon on mahtunut sekä […]

Kymmenvuotiaan kanssa Linnanmäellä – mitä kaikkea ehtii neljässä tunnissa?

Kymmenvuotiaan kanssa Linnanmäellä – mitä kaikkea ehtii neljässä tunnissa?

Jossakin lomamuudissani päätin yllättää kymmenvuotiaan ja varata meille aivan extempore junamatkat Helsinkiin ja liput Linnanmäelle. Mies oli tuolloin vielä tiiviisti kiinni työssään, eikä meillä ollut lapsen kanssa sen ihmeempää tekemistä. Ensin ajattelin, että en kerro tästä yllätyksestäni ja päähänpistostani ennen kuin olemme vuorokautta kahta vaille lähtöpäivässä. Toisin kävi – en millään malttanut olla hihkumatta pienestä […]