Kevät on ollut raskas

Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen raskas.

Pääsykoepänttäys (ja itse koe), ero, yhteenpaluu, portaissa kaatuminen (ja nyrjähdys, jonka seurauksena nilkka on edelleen, 7 viikkoa myöhemmin, kipuileva ja jäykkä), soveltuvuuskoe, stressaaminen Pikkumammutin syksyn tulevista hoitokuvioista, stressaaminen miesystävän syksyn kuvioista… Ei varmaan pitäisi ihmetellä, että olen näin väsynyt, mutta ihmettelen silti. Syksyn hoitokuvioita ei enää tarvitse stressata, sillä olen kotona ainakin vielä v. 2017 loppuun saakka. Ei siis irronnut opiskelupaikkaa, 36. varasija ensikertalaiskiintiön ulkopuolella on vähän toivoton tilanne. Sen sijaan aion kerrata matikkaa ja mennä pitkän matematiikan ylioppilaskirjoituksiin ensi keväänä!

Silmäpussini ovat kyllä omaa luokkaansa näinä väsymyksentäyteisinä päivinä. Nytkin olisi varmaan viisainta mennä nukkumaan, mutta rauhoittavasta joogasta huolimatta kroppa tuntuu käyvän ylikierroksilla. Teenpä siis bullet journaliini ensi viikon viikkoaukeamaa ja heinäkuun habit trackeriä. Olen käyttänyt bujoa vuodenvaihteesta saakka ja siitä on kyllä ollut hyötyä. Ihan kaikkea sekään ei ole pelastanut, sillä aivot väsymyksestä sumeina en aina edes tajua, mikä viikonpäivä on. Bujo auttaa kuitenkin hahmottamaan, mitkä hommat on vielä tekemättä ja toisaalta mitä on jo tehty. Listoja rakastavalle bujo on kyllä hyvä. En millään muistaisi, mitä kirjoja olen lukenut tänä vuonna, jos ne eivät olisi varmassa tallessa bujon kansien välissä!

Väsymyksestä huolimatta tärkeintä on, että minulla on oma rakas perheeni. Kaikista uupuneimpinakin hetkinäni olen aivan älyttömän kiitollinen miehestä ja Pikkumammutista. Pikkumammutti ”nookaa” (=joogaa) kanssani, haluaa leikkiä laiva on lastattua (eläimillä tai väreillä), katsoa yhdessä Muumeja (vanhoilla dubbauksilla) ja syödä omenia. Minä puolestani haluan pusutella, sylitellä ja nuuhkia taaperon hiuksia, jotka ovat paitsi alkaneet kasvaa, niin myös tuoksuvat toisinaan yhä vauvalta. Välillä unohdan, että ”kaksvuotias” (kuten hän itse sanoo, ja pitäähän se paikkaansa) on vielä aika pieni. Hän on niin reipas, tahtovainen, ehtiväinen ja omatoiminen toisinaan. Sitten hän pelästyy ulkoa kuuluvaa lentokoneen ääntä ja kiipeää syliin, silloin muistan, että hän oli vasta hetki sitten vauva ja opettelee elämään, pyytämään anteeksi, sanomaan kiitos (tämän hän kyllä osaa jo paremmin kuin minäkään!). Rakastaa hän osaa jo, on osannut aina.

jooga_-_kopio.jpg

 

samissukat.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *