Ajatuksia

Kiehtovaa ajatella, että jossain tuolla on joku joka vain odottaa, että voi rakastua muhun.

Sitä ennen mietin, miten hitaasti aika tuntuikaan kuluvan kahdeksan viikkoa sitten, mutta nyt mietin, mihin ne viikot katoavatkaan. Kahdeksan viikkoa sitten toivoin, että kesä olisi jo pian ohi, että oltaisiin elokuussa ja loppukesässä ja alkusyksyssä. Nyt toivon, että joku mystisesti pakkaisi yksiöni kasaan, kun kahden ja puolen viikon päästä pitäisi muuttaa.

Ja sitten parin kuukauden kuluttua pitäisi muuttaa taas.

Kahdeksan viikkoa sitten piirtyi kusitikkuun kaksi viivaa, oho.
Pitikin ostaa alkoholitonta juhannusskumppaa.
Hämmentävimpiä hetkiä elämässä. Ajatukset sekaisin ja ristissä, mitä nyt, miten tästä selvitään kun tarkoitus ei ollut kuin pitää vähän hauskaa, sen piti olla ei-vakavaa ja nyt yhtäkkiä tässä onkin kyse oikeasti elämästä.
Nyt istun sohvalla ja kirjoitan tätä. Mikään ei ole yhtään sen selvempää kuin silloinkaan, paitsi se, että tätä papulaista rakastan.
Kunpa se vilkuttelis ensi viikolla ultrassa äitillensä.

(On myös kiehtovaa ajatella, että jossain tuolla joku saattaa ajatella: ”joku odottaa että vois rakastua muhun” ja sit se joku voinkin olla minä!)