Pieniä onnija

Onnea on, kun vauva tuhisee rinnalla väsy-masukipu-raivarin jälkeen. Lorutellaan Eppu Nuotion sanoin.

Entinen työkaveri toi vauvalle kassillisen vaatteita (ihania!), ihana mies tuleekin illalla kotiin aiemmin kuin piti, eli saan iltaruuaksi pitsaa! Söin pennepastaa ja valmis-tomaattipestoa ja karkkia päivällä, vauva sitterissä ja sylissä. Makoilin sohvalla ja katoin telkkaria. Imetin, ihailin kaunista tytärtäni ja mietin, miten ihanaa on, kun kukaan ei vaadi enempää. Vähän myöhemmin vauva hymyili kirahvilelulleen ensimmäistä kertaa.

Päivä alkaa kääntyä iltaan ja väsyttää. Aamulla piti herätä hammaslääkäriin. Sitä ennen sain pumpattua 40 ml maitoa vauvalle! Hurjaa! Aiemmin pumpulle on herunut 4 pisaraa jos sitäkään.

Hammaslääkäri katsoi hammasta ja totesi, ettei voi tehdä sille mitään. Laittoi kuitenkin väliaikaista paikkaa lisää lohjenneen paikan päälle.

Vuoroin sataa ja sit taas pilkottaa aurinko. Kattoremontti ärsyttää (mitä ne kolistelee vielä 17:19 perjantai-iltana??), laitan Antti Tuiskua soimaan ja tanssin vauvan kanssa. ”Itketään, kun siltä tuntuu.”

Nyt ei tunnu siltä, vaikka väsyttääkin. Tekisi vain mieli käpertyä jonkun ihanan miehen kainaloon, vauva omassa kainalossa. Sanoa: ”anteeksi se viimeöinen riitely.” Huokaista ja painaa pää toisen olkaa vasten.

Mutta nyt täytyy käpertyä vielä peiton sisään kaksin vauvan kanssa. Tätä pientä minä rakastan.