Stressikupla

Huomaan taas putoavani siihen typerään tilaan, jossa kaikki stressaa ja ahdistaa. Tuntuu kuin olisin maailman surkein luuseri. Kurja ja kelvoton. Pinna palaa kun vauva kitisee, itkettää kun ihana mies sanoo jonkin muka-vitsikkään kommentin ötökkäpelostani.

En jaksa pysähtyä nauttimaan elämän ihmeistä. En katselemaan maailmaa. Jäätelökioskia ei löydy mistään (ärsyttää!) ja joka asiasta on vain huolta. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä vaikka oikeastihan pitäisi vain rauhoittua, rentoutua ja lakata stressaamasta niin kauheasti.

Päivä kerrallaan, yksi asia kerrallaan, kaikki järjestyy kyllä. Vauva kasvaa ja voi hyvin, me saadaan varmasti ihanan miehen kanssa selvitettyä tämä kaikki mitä välillämme on, raha-asiat ja opiskelut hoituu kyllä. Kaikki järjestyy.

Sitä ennen voi laittaa serkkujen vessaan tähtidiskon ja itkeä junassa.