Miksi olen hiljaa?

Huomaan herääväni aamuisin ärtyneenä. Yöuni ei auta virkistymään tai lepäämään. Olen koko päivän kiukkuinen, tiuskin vauvalle ja ihanalle miehelle, inhoan itseäni. En jaksa siivota, pestä pyykkiä, tehdä kouluhommia, olla reipas ja iloinen.

Ärsyynnyn, suutun tai loukkaannun helpommin. Jään paisuttelemaan pikkuasioita ja vellon katkeruudessa. En jaksa sanoittaa loukkaantumistani, kun pidän useimmiten sitä turhana ja typeränä itsekin. Anteeksipyyntö ja ymmärrys toiselta osapuolelta saattaisi auttaa, mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa. Olen niin väsynyt, etten jaksa puolustaa oikeuttani tunteisiin.

Helpompaa on paeta. Hymyillä jännittyneesti, tuijottaa kännykkää, keskittyä vauvaan, vältellä. Etäännyttää itsensä kaikesta, käydä sitten vuosien päästä keskustelut kaikesta siitä, mikä koko sinä aikana on sisimpään jäänyt sattumaan. Sitten, kun on voimia itkeä häpeämättä kyyneliään.