Äitilusmuilua

En todellakaan suorita äitiyttä (enää), enkä yritä olla superäiti.

En aio siivota, kun pikkumammutti nukkuu päikkäreitä (nytkin pötkötän sen vieressä ilman paitaa bloggaamassa kännykällä) enkä edes ottaa stressiä siivouksesta. Ajattelin lähinnä nukkua.

(Kuvan taustana pikkumammutin, 10kk, taideteos Samsungin lasten tilassa tehtynä. Jepjep, annan sille mun kännykän välillä.)

Ruokia en ole vauvalle koskaan tehnyt itse, purkki- ja pussisoseilla tuo elää. Vähän myös sormiruualla, koska olen ollut trenditietoinen supermutsi laiska. Ihanan miehen paistaessa jauhelihaa käyn lusikoimassa pannulta pienen määrän kippoon ja isken sen pikkumammutin eteen. Saan seuraavat kymmenen minuuttia lukea/neuloa(/facebookata) rauhassa. Kerran tein porkkanalettuja, niistä tuli allerginen reaktio. En tee enää.

En ole saanut itseäni raahattua perhekerhoon tai edes kirjaston lastenpuolelle (paitsi toissapäivänä kun ooteltiin ihanaa miestä), vauvauinti ja eräs pieni äiti-lapsiryhmä ovat saaneet riittää lapsikontakteiksi. Ei käydä joka päivä vaunulenkillä, eikä varsinkaan liinalenkillä. Tai leikkipuistossa. Ulkona on hiton kylmä, ei sinne huvita lähteä. Ollaan keksitty puuhaa sisällä mieluummin.

Meille sopii tällainen rento, melko aikatauluton elämä. Aion nauttia siitä sen sijaan, että stressaisin, kuinka nyt pitäisi tehdä sitä ja tätä. Ei pidä. Pitää vaan rakastaa ja huolehtia (myös itsestään). Niillä pärjää, muun ehtii myöhemminkin.