Arki on aika kivaa…

…etenkin kun se ei ole arkea.

Vauvan isä on ollut vapailla töistä ja siten täällä 24/7 apuna. Nyt hän lähti käymään luennolla ja maanantaina palaa töihinkin. Saa nähdä millaiseksi mun ja vauvan arki sitten muotoutuu. Toki isä täällä varmasti edelleen on paljon, mutta jossain kohtaa koittaa sekin yö, kun olen yksin. Vähän jännittää. Nyt oon saanut rauhassa imettää (mies on tehnyt ruuan ja tuonut sen sohvalle) ja ojentaa kakkavaippaisen vauvan eteenpäin. Toisaalta sit tuntuu, etten saa mitään aikaiseks kun joku passaa. Mut eiköhän se oikeakin arki muotoudu jotenkin. Eihän tällä kultavauvalla ole ees mitään rytmiä vielä!

Heräillään ja nukutaan ja syödään vaihteleviin aikoihin. Yölläkin kai nukutaan. Tai ainakin minä nukun. Toki vauva syö yöllä, mutta nukahdan imettäessä enkä aamuisin muista yön kulusta mitään. Päivisin vauva on rinnalla tai nukkuu. No, kai tuo on 10 vuorokauden ikäiselle ihan normaalia.

Huomaan välillä olevani vähän hysteerinen. Kannan kyllä vauvaa yhden käsivarren varassa, toisin kuin vauvan isä, joka pitää pientään kuin aarretta, mutta pakko on välillä tarkistaa, hengittääkö se. Ja toisinaan mietin, onko koko vauva tottakaan. Onko minulla todella tuollainen pieni, söpö tuhisija? Onko se todella ihan ikioma?

Rakkain. En olisi uskonut että tällaista rakkautta on. Tuhistaan peiton alla vieretysten, molemmat vaippasilteen (siltä musta välillä tuntuu näiden mega-terveyssiteiden kans! Onneks jälkivuoto alkaa jo helpottaa, ainaki hetkeks.), käsi toisen kädellä ja silleen.

Rakas, rakkaampi, rakkain vauva. ♡