Joulutohinaa…

screenshot_2015-12-14-23-55-29.png

 

Vauvan unirytmi on mennyt sekaisin. Pieni vaan valvoo ja valvoo pitkin yötä. No, saapahan kirjoitella listoja…

Jouluun on ihan tosi vähän aikaa! Tuntuu, että on vaan kiire koko ajan, vaikka sinänsä ei ole edes paljoa valmisteltavaa. Vietämme joulua vieraissa, joten huolehdittavaksi jää lähinnä lahjat ja omien tavaroiden pakkaaminen. Lahjoja ei juuri puutu, mutta paketointi on pahasti vaiheessa. 

Vauva on vieroittanut itsensä tutista. Viikkoon ei oo tutti kelvannut! Hän myös osaa tulla sohvalta/sängyltä jalat edellä alas, kiivetä avatulle sohvasängylle ja kovasti harjoittelee seisomista ilman tukea.

On tää vanhemmuus välillä rankkaa. Täystuho repii johtoja ja vanhempiensa hiuksia, kiukkuaa ja raivoaa, nauraa ja konttaa karkuun. Silti en vaihtais mihinkään. Ainakaan useimpina päivinä. Joinain päivinä (tai ehkä enemmänkin iltoina tai öinä) vaihtaisin vaikka skumppapullolliseen hetkeksi, mutta lopullisesti en. Äitiys on muuttanut mun sydäntä avoimeksi ja haavoittuvaisemmaksi, enkä vois kuvitellakaan luopuvani tuosta pikkutontusta päivää pidemmäksi aikaa. Ikävä tulee jo parissa tunnissa.

Nyt yritän näiden hajanaisten ajatusteni seasta päästä nukkumaan. Ihana mies otti touhuvauvan hetkeksi kanssaan iltatoimille, ehkä pieni sit ois valmis nukkumaan kans.

Rauhallista joulustressiä!

Puheenaiheet Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään

Itsenäisyyspäivän uusi perinne

Ihanan miehen ja mun yhteisestä kalenteristamme toisillemme mä saan parittomina päivinä yllärin ja hän parillisina. Tänään ylläri oli yhteistä tekemistä: sateisesta säästä huolimatta lähdimme Tuomaan markkinoille. Toivottavasti tästä tulisi meidän perheemme itsenäisyyspäivä- tai ainakin joulunodotusperinne.

img_20151206_210049.jpg

20151206_161246.jpg

Ihania valoja! Paljon kojuja ja juuri sellaisia pieniä markkinatuotteita, joita rakastan. Hunajahyrriä, pieniä huopatonttuja, hilloja… Me ostimme mm. pari pellavaista keittiöpyyhettä (joita aiomme käyttää laudeliinana), huovutetun minitontun, häränlihaa ja pipot ihanalle miehelle ja mulle itselleni. Pipoja myyvän pariskunnan kanssa juteltiin pitkät pätkät – heillä riitti tarinaa!

20151206_162103.jpg

Pieni pääsi elämänsä ensimmäisen kerran karuselliin! Vanha karuselli riemastutti – valot, iloinen musiikki ja pyöriminen olivat tytön mieleen. Äidin sylissä, isän vieressä oli hyvä olla kyydissä.

img_20151206_210006.jpg

Meille vanhemmille yksi kohokohdista oli varmasti ruokamökki, jota ylläpitää ravintola Kolmon3n. Jouluburgeri oli herkkua! Mehukas hirvijauhelihapihvi, herkullista karpaloketsuppia ja rapsakkaa suolakurkkua – en oo parempaa burgeria maistanut! Todellakin hintansa väärti.

20151206_155501.jpg

20151206_155151.jpg

Kaikenkaikkiaan onnistunut markkinapäivä! Toivottavasti tästä tulee perinne. Yritämme jaksaa lähteä vielä ennen joulua uudelleen markkinatunnelmoimaan – niin mukavaa oli. Nyt tehdään iltapalaksi pyttipannua ja katsotaan Linnan juhlien tansseja. Nukkumaan ei ole kiire, huomista saadaan viettää ilman aikatauluja. Jes!

Kulttuuri Vanhemmuus Suosittelen