Sairastupa

Aamu alkoi aika äkkiä. Vauva oksensi kaksi kertaa ihan kunnolla mun sänkyyn. Lakanoita vaihtaessa huomasin, että pieni oli oksentanut omaankin sänkyynsä. Me vähän ihmeteltiinkin, mitä ääntä pinnasängystä kuului aiemmin aamuyöstä, mutta koska vauva jatkoi unia tyytyväisenä (selkä meihin päin – pinnis siis kiinni mun sängyssä), jatkettiin mekin nukkumista.

Nyt hän sit nukkuu puoliksi istuen mun reittä vasten. Pidän kirjaa syömisistä ja juomisista, annan ruiskulla vettä ja tarjoan rintaa. Tää päivä vaan pötkötellään.

img_20151123_092829.jpg

Äidin sydäntä musertaa, kun toinen on niin surkeana. Makoilee vaan, tai istuu nuokkuen. Kohta oksentaa voimalla. Sitten taas nukahtaa. Ollaan konsultoitu jo neuvolan neuvontapuhelinta ja terveysneuvontaa. Nyt sit vaan tarkkaillaan ja yritetään saada nesteitä pysymään sisällä.

Pieni rakas. ♡

img_20151123_092927.jpg

Perhe Lapset Vanhemmuus

Miksi olen hiljaa?

Huomaan herääväni aamuisin ärtyneenä. Yöuni ei auta virkistymään tai lepäämään. Olen koko päivän kiukkuinen, tiuskin vauvalle ja ihanalle miehelle, inhoan itseäni. En jaksa siivota, pestä pyykkiä, tehdä kouluhommia, olla reipas ja iloinen.

Ärsyynnyn, suutun tai loukkaannun helpommin. Jään paisuttelemaan pikkuasioita ja vellon katkeruudessa. En jaksa sanoittaa loukkaantumistani, kun pidän useimmiten sitä turhana ja typeränä itsekin. Anteeksipyyntö ja ymmärrys toiselta osapuolelta saattaisi auttaa, mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa. Olen niin väsynyt, etten jaksa puolustaa oikeuttani tunteisiin.

Helpompaa on paeta. Hymyillä jännittyneesti, tuijottaa kännykkää, keskittyä vauvaan, vältellä. Etäännyttää itsensä kaikesta, käydä sitten vuosien päästä keskustelut kaikesta siitä, mikä koko sinä aikana on sisimpään jäänyt sattumaan. Sitten, kun on voimia itkeä häpeämättä kyyneliään.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe