Joopajoo. Meidän yöt on jotakuinkin tämmöisiä:

Iltamaito. Kun vauva selkeästi lakkaa syömästä, otan tissin pois suusta. Alkaa järjetön kitinä, joka yltyy huudoksi. Laitan tutin suuhun, siitä seuraa raivo.

Ensimmäinen unipätkä menee hyvin, typy nukkuu rauhassa omassa sängyssään. Noin kolmen vartin nukkumisen jälkeen hän herää raivoamaan. Ei kelpaa tutti, ei tissi, ei sängyn heilutus. Viime aikoina oon huijannut vauvalle tutin suuhun ja kasvot ihan lähelle mun rintakehää (maataan kyljellään masut vastakkain), silitellyt selästä uneen ja sit nostanut takas omaan sänkyyn. (Tässä vaiheessa saattaa tulla jälleen huuto.)

Tuntuu, kuin en öisin nukkuisi lainkaan. Syötän vauvaa, hän haluaisi senkin jälkeen olla rinnalla mutta en anna, en nukahda siihen enää samalla tavalla kuin liikkumattoman pikkuvauvan kanssa. Nyt tyttö potkii ja kiehnää sen verran, että parasta on ottaa tissi suusta, jotta saa edes vähän omaa tilaa. Nukkuu hän yhä suuren osan yöstä vieressä, kun en jaksa aina sylissä heijata uneen ja sit laittaa varovasti sänkyyn.

On raastavaa, kun ei tiedä, mikä toista vaivaa. Tää yökäytös(häiriö) hiipi elämään salakavalasti, alkuun oli vain vähän kiehnäämistä ja nyt näitä nukutusraivareita.

Meneeköhän tää ikinä ohi? Saankohan mä joskus vielä nukkua? En oikein tahdo saada päikkäreitäkään nukuttua. Vauvakaan ei ole siinä kovin hyvä, tunnin päikkärit on hänelle jo pitkät.

Pelkään iltoja ja öitä, etenkin kun Ihana Mies menee taas ensi viikolla töihin. En osaa nauttia hänen lomastaan, kun vaan stressaan tulevaa. Itkettää, kun joku toivottaa hyvää yötä. Yöt ei vaan just nyt ole kovin hyviä ja mua väsyttää aika lailla. En jaksa päivällä vauvan kitinää, oon tosi ärtynyt ja itkuinen kun mun unet on niin katkonaisia. Haluaisin vaan hautautua johonkin bunkkeriin viikoks nukkumaan. Ihan kaikessa rauhassa, keskeytyksettä.