On kevät, lähes varmasti. Katupölyä on kuin hiekkaa Saharassa (tai siltä silmissä tuntuu), teinit mopoilee ja pyöräilee vastaan väistäen lastenvaunut ihan viime hetkellä ja meikäläinen on shoppaillut vaatteita itselleen.

Luulis, että jos raskauden aikana tulleista kahdeksasta kilosta on lähtenyt kaksitoista, pursuaisi vaatekaappi kivoja vaatteita. Vaan ei. Vatsalihasten (suorien, syvien, vinojen, poikittaisten, pinnallisten, väärinpäinolevien, you name it) surkastuneisuus näkyy ja tuntuu. Mahan kohdalla on viiden kymmenen litran pizzataikinamöykky, joka ei varsinaisesti tunnu seksikkäältä. Tissit sentään on imetyksestä huolimatta samanoloiset kuin ennen, isommat vaan. Valtavasta megavaltavaksi ei kuitenkaan oo niiden kohdalla ollut niin järkytys. Läpäisin kynätestin jo 15-vuotiaana. Lisäks mun tissivako on aina ollut kahden kaljatölkin levyinen, testattu on. Tää tissigate (se joku seiska-kohublondi-enmuistanimeä laukoi jotain kommentteja siitä, miten miehet tykkää vaan isoista tisseistä) ei siis tavallaan koske mua, mut kompensoin tätä mahakompleksia tyhjentämällä tiliäni. Fiksumpi olis maksanut vuokran ensin, mutta kai sinne tilille jotain rahaa on Nordean sekoiluista huolimatta jäänyt.

Okei tissigateen vähän liittyen: ihana mies tykkää mun tisseistä. Ja varmaan kropasta muutenkin. Enkä mäkään sitä vihaa, helpompi vain olla armoton mahan suhteen kuin oman äitiyden. Joskus mietin, että näen itse oman kroppani näin:

Kun taas ihana mies näkee tämän:

Oma käsitys itsestä pääsee välillä vähän hämärtymään. Yritän olla valittamatta kehostani liiaksi, koska sellaiset jatkuvasti epävarmuudestaan jauhavat tyypit osaa olla vähän rasittavia. Eikä tää olo muutenkaan oo tällanen koko ajan. Mitä sitten, jos tissin alla pystyy nykyään kannattelemaan kynää JA kännykkää? Oikeestihan se on ihan coolia!

ps. Ens kerralla kirjotan leskenlehdistä!