Meikämaman tämän syksyn opetteluhommat:

Opettelen koodaamaan. Siis ihan alkeita. Kävin hakemassa kirjastosta kasan lapsille suunnattuja koodauskirjoja (mm. molemmat Hello Ruby! -sarjan kirjat), pistin ihanan miehen etsimään mulle sopivat koodausalustat (tää termistö ei oo mulle kovin tuttua) ja nyt olen Scratchilla tehnyt jo yksinkertaisen sokkelopelin Koululaisten koodauskirjan ohjeiden avulla. Jippii! Onhan tästä pitkä matka vielä kirjoitetun koodin tuottamiseen (no, yksinkertaiset koodikäskyt Logolla onnistuu, osaan esimerkiksi piirtää neliön), mutta pääasia on, että olen innostunut ja kiinnostunut. Tähän mennessä olen ollut varma, etten osaa (eikä syynä ole ollut se, että olen tyttö, olen vain pitänyt itseäni tyhmänä) enkä siksi ole uskaltanut edes yrittää. Ihana mies on useamman kerran vihjaillut, että voi opettaa minua, mutten ole ollut kovinkaan halukas tarttumaan tarjoukseen. Edelleen saan itseni kiinni ajattelemasta, että vähänkö noloa kun harjoittelen jollain lasten koodauskirjalla tätä hommaa, mutta sitten pysäytän itseni ja kehun siitä, että uskallan harjoitella ja opetella uutta.

Opettelen tekemään ruokaa. Taas tää sama juttu kuin joskus aiemmin. En vieläkään ole kovin hyvä. Annan mieluummin ihanan miehen tehdä ruuan, hänen ruokansa ovat maistuvia, tuttuja ja turvallisia. Nyt olen päättänyt, että opettelen itse tekemään. Haluan kokeilla uusia reseptejä, sillä alan vähän kyllästyä ruokiin, joita syömme aina. Meillä on kyllä melko kattava lista tavallisimpia ruokiamme, mutta jumitumme viikosta toiseen syömään samoja ruokia, kun emme saa tehtyä mitään kiertävää listaa (vaikka tiedostammekin, että se helpottaisi elämäämme monella tavalla). Kokkaileminen on osoittautunut yllättävän hauskaksi, enkä voi lopettaa keittokirjojen selailua tai ruokainspiraation googlaamista. Ihana mies tekee edelleen valtaosan ruuistamme, mutta olen kunnostautunut erityisesti lounasruokien laittamisessa.

Opettelen neulomaan. Osaan kyllä perusasiat, mutta haluaisin neuloa lisää. Tällä hetkellä työn alla on yksi salaisuusneule, yksi lahjahuivi (jonka piti olla valmis maaliskuussa, mutta kuinkas kävikään…) ja tossut itselle. Tossuissa on kirjoneuletta, tosin siitä tuli jotain ihmeellistä räpellystä, joka tuntuu niin mälsältä etten jaksa juuri nyt paneutua niihin. Haluaisin aloittaa myös villatakkia tai -haalaria pikkumammutille, mutta meikäläisen neulenopeudella valmista on aikaisintaan ensi syksynä. No, kunhan nyt vaikka suunnitteluvaiheeseen pääsisin, nyt mennään suunnittelun suunnittelussa.

Opettelen laittamaan loimen kangaspuihin. Tätä varten olen työväenopiston kurssilla. Kangaspuita ei ole, mutta olen kiinnostunut kutomisesta ja haaveilen siitä, että joskus toisenlaisessa elämäntilanteessa voisin hankkia kotiini kangaspuut. Silloin kurssin opeista on hyötyä. Nautin myös siitä, että opin, miten asiat toimivat. On siis ollut palkitsevaa oppia, mikä virka milläkin nyörillä tai kapulalla kangaspuissa on.

Opettelen taloudenpitoa. Olen kyllästynyt siihen, että kuun lopussa viimeinen viikko kituutellaan pienellä rahasummalla. Kun kotihoidontuki aina kuukauden viimeinen päivä putoaa tilille, menen sekaisin. Hetkellisesti kuvittelen, että rahaa on! Teen typeriä heräteostoksia tai ostan ”juhlaruokaa” vaikka tosiasiassa pitäisi pysyä entistä enemmän siinä arkirytmissä. Tiedostan tämän ongelman ja yritän elää niin, että säästöönkin jäisi jokin pieni summa. Ideaalitilanne olisi se, että tilillä olisi rahaa vielä silloin, kun sitä tulee sinne lisää. Aion siis harjoittaa itsestäni tarjoushaukan ja opetella tekemään ruokaa edullisista aineksista sekä yksinkertaisesti pärjäämään vähemmällä.

Ainakin tällaista kaikenlaista oppimista ja opettelua on luvassa tänä syksynä. Tietysti aion myös opetella hyväksymään itseni tällaisena ja puhumaan itselleni kunnioittavaan ja ystävälliseen sävyyn. Siinä en ole vielä kovin hyvä, mutta harjoitus tekee mestarin!