Pari sanaa hyvästä vanhemmuudesta

Sen olen oppinut äitiydestä, ettei minkään kirjojen tai nettipalstojen ohjeet ole tarkoitettu sellaisinaan nieltäviksi, joka tilanteeseen sopiviksi käskyiksi. Tai vaikka olisivatkin, ei niitä kannata uskoa ja totella sokeasti.

Äitiys on niin paljon muuta, kuin suorittamista ja ohjeiden noudattamista, kilpailua, parhaana olemista. Inhimillistä on, että jokainen haluaa olla paras äiti lapselleen. Tässä tulee jymypaljastus: ei tarvitse olla paras! Riittää, että tekee parhaansa, yrittää, on oma itsensä. Ei ole olemassa absoluuttista mittaria, joka osoittaa, missä kulkee keskinkertaisen, hyvän tai parhaan välinen raja. Yksittäiset valinnat eivät määritä ”hyvää” tai ”huonoa” vanhemmuutta – kokonaiskuva on se, joka ratkaisee.

Olen usein sanonut olevani onnellisesti keskinkertainen. En edes yritä olla paras (vaikka jotkut varmasti provosoituvat kuvittelemaan, että taaperoimetys, perhepeti tai kantoliinailu olisi mun tapani yrittää olla muita parempi), olen ilolla vähän sinnepäin. On vaikea kuvitella, millainen olisi huono äiti. Ehkä sellainen, joka käyttäisi (henkistä tai fyysistä) väkivaltaa ja laiminlöisi lapsiaan. Muunlaista huonoa vanhemmuutta on vaikea kuvitella.

Joten ollaan kaikki hyviä. Mun ajatus katkesi nyt totaalisesti, kun ystäväni lähetti linkin hauskaan youtube-videoon. Ystävät on ihania. Hyvää juhannusta! <3