Olen lukenut ja kuunnellut kesälomani aikana tasan saman määrän kirjoja kuin viimevuonna. Lukema on 18, ja olen siihen tyytyväinen. Kirjan parissa viihdyn, ja koen lukemisen ja kirjojen kuuntelemisen palauttavana ja mukavana tekemisenä hetkiin, jolloin ”mulla ei ole mitään tekemistä”. Kesällä kaipaan kepeitä ja nopeasti mukaansa tempaavia tarinoita, sujuvaa suomea ja mutkatonta kerrontaa.

Kesäloman ensimmäisten kirjojen kohdalla olin välillä kuin maani myynyt tai myrkyn niellyt, sillä sitä oikeaa, mahtavaa ja viihdyttävää kesäkirjaa ei noin vain löytynyt. Onneksi listan edetessä päästiin yhdestä ja kahdesta tähdestä jopa viiteen tähteen. Näiden seuraavien kesäkirjojen kanssa oli toisin: moni teos viihdytti omalla tavallaan ja sai minut syövereihinsä nopeasti.

11 Olga Kokko: Äitimaa

Kuvittajana toimiva Lumi elää virikkeellistä elämää Helsingin Kalliossa. Erityisen elettäväksi elämän tekee sydänystävä Salla. Sitten elämä yhtäkkiä yllättää: ensin Salla sairastuu rintasyöpään ja sitten kuolee, Lumi löytää elämänsä miehen, Markon ja muuttaa Korsoon huomattuaan olevansa raskaana. Kuulostaa kepeältä, kliseiseltä ja naiivilta, mutta on aivan järjettömän taitava teos! Kokko kirjoittaa tarkkanäköisesti ja humoristisesti. Teksti soljuu eteenpäin, tarina on kiehtova. Teos on kielellisesti hieno, kerronta vahva ja kielikuvat erityisen oivaltavia. Tästä kirjoitin erillisen arvion blogiin aiemmin. Viisi tähteä.

12 Olga Kokko: Munametsä

Kun Olga Kokkoon hurmaannuin, tartuin oitis Munametsään (jota olin jo pidemmän aikaa vältellyt…). Munametsän päähenkilö, mainostoimiston graafikko Linnea on kännihakuinen, sotkuinen, sitoutumiskammoinen ja roisi nainen, joka jakaa niin työpaikalla kuin somessa seikkailunsa ja panojuttunsa. Hän saa kuulla olevansa epänormaali – hänen kuuluisi hävetä. Mutta Linnea ei häpeä.

Tässä teoksessa naisen seksuaalisuuden ja halun avoimella ilmaisulla retostellaan avoimesti. Odotin paljon, mutta hieman petyin. Munametsä oli oikein kiva ja kepeä lomakirja, jossa hauska tarina vie nopeasti mukanaan. Kokon kielellinen taitavuus tulee tässäkin teoksessa esiin, vaikkei se ihan ylläkään Äitimaan tasolle. Hieman naiivi ja ”väkisin humoristettu” teos. Kolme tähteä.

13 Markku Haussila: Kaikki kauniit kukat

Alkoholismi ja syöpä tuhoavat perheen Haussilan autofiktiivisessä esikoiskirjassa. Teoksesta on helppo tunnistaa 1990-luvun Suomi, jossa ongelmista vaietaan eikä erilaisuudelle ole tilaa. Tarinan äiti ei osaa olla äiti kouluikäisille lapsilleen, ja isä kuolee syöpään. Kaikki kauniit kukat on kertomus yhden perheen tuhosta.

Haussilan kirja on odottanut äänikirjahyllyssäni pitkään, nyt lomalla siihen vihdoin tartuin. Ja onneksi tartuin: taitavasti rakennettu tarina, oivaltavaa komiikkaa ja hienosti luodut henkilöhahmot valaisevat 1990-luvun ahdasmielistä aikaa. Pysäyttävä, koskettava ja surullinen teos. Kirja, jonka lopun kiitoksetkin saavat itkemään. Neljä tähteä.

14 Eppu Nuotio: Peiton paikka

Peiton paikka on ensimmäinen osa Annukka Lehmuksesta kertovasta trilogiasta. Annukka Lehmus syntyy ainokaiseksi paperitehtaan apulaisjohtajan Aimo Lehmuksen ja masentuneen äidin Marjatan perheeseen Varkauteen. Kirja kuvaa Annukan lapsuutta Varkaudessa, jossa paperitehdas on kaikkien mielessä ja Kekkosen vierailua odotetaan innolla. Teos on sekä huoleton kuvaus lapsen maailmasta että rikas ja yksityiskohtainen ajankuvaus lähihistoriasta. Eppu Nuotio on taitava tarinankertoja ja kirjoittaja. Tämäkin Nuotion kirja vei nopeasti mukanaan, mutta ei minusta yllä hänen muiden teostensa tasolle. Kolme tähteä.

15 Alex Schulman: Malman asema

Tukholmasta Malmaan kuljetaan kolmessa eri ajassa: Harriet matkustaa sinne lapsena isänsä kanssa, myöhemmin miehensä Oskarin kanssa. Molemmilla junamatkalla hänelle tapahtuu jotain peruuttamatonta. Näiden tapahtumien perässä Malman asemalle matkustaa myöhemmin myös Harrietin ja Oskarin tytär Yana. Harrietin, Oskarin ja Yanan tarinoiden kautta lukijalle avautuu näkymä perhesuhteisiin, joita leimaa sukupolvelta toiselle periytyvä yksinäisyys, tasapainottomuus ja puhumattomuus.

Schulmanin teos on taiteellinen ja melankolinen, kerronta ketterää. Tarina on rakennettu taidokkaasti. Vaikka teos on etenkin sen alkupuolella hidastempoinen ja hieman tylsä, kolmen henkilön kautta tapahtumat risteävät paikoin kiehtovasti, ja loppua kohti romaani paranee jopa koukuttavalle tasolle.  Kolme tähteä.

16 Anu Aspiala: Kimono kireällä: Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa

Anu Aspiala lähti vastasyntyneen esikoistyttärensä kanssa vuodeksi Sapporoon puolisonsa työn perässä.  Monien hulvattomien ja opettavaisten sattumusten kautta hän perehtyi äidin, lapsen ja perheen rooliin japanilaisessa kulttuurissa. Aspiala kertoo, millaista oli opetella vauva-arkea vieraassa ympäristössä, jossa joutuu tahtomattaan paikalliseksi nähtävyydeksi.

Helppolukuinen ja vaivaton teos, joka vie mukanaan nopeasti. Aspialan teksti on sujuvaa, ja arjen hassut hetket on onnistuttu saamaan ”kirjoihin ja kansiin” hienosti. Parasta oli saada kurkistaa japanilaiseen kulttuuriin – huomasin elehtiväni mukana, kun kirjailija kuvasi japanilaista elekieltä. Viisi tähteä.

17 Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun

Kun isä osti Merenkurkun -teoksen minäkertoja seuraa voimattomana kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavassa isässään tapahtuvaa muutosta. Normaalisti apaattisena yksiössään ärhentelevä Eerik vaihtaa tanssikengät jalkaan, kauluspaidan ja silkkikravatin päälleen. Argentiinalainen tango soi vinyyliltä, ja askel kantaa kepeästi yli eteisen laskupinon. Sitten isä on tiessään. Ravit, hotellit, yökerhot ja tanssilavat kutsuvat. Sama kuvio on toistunut jo useina kesinä. Minäkertoja, hänen veljensä ja Villieno aktivoivat kolmen hengen pelastuspartionsa.

Vasantolan romaani on fiktiivinen, mutta se sisältää omaelämänkerrallisuutta. Paikoin erinomaiselle, viiden tähden tasolle yltävä kirja vie eteenpäin, kiehtoo, koukuttaa. Kerronta on rakennettu taidokkaasti kahteen eri aikatasoon. Se on sykähdyttävää ja elämänmakuista, myös puhekielinen dialogi on varsin luontevaa. Vasantola kirjoittaa hyvää kieltä todenmukaisesti ja on selvästi perehtynyt aihealueeseen. Teos vei mukanaan hetkessä. Neljä tähteä. Melkein viisi.

18 Minna Lindgren: Vihainen leski

Teos kertoo Ulla-Riitta, Ullis, Raiskiosta, joka on tehnyt pitkän uran hammaslääkärinä ja tunnollisena äitinä, puolisona ja toiminut 12 vuotta halvaantuneen miehensä omaishoitajana. Hän on tehnyt aina sen, mitä kaikki muut ovat odottaneet ja edellyttäneet. Nyt mies on kuollut, ja Ullis on vihainen elämälle, itselleen ja ihan kaikelle. Hän on uuden elämänsä edessä 74-vuotiaana. Kun Ullis oivaltaa tämän, ei elämästä puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Lindgren on selvästi taitava tarinankertoja. Hän kirjoittaa vahvalla ja ronskilla huumorilla vanhenemisesta ja yhteiskunnan asenteista ikääntyneisiin. Aihe on merkittävä, mutta kirja ei yllä sille tasolle, mitä odotin aiempien arvioiden perusteella. Suurin kompastuskivi tässä teoksessa oli se, että vanheneva väestö esitettiin kapinallisina kiroilun ja ylilyövän huumorin keinoin, mikä on kulahtanut – jopa myötähäpeällinen – ratkaisu. Vihainen leski -teoksessa ”kohtaukset” olivat jopa teennäisiä. Lukija eläytyi liikaa, ja tämä olisi varmasti kannattanut lukea perinteisesti. Kaksi tähteä.

Sellainen oli kesän kirjalista. Mitähän syksyllä kuuntelisi ja lukisi?

Tähän on tultu.

Minna