Kyllä – minä imetän!
VAROITUS! Sisältää imetyskuvia! Ei ehkä sovellu herkimmille. 😉
Raskausaikana ja etenkin loppuraskaudesta olin todella ahdistunut imetyksestä. En ole mikään halailija tai kainalossa nyhvääjä, fyysinen läheisyys pelottaa ja tuntuu ikävältä. Ajattelin, etten millään voisi kestää imetystä, sitä, että joku on koko ajan iholla kiinni.
Imetys on mulle edelleen hieman herkkä aihe, mutta kirjoitan siitä silti. Äiti yrittää -blogin Heidi haastoi muut imettäjät kirjoittamaan imetyksestään, joten päätin tarttua tähän haasteeseen. Ja jos oikein hurjaksi ryhdyn, linkkaan tämän sekä kyseiseen blogiin, että Imetys – kolmen kauppa -facebooksivulle!
Puhun nyt siis imetyksestä, tosin vasta kahden kuukauden kokemuksella. Haaveena olisi täysimetys puolivuotiaaksi (kirjoitan joskus toiste näistä imetyssuosituksista ja imetyksen tukemisesta), joskin annamme varmasti toisinaan korvikettakin, jos olen poissa. Yritän mieluiten pumpata omaa maitoani poissaolojeni ajaksi, mutta toistaiseksi pumpulla saatu maitomäärä on niin pieni ja mama niin laiska, ettei sillä pitkälle pötkitä. Virallisestihan imetyksemme ei muutoinkaan ole ollut täysimetystä, sillä vauva sai sairaalassa ja kotona ensimmäisen viikon aikana lisämaitona korviketta ruiskulla ennen kuin maito nousi kunnolla.
Onnea on ollut matkassa. Imetysohjaus on ollut vähäistä sekä sairaalassa että neuvolassa. Vauvalla on onneksi ollut synnytyssalista saakka hyvä imuote. Jos näin ei olisi, olisin varmasti luovuttanut imetyksen suhteen.
Imetän myös julkisesti, jos vauvalle tulee nälkä tai hätä. Imetys on muutakin kuin ravintoa. Se olikin vaikein ajatus raskausaikana. Eikä ainoastaan raskausaikana, vaan myös edelleen. Imettämällä voin lohduttaa ja tarjota läheisyyttä vauvalleni, mutta joskus se ärsyttää. Haluaisin jo siirtyä muihin puuhiin, mutta vauva sen kun viihtyy rinnalla.
Julki-imetys on poikinut jälleen paljon keskustelua. Muun muassa Puutalobabyn Kristaliina on kirjoittanut aiheesta. Minä imetän kotona – sängyssä, suihkussa, sohvalla. Imetän myös kodin seinien ulkopuolella – kirkossa, kahvilassa, mummolassa, juna-asemalla, junassa, synttärijuhlissa, ristiäisissä, kaupassa, ravintolassa. Mulla on tasan yksi imetysmekko, eikä se joka päivä valikoidu päälleni. Harvemmin vedän koko tissiä esille, mutta näillä megaboobseilla väkisinkin vilahtaa välillä. En myöskään suostu peittämään vauvaa ja koko rintamusta harsolla tai siirtymään vessaan imettämään. Mulle imetys on luonnollista, enkä ala hankaloittaa sitä, jottei kukaan vahingossakaan pahastu. Yritän kyllä pitää esim. huivia hieman rinnan päällä, mukavuussyistä (jottei rinta palele), mutta usein vauva repii sen pois tieltä.
Yritän toki imettää diskreetisti – en huuda: ”hei kattokaa, tässä on mun tissit!” imetystä aloitellessani, en jätä rintoja paljaaksi imetyksen jälkeen tai suihki maitoja muiden päälle (omille vaatteille kylläkin) ja harvassa ovat ne tilanteet, joissa imetyksestä pahastuva kanssaeläjä ei voisi poistua paikalta. Koen, että minunkin lapsellani on yhtäläinen oikeus hengittää tätä ilmaa ja syödä, kun on nälkä. Tuntuu, että julki-imetystä paheksuvat useammin naiset kuin miehet. Onko taustalla näiden naisten omia imetyspettymyksiä tai pelkoja? Kenties. Tuntuu monella tapaa kummalliselta, että alusvaatemainoksessa on ok olla rinnat lähes paljaina, mutta imettää ei saisi. Onko rinnoista todella tullut niin vahva seksiobjekti, että niitä ei suotaisi käytettävän alkuperäiseen tarkoitukseensa? Eihän rintaruokinta ole alastomuutta tai sukupuolielinten esittelyä!
Aion jatkaa julki-imetystä niin kauan kuin se mulle ja vauvalleni sopii, välittämättä muista. Kannustan muita imettäviä ja ei-imettäviä äitejä samaan – meillä jokaisella on oikeus ruokkia nälkäinen lapsemme paikkaan katsomatta, juuri sillä tavalla kuin itsestä hyvältä tuntuu!
”Peitä itsesi.” Ookoo, hoidettu!