Mammutin viimeiset möhkäleviikot

Onpa seksikäs otsikko. Mutta olo on sellanen vyöryvää möhkälettä muistuttava. Samaan aikaan odotan malttamattomana, milloin synnytys käynnistyy, ja sit toisaalta en haluaisi luopua tästä raskaudesta millään. Vaikeaa.

Mutta ilmeisesti on ihan normaalia panikoida ja pelätä ja stressata näillä viimeisillä viikoilla, etenkin esikoista odottaessa. Onhan? Lohduttaudun sillä, että luonto ja hormonit kyllä valmistaa koitokseen. Huomaan olevani entistä vähemmän kiinnostunut muista ihmisistä, haluaisin vain käpertyä sohvannurkkaan odottamaan maailmanloppua vauvaa kaikessa rauhassa. Havahduin tänään aamulla siihen, että kiristelin unissani hampaita niin että sattui. Vissiin vähän stressaa..? Rentoutusvinkit ois tarpeen!