Arvohygienian peräänkuuluttaminen taiteessa on mielestäni saanut asiattoman vallankäytön muotoja. Ei taideteoksen ole tarkoitus olla kaikkien ”oikeiden” arvojen kokoelma, eikä taitelijan tarvitse ajatella kaikesta ”oikein”!

Eläinten oikeuksien ajaminen on mielestäni lipsahtanut monin paikoin tiettyjen ihmisryhmien maalittamiseksi. Jos johonkin ihmisryhmään keksitään osoittaa syyttävä sormi eläinoikeusasioissa, sen jälkeen pidäkkeitä ennakkoluulojen esittelyyn ei juuri ole.

Elämän itsetarkoituksellinen tiukkuus on mielestäni arvotonta. Tiukkuudella pitäisi olla hyvää elämää palveleva tavoite, jotta sitä voisi pitää arvokkaana. Avainsanat ovat kohtuus ja tasapaino.

Paljouden lopputulos ei voi jäädä huomaamatta, vaikka sen perimmäiset syyt voivat. Yhtäkkiä kaikkea on liikaa, kaikki on sotkussa ja epämääräistä, mitään ei ehdi, keskeneräisyydet harmittavat. Periaatteessa elämässä voi olla paljonkin hyviä asioita, mutta minkään ääreen ei ehdi kunnolla pysähtyä eikä mistään ehdi kunnolla nauttia.

Kanssakäyminen voisi olla sujuvampaa ja elämä vähän helpompaa, jos koettaisimme ymmärtää lukemamme, miettisimme, mitä kirjoitamme, ja näin kunnioittaisimme muiden aikaa ja vaivannäköä.

Meidän kulttuurimme suosii materian hankkimista – eikä suinkaan kerralla, kestävästi ja loppuelämäksi, vaan aina vain uudestaan. Kun osoitamme huomanneemme, että toisella on jotakin uutta, se on olevinaan kohteliasta juuri siksi, että samalla huomioimme toisen onnistumisen jossakin, mikä on meidän kulttuurissamme tärkeää.

Tämän postauksen tarkoitus on ennen muuta valottaa tiettyjä asioita: miltä tilanne näyttää siltä toiselta puolelta ja miksi yrittäjät joskus puhuvat tai tekevät asioita, jotka voivat tuntua vierailta eivätkä sovi yleisesti vaalittuun yrittäjäkuvaan.

Jos saisin vapaasti päivittää sitä ajatusta, että toinen on hyväksyttävä sellaisena, kuin hän on, niin muuttaisin sen tähän muotoon: molemmilla on oltava oikeudenmukaisesti tilaa olla sellaisia, kuin he ovat.

Jos omassa elämässä ikävät sattumukset tuntuvat kasaantuvan ja meneillään tuntuu olevan negatiivinen kierre, syitä siihen kannattaisi tosissaan pohtia. Se, että pitää jopa vuosikymmeniä yllä myyttiä itsestään maailman epäonnisimpana tyyppinä, ei paljon auta, vaikka saattaa joskus lohduttaa.

Vaikka törkeässä mielipiteessä olisi vaikea nähdä mitään hyvää, sillä on kuitenkin mittaamaton arvo, että elämme yhteiskunnassa, jossa mielipiteitä voi esittää – myös niitä vihaisia, epäsuosittuja ja ikäviä. Mielipahan torjuminen ei voi olla sananvapautta tärkeämpää.