13.2.2022 Muistoesineet roskiin eli elämän välitilinpäätös Muistoesinelaatikot kodissani ovat kuin ikävä möhkäle, joka ei ainoastaan vie tilaa vaan painaa myös mieltä. Ne esineet, joista luopuminen olisi aiemmin ollut valtavan kivuliasta, saavat nyt mennä. 5
9.2.2022 Rakkaus ja raha Rahaan liittyy paljon arvokysymyksiä. Vaikka raha itsessään – kylminä kolikoina ja seteleinä – ei rakkauteen juuri liity eikä vaikuta, niin siihen kytkeytyvien arvokysymysten kautta se vaikuttaa paljonkin. 2
2.2.2022 Lika barn leka bäst? – eli yhteiskunta- ja muista luokista Erilaisuus saattaa olla rikkaus, mutta samankaltaisuus voi olla suuri lohtu. Kummankaan juurisyyt eivät kuitenkaan aina löydy sieltä, mistä niitä usein etsitään. 0
29.12.2021 Arvokasta, tärkeää, oikeaa työtä – siis mitä? Miksi pitää sanoa, että jokin työ on arvokasta? Eikö sen ääneen sanominen pidä sisällään oletuksen siitä, että työ voi myös olla olematta arvokasta? 0
17.12.2021 Kylmä rahapuhe Koen rahapuheen nykymuodossaan varsin tunnottomana ja kylmäkiskoisena: se esittää elämän yksinäisenä puurtamisena, jossa katse tulisi pitää tiukasti suunnattuna omaan pankkitiliin ja sen suotuisaan kehitykseen. 2
9.12.2021 Joulu – enemmän perinne- ja vähemmän kulutusjuhla Mielestäni olisi hyvä, jos jouluihin luotaisiin enemmänkin perinteitä, jotka nojaavat pikemminkin tuttuuteen kuin uutuuteen. 8
5.12.2021 Ilmastonmuutoskeskustelun kolme kompastuskiveä Kun miettii ilmastonmuutoskeskusteluja ja niitä mekanismeja, jotka näyttävät määrittävän keskustelun painopisteen, koko keskustelu alkaa vaikuttaa melko viheliäiseltä. Joihinkin asioihin suhtaudutaan hyvin häveliäästi ja välttelevästi, toisissa sorrutaan lähes kiilusilmäiseen hyökkäävyyteen. 4
19.11.2021 Positiivinen asenne – uhka vai mahdollisuus? Jos leveä kestohymy ja superlatiivien viljely tuntuu teennäiseltä ja pakotetulta, niin ei hätää: voit silti löytää oman tapasi nähdä asioiden hyvät puolet, ja se myös kannattaa! 3
15.11.2021 Empatiaa rahaongelmille? Minusta olisi tärkeää tehdä ero kahden eri asian välille: vähävaraisuuden ja yli varojensa elämisen. Kaikki vähävaraiset eivät elä yli varojensa eivätkä kaikki yli varojensa elävät ole vähävaraisia. 0
11.11.2021 Kasvisten lisääminen ruokavaliossa Olen koonnut tähän muutaman ajatuksen kasvisten määrän lisäämisestä. Pyrin vastaamaan siihen kysymykseen, mitä keinoja on käytettävissä, jos ruokakuntaan kuuluu joku, joka ei suoranaisesti innostu kasviksista. 3