Arvostan sitä, että ihmisellä on kyky tarttua työhön ja viedä se määrätietoisesti loppuun asti – myös silloin, kun on kuumaa, kylmää, epämukavaa tai työ ei juuri sillä hetkellä ole maailman mielenkiintoisinta. Mutta missä tämä kyky monen kohdalla luuraa? Vaikuttaa siltä, että se lukeutuu osaksi katoavaa kansanperinnettä, ja se on todella sääli!

Vaikken voi väittää sitoutuneeni minimalismin tai KonMarin oppeihin, olen sitoutunut siihen, että pyrin vähitellen kantamaan tavaraa enemmän ulos kuin sisään. Oma haavekotini on ennen muuta harkittu.

Itse noudatan siivouksessa kahta periaatetta:
1. Siisteys on mahdollisimman pysyvä tila kodin asukkaita varten eikä hetkellinen ilo vieraiden silmille.
2. Siisteys syntyy mahdollisimman pitkälti siisteyttä ylläpitämällä ja näin vähentämällä varsinaisen siivouksen tarvetta.

Henkinen itsepuolustus tarkoittaa minulle ennen muuta sen asian ymmärtämistä, että olemme kukin viime kädessä itse oman hyvinvointimme vartijoita ja puolustajia. Meidän tehtävämme on tehdä elämässämme sellaiset rajanvedot, jotka auttavat meitä voimaan hyvin. Tämä on usein yllättävän haastavaa.

Pelkkä asioiden helppous äärimmäisen harvoin kuljettaa ketään maaliin asti, enemmänkin se vain antaa alussa vauhtia. Miksi haluamme kuitenkin takertua vauhdittaviin ominaisuuksiin ja suotuisiin olosuhteisiin emmekä kiinnittää huomiota siihen, paljonko työtä matkalla menestykseen on tehty?

Se, mitä tulisi saada muutettua, on kokemus kulutuksesta ja sen suhteesta mielihyvään. Paitsi että mielihyvää voidaan etsiä aiempaa enemmän muusta kuin kulutuksesta, kulutusta voidaan myös muuttaa siten, että se edelleen tarjoaa mielihyvää mutta kestävämmällä tavalla.

Haluan esitellä yhden version viikon ruokalistasta. Ruokalistan on tarkoitus kunnioittaa neljää arvoa: edullisuus, maukkaus, terveellisyys ja helppous.

Kun tekee kerralla valmista, se ei usein vaadi muuta kuin sen, että jaksaa purra hammasta vielä hetken. Sen sijaan jos viimeisiä silauksia jättää roikkumaan sinne tänne, sama ei enää pädekään. Niistä voi saada kasattua mojovan keskeneräisten asioiden listan, jonka purkamiseen oikeasti tuhraantuu aikaa.

Olen alisuoriutumisesta sitä mieltä, että se on todellinen ongelma mutta kenenkään ei pitäisi antaa muiden liiaksi määritellä, mikä on alisuoriutumista.

Jos halutaan pureutua perfektionismiin ongelmana ja välttää ristiriitaisuudet, olisi tärkeää osata eritellä, mikä perfektionismissa on sitä haitallista, mistä tulisi päästä eroon, ja samalla pystyä myöntämään, mikä siinä on itse asiassa hyvää.